Vieraskolumni

Euroopan paarialuokka kesätöissä

Euroopan romanien tilanne on taas ajankohtainen, kun kesä houkuttelee entistä useamman hakemaan tienestejä Pohjolasta.
Johanna Latvala
21.5.2012

Euroopan unionin alueella on 10—12 miljoonaa romania, joista moni käyttää oikeutta vapaaseen liikkumiseen. Suomessa romanisiirtolaisia on eurooppalaisittain vähän, kesäisin enimmillään muutama sata.

Kerjääminen istuu suomalaiseen "jokainen huolehtikoon itsestään tai kääntyköön yhteiskunnan puoleen" -mentaliteettiin huonosti. Hädässä olevaa läheistä saatetaan vielä auttaa ja toisella puolella maailmaa tapahtuneen luonnonkatastrofin keräykseen osallistuminen voi tuntua sopivan vaivattomalta tavalta ostaa vähäksi aikaa maailmankansalaisen puhdas omatunto, mutta mitä jos katukerjäläinen parkkeeraa lempikahvilasi oven eteen?

Pitäisikö rahaa antaa, vai pitäisikö sitä ehdottomasti olla antamatta? Ollako näkemättä koko ihmistä? Kiertääkö kaukaa, vai yrittää ottaa kontakti? Mitä koko asiasta pitäisi ajatella? Voisi ajatella? Oma ajatusprosessini lähtee kohti globaalia oikeudenmukaisuutta, köyhyyttä ja ihmisoikeuksia.

***

Romanien olot Euroopassa ovat hirvittävät. Amnesty Internationalin oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen tuo kirjassa Huomio! Romaneja tiellä esiin faktoja UNDP:lta, Maailmanpankilta ja EU:n perusoikeusvirastolta.

Niiden mukaan Itä- ja Keski-Euroopassa romanilasten elinajanodote on kymmenen vuotta lyhyempi kuin valtaväestöllä ja kuolleisuus noin kolminkertainen. Kaakkois-Euroopassa 45 prosenttia romaneista elää köyhyydessä, yli puolelta puuttuu viemäröinti ja neljäsosa asuu slummeissa. 15 prosenttia Euroopan romaneista on lukutaidottomia ja kolmannes on käynyt koulua alle kuusi vuotta.

Euroopan paarialuokka ei saa myöskään kunnioitusta. Romanialainen tutkija Anca Loredana Enache kertoo kirjassa Romanian presidentin kommentoineen julkisesti romanitoimittajan kysymyksiä sanomalla: "Kuinka aggressiivinen tuo haiseva mustalaisnainen onkaan!"

***

Kuten suurin osa maailman siirtolaisista, romanitkin lähettävät rahaa kotimaassa olevalle perheelleen. Romaneja tiellä tuokin esiin perheyhteyden merkityksen romaneille. Vaikka tiivis sukuyhteisö tukee ihmisiä, se myös rajoittaa — eritoten naisten — elämää. Kadulle päätyminen ei ole aina oma valinta, vaan suvun päätös, tai tarkemmin sanottuna suvun miesten päätös. Naisten kykyyn tehdä päätöksiä ei romaniyhteisöissä yleensä luoteta.

Kirja ei onneksi maalaa idealistista kuvaa romaneista. Se tuo esiin, että joskus kainalosauvaa tarvitaan vain kerjätessä ja että rahanlainaajat saattavat kiskoa niin korkeita korkoja, ettei lainanottaja pääse millään irti velkavankeudesta. Tässä kuviossa myös kotiin jääneitä omaisia saatetaan uhkailla. Kirjassa varoitetaan myös suhtautumasta liian sinisilmäisesti kertomuksiin sydänleikkausta odottavasta lapsesta, eikä se vaikene myöskään lapsiäideistä tai tylysti vaimojaan kohtelevista miehistä.

***

Mutta sitten musiikin lähentävään voimaan. Kimmo Pohjosen ja romanisoittajien konsertin järjestäneen Amnesty Internationalin Suomen osaston ihmisoikeustyön johtaja Päivi Mattilan mukaan romanit suhtautuivat konsertti-ideaan pelkästään positiivisesti ja aluksi hieman yllättyneesti. Halusivatko ihmiset oikeasti saada heidät — kouluttamattomat romanialaiset katusoittajat — lavalle ammattimuusikon kanssa ja maksaa siitä jopa keikkapalkkion?

Mattila kertoo konsertissa vallinneesta kauniista tunnelmasta, mikä sai hänet uskomaan yksittäisenkin tapahtuman mahdollisuuteen koskettaa ihmisiä ja lisätä molemminpuolista ymmärrystä edes hiukan, niin monimutkainen kuin romanikysymys onkin.

***

On järkyttävää, että Euroopan yhteisön sisällä on näin laajamittaista, törkeää ja näkyvää ihmisoikeuksien poljentaa. Asiaa ei korjata keräysmukiin pudotetulla kolikolla tai yksittäisellä keikkapalkkiolla. Rahaakin tarvitaan, mutta tarvitaan myös mahdollisuus koulutukseen, asuntoon, työhön, sosiaaliturvaan ja ihmisarvoiseen kohteluun. Niihin samoihin perusoikeuksiin, jotka muillakin kansalaisilla ovat.

Hahmotellessani tätä kirjoitusta Facebookin näyttöön ilmestyi Päivi Mattilan päivitys konsertin jälkitunnelmista, jossa tiivistyy mielestäni paitsi epätasa-arvo, myös inhimillinen välittäminen. Sain luvan lainata tekstiä, ja siihen on hyvä lopettaa:

"Maailma on absurdi. Ikinä en varmaan unohda sitä näkyä kun tämän päivän konsertin superpariskunta tallusteli hienon illan jälkeen tyhjenevää Esplanadia lähteäkseen yöksi autonrämään, jossa asuvat. Kiitos ihmiset, että olitte paikalla."

Kirjoittaja on antropologi ja vapaa toimittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.