Vieraskolumni

EU ja kehitysmaiden velkaopit

Budjettikurikeskustelun tiimellyksessä olisi korkea aika vilkaista kehitysmaista saatuja kokemuksia talouskriiseistä ja niistä selviytymisestä.
Matti Ylönen
13.12.2011

Kreikan talous rämpii eteenpäin sinnikkäässä taantumassa. Britannian säästökuurit ovat vieneet maan lamaan. Koko Euroopan talousnäkymät näyttävät synkiltä.

Suomessa puhutaan usein Olli Rehnin talouskomissaarin salkun painavuudesta Euroopan komissiossa. Jos taloussalkussa painaisi kipeidenkin kokemusten tuoma asiantuntemus, ei velkakysymyksissä löydy kehitysmaiden salkun voittanutta.

Globaalin etelän maiden salkusta löytyy 30 vuoden kokemus velkakriiseistä, velkasaneerauksista ja yrityksistä päästä takaisin kriisien jälkeiseen elämään.

Se salkku heiluu esimerkiksi YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTADin käytävillä, kehitysmaiden talousjärjestössä South Centressä sekä monissa epämuodollisemmissa maaryhmissä. Ja sen kantajilla on meille arvokasta sanottavaa, jota olisi ollut hyvä kuunnella jo aiemmin.

***

UNCTAD oli syyskuussa 2009 yksi harvoja kansainvälisiä tutkimuslaitoksia, joka varoitti luottamasta maailmantalouden elpymiseen 2008 finanssikriisin jälkeen.

"Ensimmäiset heikot merkit maailmantalouden elpymisestä ovat harhaanjohtavia", uutisoi Helsingin sanomien Jyri Raivio UNCTADin kauppa- ja kehitysraporttia.

UNCTADin ääni huusi tyhjyydessä, sillä yleisimmin kuunnellut talousjärjestöt Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja OECD olivat vielä tuolloin huomattavan optimistisia arvioissaan.

Kehitysmaiden talousjärjestö South Centre huolestui puolestaan syksyllä 2010 siitä, että maailmantalous elpyy tai kaatuu Saksan 80 miljoonan kuluttajan ostovoiman mukana.

Saksan vienti ulkomaille veti hyvin. Saksalaiset eivät kuitenkaan ostaneet samoissa määrin muiden maiden tuotteita, mikä vaaransi South Centren mukaan Euroopan ja koko maailmantalouden elpymistä.

***

Euroopan syventyvä talouskriisi on osoittamassa näitä huolia todeksi. Suomalaisessa julkisessa keskustelussa kehitysmaiden järjestöjen äänet kuuluvat hiljaa ja harvoin.

Paradoksaalisesti myös perinteisesti vaikutusvaltaisen IMF:n ääni on heikentynyt samalla, kun sen talousopit ovat muuttuneet aiempaa moniäänisemmiksi ja lähteneet joissain korkea-arvoisissa lausunnoissa osin eri teille kuin mitä Euroopan unionissa seurataan.

IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde totesi elokuussa, että "jarrupolkimen painaminen liian pian vahingoittaa toipumista ja heikentää työllisyyttä." Tilanne on entistä pahempi, jos kaikki painavat jarrua yhtä aikaa.

***

Lagarden ulostuloa seurasivat IMF:n uudet linjaukset, joiden mukaan Islannin elvyttävä kriisinhallinta oli menestys. Oli oikein päästää pankkeja kaatumaan ja ottaa käyttöön valuuttakontrolleja.

Lagarden ja IMF:n linjaukset Islannissa eivät edusta koko kuvaa järjestön lainaohjelmista. Ne ovat kuitenkin merkittävä irtiotto menneisyydestä, jossa IMF ajoi käytännössä kaikissa lainaohjelmissaan nykyisen EU:n linjan mukaisesti budjettikuria, tiukkaa rahapolitiikkaa ja sijoittajien etuja.

Kehitysmaa-sana pitää sisällään ajatuksen siitä, että kehitysmaiden tulisi kehittyä kohti asemaa, jonka rikkaat maat ovat saavuttaneet. Euroopan unionin budjettikuripolitiikka osoittaa, että oppimista olisi syytä tehdä nyt toiseen suuntaan.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka seuraa kehitysrahoitusta ja kansainvälisiä rahoituslaitoksia. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.