Vieraskolumni

Enemmän kuin tuhat sanaa

Maapallolla on paljon ihmisiä, joiden mielestä valokuvan päähenkilön kasvoista puolet peittävä naisen tukkalaite ei ole ongelma kuvan julkaisemiselle.
Veera Virmasalo
17.5.2011

Suomessa olin aina töissä lehdessä. Se oli ihanaa. Kaikilla oli samanlainen käsitys siitä, miltä hyvä valokuva näyttää. Mielipide- ja makueroja oli, mutta pelisäännöt olivat yhteiset.

Viime vuosina työni on ollut kehitysviestintää ja olen tehnyt useimmat kuvavalinnat ryhmissä, joilla ei ole ollut jaettua visuaalista kulttuuria. Työskentely yli kulttuuri- ja ammattirajojen on juuri sitä mitä halusin tehdä, kun tulen isoksi. Käytännössä se on usein tosi ärsyttävää.

Useimmilla kollegoillani on yksi kriteeri hyvälle kuvalle: Kuvan aiheen on liityttävä suoraan tekstiin, jota se kuvittaa. Useimmiten hyvää kuvaa juuri aiheesta itsestään ei ole. On vain eri syistä hirveitä kuvia, jotka on pakko julkaista siksi, että ne liittyvät aiheeseen.

***

Pönötyskuvat. Kuvattavat muodostelmaseisovat/istuvat ja katsovat kameraan (tärkeät ihmiset) tai varpaisiinsa (tavalliset ihmiset). Usein massiivisia ryhmäkuvia, joten henkilöiden tunnistamiseksi vaadittaisiin kuvan julkaiseminen vähintään koossa A3.

Workshop-kuvat. Periaatteessa olennaisia, sillä iso osa kehityshankkeiden määrärahoista käytetään työpajoihin. Käytännössä 90 prosenttia työpajakuvista on täynnä selkiä ja takaraivoja diaesityksen valaisemassa huoneessa. Hyvä niin, sillä pitkää luentoa kuuntelevien ihmisten kasvot näyttävät usein tylsistyneiltä.

Todistusaineistokuvat. Rakennus / kaivo / pulpetit / sähköjohdot / muu, mikä? on olemassa. Ei ihmisiä eikä toimintaa.

Drive-by shooting -kuvat. Valvontakameramateriaalilta näyttäviä kuvia, joissa on sikin sokin kaikenlaista ja tarkkuusalue etualan puunoksassa.

Teknisesti mahdottomat kuvat. Suuri osa edellisistä kuuluu armollisesti myös tähän luokkaan. Joskus tekniset virheet ovat käypä syy kuvan hylkäämiselle. Mutta maapallolla on paljon ihmisiä, joiden mielestä sumuisuutena näkyvä epätarkkuus tai kuvan päähenkilön kasvoista puolet peittävä naisen tukkalaite eivät ole ongelmia kuvan julkaisemiselle.

***

Jos aiheeseen liittyviä hyviä kuvia on, monet niistä eivät kelpaa julkaistavaksi. Esimerkiksi sellaiset, joissa on:

Liikaa köyhyyttä. "Muuten hyvä, mutta voiko tuon etualalla seisovan lapsen t-paitaa photoshopata niin, ettei paidassa olevia reikiä näy?" (Kommentti köyhän maan HIV-tilanteesta kertovan, kansainväliseen levitykseen menossa olleen raportin kuvitusehdotukseen.)

Liian vähän köyhyyttä. "No tuo on kyllä aika lihava lapsi." (Kommentti nettisivun kuvitusehdotukseen.)

Vain yksi ihminen. "Miksi tuossa on vain yksi ihminen?" (Kommentti melkein mihinkä tahansa kuvaehdotukseen, missä näkyy vain yksi ihminen — ellei kyseessä ole presidentti, maaherra, kansanedustaja, piispa, tosi-tv -tähti tai hankkeen rahoittaja.)

***

Mitä kauemmin olen asunut Afrikassa, sitä paremmin olen oppinut ymmärtämään aika monia syitä joiden takia monia mielestäni hyviä kuvia ei voi julkaista. Kamalien kuvien julkaiseminen sen sijaan ottaa vieläkin ammatillisen itsetunnon päälle. En tiedä, mitä ajatella siitä.

Jos tehdään namibialaista julkaisua namibialaiselle yleisölle, niin ehkä namibialainen on parempi asiantuntija kuin minä, vaikkei olisikaan viestinnän asiantuntija? Mutta moni suomalainenkin pikkupomo voisi haluta vetää suomalaiselle yleisölle tarkoitetun julkaisun täyteen pönötyskuvia. Silloin kyllä tekisin kaikkeni selittääkseni ettei käy. Miksen siis nyt?

PS: Mielestäni hyvä kuva liittyy kuvittamaansa tekstiin, pysäyttää, puhuttelee katsojaa ja kertoo tarinan. Se antaa totuudenmukaisen vaikutelman kuvaamastaan asiasta ja säilyttää kohteensa ihmisarvon. Hyvässä kuvassa on yleensä toimintaa — ja kun kehityshankkeisiin liittyvien kuvien on tarkoitus antaa myönteinen kuva hankkeesta tai voimaannuttaa sen kohteita, niiden olisi hyvä kuvata pystyviä ihmisiä tekemässä asioita, joiden tekemisestä he näyttävät kiinnostuneilta. Lisäksi hyvä kuva on sommittelultaan tasapainoinen tai kiinnostava ja teknisesti virheetön (ellei kuvaa ole otettu olosuhteissa, joiden vuoksi se näyttää todemmalta juuri siksi, että se näyttää teknisesti huonolta).

Kirjoittaja on Namibiassa asuva viestintäkonsultti, joka valmistelee journalistiikan gradua kansalaisosallistumisesta. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.