Vieraskolumni

Elintasokuilu egyptiläisittäin

Leivällä ja pavuilla elävät massat ja laman vaikutusta tuskin huomaava eliitti kohtaavat Kairossa päivittäin.
Sanna Negus
13.5.2004

Sanna Negus

Teknobileet kairolaisen loistohotellin kattoterassilla. Hollannista lennätetty DJ saa enimmäkseen paikallisista koostuvan nuoren yleisön tanssimaan transsissa, jotkut huumeiden vaikutuksen alaisena, jotkut nousuhumalassa. Olemme maksaneet 40 euroa lipuista - näille ihmisille, Egyptin pienelle eliitille se on pikkurahaa. Meille tarjoillaan viskifirman sponsoroimia paukkuja ja tequilalla terästettyä mehujäätä.

Voisimme olla missä päin maailmaa tahansa, vain ympärillä soljuva iloinen arabiankielinen puheensorina muistuttaa että olemme Kairossa. Ja se että bileistä poistuessamme kuulemme aamunsarastuksen rukouskutsun. Se tarkoittaa, että juhlat ovat kestäneet kauan. Ehkä liian kauan.

***

Mutta tämä maisema on valovuosien päässä niin sanottujen tavallisten egyptiläisten elämästä, massoista. Heille viikonloppu ei tuo lohtua, vaan kenties lisää paineita.

Miten viihdyttää lapsia kun rahat hädin tuskin riittävät ruokaan? Suurimmalle osalle egyptiläisistä tuo 40 euroa on suuri summa. Se on monen kuukausipalkka, tai ainakin puolet siitä. Egyptin bruttokansantuote henkeä kohden oli viime vuonna 3 900 dollaria, mutta yli puolet väestöstä elää kahdella dollarilla päivässä, viidennes elää vieläkin vähemmällä, köyhyysrajan alapuolella.

Egypti on elänyt lamaa jo muutaman vuoden, mutta tilanne paheni viime tammikuun jälkeen kun Egyptin punta devalvoitiin. Hallituksen raportin mukaan peruselintarvikkeiden hinnat ovat nousseet devalvaation jälkeen 62 prosenttia. Palkat ovat pysyneet samoina, joten egyptiläisperheiden ruokapöytä on entistä laihempi.

Tilanne on käynyt niin vakavaksi, että valtio päätti alkaa jakaa säännöstelykortteja. Valtion työntekijät saavat ostaa tiettyjä peruselintarvikkeita puolet halvemmalla, yksityissektorilla työskentelevät joutuvat tyytymään puoleen etuuksista. Säännöstelyn piiriin kuuluu riisi, ruokaöljy, pavut, makaroni, tee, voi ja linssit. Säännöstelystä hyötyy talousministeriön mukaan 9,3 miljoonaa perhettä eli melkein 40 miljoonaa ihmistä. Se on yli puolet Egyptin väestöstä.

Myös jokapäiväinen leipä, tummista jauhoista leivottu ’esh baladi, pitaleipää muistuttava kiekko, on keinotekoisen halpa. Näinä päivinä massat jonottavat yhä pienemmiksi leivottuja leipiään kadunkulmissa. Mutta maan hallitus ei halua nälkäisten kansalaisten leipämellakoita kuten vuonna 1977 kun tukiaiset poistettiin. Leivän hinnan noustua Kairo joutui anarkian valtaan ja tukiaiset palautettiin silmänkäänteessä.

Egyptin valtio kuluttaa kaiken kaikkiaan tukiaisiin lähes miljardi euroa vuodessa. Maan tukiaisohjelma onkin maailman kallein ylläpitää, mutta massat on pidettävä kylläisinä näennäisdemokratiassa.

***

Leivällä ja pavuilla elävät massat ja laman vaikutusta tuskin huomaava eliitti kohtaavat päivittäin, yleensä palvelujen oston yhteydessä. Autonkuljettaja vie toimitusjohtajan töihin. Ruokakioskin pitäjä myy aamiaisvoileipiä IT-firmassa. Pesulan työntekijä silittää konsultin iltapuvun. Kumpikaan osapuoli ei välttämättä tunne toisen todellisuutta lainkaan. Rahvas varmasti miettii millaista mahtaa olla leveä elämä, ja toisaalta sanomalehtien sarjakuvat pilkkaavat eliittiä. Ja eliitti ehkä tuntee joskus kylmää sydänalassa, kun köyhyys välähtää silmien edessä Kairon kaduilla.

Minä, keskiluokkainen ulkomaalainen asetun jonnekin harmaaseen välimaastoon - liikkumatilaa eliitin ja massojen välissä on enemmän. Mutta jo se, että olen länsimaalainen, merkitsee paikallisille, että olen auttamatta rikas, etuoikeutettu. Ja palvelujen ostaminen on halpaa – on melkeinpä itsestään selvää, etten siivoa kotiani itse, silitä paitojani tai liiku joukkoliikennevälineillä. Todennäköisesti minua pidettäisiin pihinä, ellen levittäisi vaatimattomia eurojani mikrotaloutta hyödyttämään.

Kotonani käy kerran viikossa siivooja, kolmen lapsen äiti Hala. Hän on vaitonainen, vakava nainen, ehkä noin 40-vuotias. Mutta välillä yritän jututtaa häntä. Olen saanut selville, että hän sai ensimmäisen lapsensa 18-vuotiaana, ja siihen loppui koulunkäynti. Halan mies on töissä leipomossa, joten perhe ei ole niitä kaikkein köyhimpiä. Hala kertoi, että hänenkin perheensä saa säännöstelykuponkeja, mutta hänen mielestään kortilla saatavat tuotteet ovat huonoja, ja siksi hän ei osta niitä. Ne ovat vieläkin köyhempiä varten.

Myös Halan äiti käy siivoamassa ulkomaalaisten asuntoja. Se on suhteellisen hyvä tulonlähde, mutta en tiedä, mitä he ajattelevat työstään. Jotkut pitävät siivoojan ammattia häpeällisenä, he salaavat sen naapureiltaan. Hala on näyttänyt minulle kuvia lapsistaan, ja joskus mietin, että olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka perhe elää, millainen heidän arkensa on. Mutta silti maailmojemme välinen kynnys on niin korkea, etten tohdi edes kysyä voisinko tulla visiitille.

Hala todennäköisesti pitää minua laiskana rikkaana ulkomaalaisena, sillä teen freelance-töitä kotoa käsin - mitä työtä se sellainen on? Muut ulkomaalaiset joiden luona hän käy siivoamassa, ovat aina töissä kun hän saapuu aamuvarhaisella vietyään tyttärensä kouluun. Hän ei ehkä tiedä, että minullekin toimeentulo on joskus kiven takana. Tai että minustakin on liikaa maksaa 40 euroa teknobileiden pääsylipusta.


Kirjoittaja on Kairossa asuva vapaa toimittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä eivätkä edusta Kepan virallisia näkemyksiä.