Vieraskolumni

Enemmistö ei koe syrjintää

Rasismia vastaan ei voida taistella niin kauan kuin valtaväestö ei ymmärrä omia etuoikeuksiaan.
Tuuli Hongisto
8.6.2015

"Sitten oli se ensimmäinen kerta, kun olin aikakausilehden kansikuvassa. Siinä oli pilapiirros, jossa minulla oli valtava afro ja konekivääri. Okei, olihan se satiiria, mutta täytyy sanoa että se hätkähdytti. Ihmettelin, että miten ihmiset näkevät minut".

Toukokuun alussa Yhdysvaltain presidentin vaimo Michelle Obama piti koskettavan ja rehellisen puheen historiallisesti mustassa Tuskegeen yliopistossa Alabamassa.

Obama kertoi avoimesti kohtaamistaan ennakkoluuloista, myös kuvasta, joka hänestä rakennettiin aikanaan miehensä vaalikampanjan aikana, ja muistutti nuoria opiskelijoita siitä, että "tie edessä ei ole tule olemaan helppo. Se ei koskaan ole sitä, etenkään teidän ja minun kaltaisillemme ihmisille".

Obama kertoi itsekin tietävänsä, miltä tuntuu, kun kaupassa seurataan, kun ihmiset vaihtavat kadun puolta, kun virallisemmissa tilaisuuksissa heitä pidetään palvelusväkenä, ja niin edelleen.

Vaikka rotukysymys on ollut maassa viime vuosina mellakoidenkin tähden tapetilla, Obaman puhe nostatti kohun.

* * *

Mellakoiden ansiosta on noussut esiin se, että Yhdysvallat on edelleen kaukana niin kutsutusta "post-racial societystä", yhteiskunnasta, jossa rotu ei määrittelisi ihmisen mahdollisuuksia.

Tilastot ovat karua luettavaa.

Taloudellinen epätasa-arvo on räikeää: Pew Research Centerin mukaan keskiverto valkoinen perhe on 13 kertaa varakkaampi kuin keskiverto musta perhe. Afroamerikkalaisia lapsia otettiin huostaan jopa neljä kertaa todennäköisemmin kuin valkoisia, lapsikuolleisuus oli lähes kaksinkertainen valkoisiin verrattuna ja musta yhdysvaltain kansalainen joutui kuusi kertaa todennäköisemmin vankilaan kuin valkoinen.

Mustat vanhemmat opettavat maassa lapsiaan, erityisesti poikiaan, käyttäytymään niin, etteivät he anna muille syytä epäillä heitä rikoksista.

Washington Post -lehden artikkelin mukaan valkoihoiset yhdysvaltalaiset olivat yllättyneitä Fergusonin kaupungissa syttyneiden rotumellakoiden yhteydessä esiin nostetuista ongelmista; muun muassa poliisin rasistisesta toiminnasta.

Suurin osa uskoi valkoisten ja mustien tienaavan yhtä paljon, olevan yhtä terveitä ja valkoisesta väestöstä suurempi osa uskoi valkoisen väestön kokevan syrjintää kuin mustien.

Kun Michelle Obama nosti esiin kokemansa syrjinnän, häntäkin syytettiin hyökkäyksestä valkoisia vastaan ja "käänteisestä rasismista".

Valkoisiin kohdistuva rasismi on tilastojen valossa erikoinen käsite, mutta pelko niin kutsutusta käänteisestä rasismista kuitenkin elää vahvana Yhdysvalloissa. Eikä se rajoitu ainoastaan jenkkeihin.

Myös Suomessa moni uskoo maahanmuuttajien ja vähemmistöjen "syrjivän" niin kutsuttua valkoista, kantasuomalaista enemmistöä.

Muun muassa viime vuonna perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalén valitteli sitä, että kantasuomalaisiin kohdistuvasta väkivaltaisesta rasismista ei saisi puhua. Packalénin mukaan tämän kaltainen rasismi on yleistä, kantasuomalaisten tekemä rasistinen rikollisuus taas hänen mielestään ei.

Julkisesti muutkin ovat pohtineet, että rasismia vastaan pitäisi toimia myös silloin, kun rasismin kohteena on niin kutsuttu valkoinen "kantasuomalainen".

* * *

Moni kantasuomalainen ja valkoinen yhdysvaltalainen kokeekin törmänneensä syrjintään, mutta rasismia se ei ole.

Suomenkielisen, valkoisen valtaväestön edustaja voi toki joutua epämiellyttäviin tilanteisiin ja kohdata käytöstä, joka asettaa hänet epäsuotuisaan asemaan, mutta rakenteellista rasismia hänen on vaikea, ellei mahdotonta, kohdata.

Rasismi kun ei ole ainoastaan yksittäistä käytöstä, vaan yhteiskunnallinen rakenne, joka manifestoituu syrjinnän eri muotoina. Ja sen rakenteen takia minäkin loppupeleissä hyödyn siitä, että olen valkoinen, suomenkielinen kantasuomalainen, suhteessa rodullistettuihin vähemmistöihin, halusin tai en.

Mitä se sitten oikein tarkoittaa, että hyödyn itse tästä tilanteesta?

No, minä ja muut valkoiset suomalaiset saamme esimerkiksi mediassa helpommin tilaa ja enemmän mahdollisuuksia tuoda esiin näkemyksiämme. Työllistymme helpommin kuin maahanmuuttajat ja saan esimerkiksi käydä kaupassa rauhassa, ilman, että minua pidetään ihonvärini takia epäilyttävänä.

Meitä kohdellaan suurelta osin yksilöinä eikä meidän tarvitse puhua koko edustamamme etnisen ryhmän puolesta. Emme joudu vastaamaan muiden tekemistä rikoksista medialle kansallisuutemme perustalla. Poliitikot eivät myöskään pohdiskele edustamamme ryhmän pakkosterilointeja ja poliittiset kollegamme eivät pidä meitä ö-luokan eduskuntavaaliehdokkaana vain, koska emme edusta valtaväestöä.

Voin siis ottaa monet oikeuteni itsestään selvinä eikä etninen taustani aiheuta elämässäni ongelmia tai etenemisesteitä.

* * *

Harva tulee ajatelleeksi, että on itse asiassa etuoikeutettua, jos on vapaa rodun ja vaikkapa sukupuolensa ajattelemisesta päivittäisellä tasolla, koska siitä ei olla jatkuvasti muistuttamassa.

Toimittaja Koko Hubara on kirjoittanut aiheesta henkilökohtaisen kokemuksensa kautta Ruskeat tytöt -blogiin:

"Me ruskeat tytöt emme kävele ympäriinsä ajatellen koko ajan olevamme ruskeita, ulkomaalaistaustaisia, eksoottisia, jännittäviä, erikoisia –– mutta aika usein tuntuu, että muut miettivät.

–– tutussa ruokakaupassa palvellaan vuodesta toiseen englanniksi, puolituttu kysyy ovatko alapääkarvani afroa, kadulla huudetaan, että mene sinä neekerihuora sinne mistä olet tullutkin. –– Kuukausittain, jos ei viikoittain. Yleensä me emme ajattele sitä ollenkaan, mutta aika usein meitä siitä muistutetaan."

Tutkija Peggy McIntosh kirjoitti vuonna 1988 klassikoksi muodostuneen tekstin, jossa hän määrittelee listan asioita, joita "white privilege" käytännössä tarkoittaa.

Mainitsemani näkyvyyden ja rauhassa liikkumisen lisäksi McIntosh listaa muun muassa sen, ettei valkoinen ihonväri vaikuta arvioon taloudellisesta tasapainostasi, mahdollisia käytöstapojasi tai ulkoista olemustasi ei lasketa esimerkiksi rotuusi liittyvistä ominaisuuksista.

Valkoisen ei tarvitse opettaa lastaan suojautumaan rasismilta eikä vanhempien tarvitse huolehtia siitä, miten muut suhtautuvat heidän lastensa etniseen taustaan. Valkoinen voi puhua julkisesti ilman, että hänen tämän perusteella arvioidaan koko hänen edustamaansa etnistä ryhmää, ja liikkua julkisissa tiloissa ja osallistua aktiviteetteihin huolehtimatta siitä, onko etnisen taustansa vuoksi tervetullut vai ei. Ja niin edelleen.

Jos et halua nähdä rotua, olet todennäköisesti etuoikeutetussa asemassa, jossa sinun ei tarvitse jatkuvasti kohdata kohtelua, joka perustuu etniseen taustaasi. Voit ottaa tietyt asiat itsestäänselvyyksinä, kun muille ne asiat ovat taistelun takana.

Kaikilla ihmisillä ei ole tätä etuoikeutta ole. Heidän täytyy avata lukkoja ja murskata omat lasikattonsa, jota toisille ei ollut edes olemassa.

Kirjoittaja on helsinkiläinen vapaa toimittaja ja etuoikeutettu valkoinen. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.