Vieraskolumni

Globaali valhe

Jokaista ilmiötä, jolla on jotain merkitystä, kuvataan nykyisin mielellään globaaliksi.
Janne Saarikivi
18.8.2003



Kaikkialla maailmassa olettaa lukeneisto ihmisten elävän yhtä aikaa kaikkialla maailmassa, koko maailman kokoisessa maailmassa.

Tässä ajatuksessa on kuitenkin totta hyvin vähän, ja sekin vähä on epäselvästi ilmaistua. Näin on siksi, että koko maailma ei mahdu yhteen ihmiseen, eikä se mahdu myöskään yhteen paikkaan. Jos siltä alkaa näyttää, on kyseessä maailmaa tarkkailevan ihmisen vauhtisokeus. Se ilmenee huomion sairaanloisena kiinnittymisenä samanlaisina toistuviin, sinänsä merkityksettömiin seikkoihin.

Coca-colaa tosiaan mainostetaan kaikkien mantereiden suurkaupungeissa, mutta jo esihistoriallisena aikana miekat, soljet ja kipot kulkeutuivat tuhansia kilometrejä paikasta toiseen ilman, että maailma siitä pieneni. Maailma oli jo tuolloin globaali, se oli silloin jo maailma.

Kun kulkuvälineiden vauhti on lisääntynyt, ovat metalli- ja saviesineiden jäljissä alkaneet rivakasti liikkua myös viinipullot, hedelmät ja ajatukset. Mutta tänään sama teknologia, joka mahdollistaa maailman eri puolilla asuvien ihmisten välisen kommunikaation ja tavaranvaihdon uhkaa aiheuttaa sen, että maailman laidoilta toisille kiirehtivät ihmiset eivät näe maailmaa.

Puhe globalisaatiosta on oire tästä sokeudesta.

***

Otetaan esimerkki lähiympäristöstä. Helsingistä Porvooseen voi matkustaa moottoritietä, joka kulkee metsän halki ylängöllä. Autossa kiitävä matkailija näkee tuhansia toistensa kaltaisia mäntyjä, toisiaan muistuttavia viljelyaukeita ja ohi hurahtavia kallioleikkauksia.

Helsingistä Porvooseen voi kulkea myös rantatietä, jolloin matka kestää kaksi kertaa kauemmin. Tällöin autoilija kulkee hitaammin ja näkee enemmän. Hän joutuu hidastamaan kylien kohdilla, näkee kauppojen edustalla tarinoivat mummot ja mopedistit, väistämään tien yli koikkelehtivaa hirveä. Ehkä hän joutuu näkemään senkin, että tien varsilla leviävät pellot ovat itse asiassa kaukana samanlaisista.

Tietenkin Helsingistä Porvooseen voi kulkea myös polkupyörällä, jalan tai soutaen. Tällöin matkaaja tuntee kilometrit omassa kehossaan. Hän pysähtyy kaislikkorantaan lintuja katselemaan, tuntee tuulen ja tuoreen heinän tuoksun. Hän poikkeilee kyliin ostamaan jaffaa, ajautuu juttusille ihmisten kanssa. Ja millä tahansa hitaalla keinolla matkustaakin Porvooseen, joutuu sinne todennäköisesti jäämään yöksi.
Aamulla matkaajamme herää kaupungissa, joka on vieressä, mutta vieras.

Sama matka, sama etäisyys, voi olla mitättömän lyhyt tai loputtoman pitkä. Saman matkan voi kulkea mitään ymmärtämättä ja mitään näkemättä tai sitten siitä voi tulla silmät avaava kokemus, joka johtaa uuteen ymmärrykseen etäisyydestä, matkasta ja paikasta.

Hitaasti matkustavalle maailma kasvaa takaisin todellisiin mittoihinsa, täyteen peltoja, pientareita ja kyliä. Silloin kaikkialla samanlainen metalli, betoni ja samanlaiset logot alkavat tuntua mitättömyydeltä. Mitä hitaammin opimme kulkemaan, sitä enemmän opimme näkemään. Sitä enemmän ymmärrämme eroista ja sitä vähemmän näemme samankaltaisuuksia.

***

Kun puhutaan jostakin globaalista, yhdellä sanalla helposti koko maailmasta, halutaan maailma kutistaa pieneksi ja helposti hallittavaksi. Samalla haudataan näkymättömiin suuri, kaikkialla valtavan rikas ja vaihteleva maailma, jonka haltuunottamiseen ei mikään ymmärrys riitä.

Todellisuudessa maailmankansalaisia ei ole. Olemme lihaa ja verta, ruumiiseen ja paikkaan sidottuja. Ja miten paljon kiidämmekin paikasta toiseen näemme silti unia, jossa olemme uudestaan lapsuuden pihamaalla, lastenhuoneen hämärässä tai koulun pihalla: pienellä, muutaman metrin kaistalella maata, josta on sisällämme täsmällinen kopio.

Myöskään globalisaatiota ei ole, ei nyt sen enempää kuin ennenkään. On olemassa vauhdin problematiikka, ylinopeus, ylimielisyys. Typerä usko siihen, että koko maailmaa voi ymmärtää. Saman uskon toinen dogmi on, että maailma on niin tylsä, että se on kokonaan kotimme.

Onneksi tämä kaikki on valhetta, huulenheittoa ja petturuutta. Se kuihtuu ihastuksessa ja kauhistuksessa, kun löydämme vierestämme suuren tuntemattoman.