Vieraskolumni

Elämää on euroalueen ulkopuolellakin

Puheet reaalipalkkojen alentamisesta ovat paitsi taloudellisesti järjettömiä myös poliittisesti vaarallisia, koska ne saavat kansainvälisen kaupankäynnin näyttämään palkansaajien silmissä uhalta.
Christer K. Lindholm
17.1.2012

Jo hyvissä ajoin ennen vuoden vaihtumista omat talousennustajamme aloittivat kilpailun siitä, kuka laatii kaikkein synkimmän ennusteen tulevalle vuodelle. Palkansaajien tutkimuslaitosta lukuun ottamatta ennustajat olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, että taantuma tulee yhtä varmasti kuin kirje postissa.

Myös hallitus on liittynyt synkistelijöiden kuoroon varoittamalla "kipeistä päätöksistä", joita valtiontalouden tasapainottaminen tulee heikentyneiden suhdannenäkymien takia vaatimaan. Ei siis ihme, että suomalaiset kuluttajat — joiden nahoissa edellä mainitut kipeät päätökset tulevat kaikkein eniten tuntumaan — suhtautuvat tällä hetkellä lähitulevaisuuteen harvinaisen pessimistisesti.

Jos tyytyy tarkastelemaan Euroopan ja erityisesti euroalueen talousnäkymiä synkistelylle löytyykin kosolti aihetta. Eurokriisi odottaa edelleenkin lopullista ratkaisuaan, ja joulukuun huippukokouksessa sovitut toimenpiteet budjettikurin tiukentamiseksi uhkaavat tukahduttaa euromaiden jo ennestään heikon talouskasvun. Jopa Saksan taloudesta, joka vahvan vientikysynnän ansiosta on tähän saakka porskutellut eteenpäin muita euromaita rivakammin, näyttää puhti olevan loppumassa. Edessä häämöttävä taantuma on kuitenkin mitättömän pieni mieliharmi verrattuna siihen, mitä tapahtuu jos Italia ajautuu täysimittaiseen velkakriisiin.

***

On sinänsä ymmärrettävää, että suomalaiset talousennustajat keskittyvät tällä hetkellä hyvin vahvasti siihen, mitä euroalueella tapahtuu. Näin tehdessään he tuntuvat kuitenkin unohtaneen, että elämää löytyy euroalueen ulkopuoleltakin. Yhdysvaltain talous sinnittelee tosin suuren ja kasvavan valtionvelan ja amerikkalaisen mittapuun mukaan varsin korkean työttömyyden kanssa, mutta on siitä huolimatta alkanut osoittaa selviä elpymisen merkkejä.

Kiinassa vientikysynnän hiipumisesta huolestunut hallitus on viestittänyt ryhtyvänsä toimenpiteisiin kotimaisen kysynnän lisäämiseksi, mikä avaa uusia vientimahdollisuuksia niin suomalaisille kuin muillekin eurooppalaisille yrityksille. Vastaavia mahdollisuuksia tarjoavat muutkin suuret kasvutaloudet, kuten Brasilia ja Venäjä, joiden talouskasvua eivät euroalueen taloudelliset myllerrykset juurikaan näytä hetkauttavan.

Maailmalta löytyy siis tänäkin vuonna lupaavia ja nopeasti kasvavia vientimarkkinoita vaikka millä mitalla. Pyrkiessään hyödyntämään näitä markkinoita euroalueen vientiyritykset saavat lisäksi vetoapua entistä heikommasta eurosta, joka lisää euroalueella valmistettujen tuotteiden hintakilpailukykyä. Euroalueella tosin vallitsee saksalaista perua oleva näkemys, jonka mukaan ainoastaan vahva valuutta on hyvä valuutta, mutta vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa heikko euro on eurooppalaiselle vientiteollisuudelle kuin taivaan lahja.

***

Vaikka heikon euron mukanaan tuomaa kilpailuetua ei kannata väheksyä, on silti syytä varoa tuijottamasta liikaa hintakilpailukykyyn. Kansainvälisessä vertailussa köyhimpienkin euromaiden palkka- ja kustannustaso on jo suhteellisen korkea, ja näin ollen niiden viennilläkään ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia pärjätä kansainvälisessä kilpailussa pelkästään alhaisten hintojen avulla. Tämä itsestäänselvyys tuntuu kuitenkin unohtuvan valitettavan usein paitsi euromaiden poliittisilta päättäjiltä myös talousasiantuntijoilta: esimerkiksi Euroopan keskuspankin johtoryhmästä alkusyksystä eronnut Jürgen Stark on täysin vakavissaan ehdottanut lääkkeeksi euroalueen talousongelmille reaalipalkkojen eli palkkojen ostovoiman alentamista kautta linjan.

Jürgen Starkilta ja hänen hengenheimolaisiltaan on tainnut jäädä kokonaan huomaamatta, että suurin osa euroalueen tehdasteollisuudesta on tänä päivänä varsin pitkälle automatisoitua, ja että työvoimakustannusten osuus tuotannon kokonaiskustannuksista on näin ollen varsin alhainen.

Esimerkiksi Suomelle edelleenkin niin tärkeässä metsäteollisuudessa työvoimakustannusten osuus kokonaiskustannuksista on noin kymmenen prosenttia, eli 30 prosentin palkanalennus vähentäisi tuotantokustannuksia vaivaisella kolmella prosentilla. Vaikutukset viennin hintakilpailukykyyn jäisivät toisin sanoen varsin vähäisiksi verrattuna palkanalennusten kielteiseen vaikutukseen kotimaiseen kulutuskysyntään, ja näin ollen niiden nettovaikutus kokonaiskysyntään jäisi reippaasti miinuksen puolelle.

***

Puheet reaalipalkkojen alentamisesta ovat paitsi taloudellisesti järjettömiä myös poliittisesti vaarallisia, koska ne saavat kansainvälisen kaupankäynnin näyttämään palkansaajien silmissä uhalta. Tämä on puolestaan omiaan ruokkimaan jo ennestään myötätuulessa purjehtivaa kansallismielistä populismia, ja pahimmassa tapauksessa ehkä myös kauppapoliittista sellaista.

Onneksi on kuitenkin olemassa vaihtoehto: alhaisten palkkojen ja hintojen sijasta eurooppalainen vientiteollisuus voi valita kilpailuvaltikseen laadun ja korkean jalostusarvon, kuten monet yksittäiset yritykset ovat jo tehneetkin. Silloin myös eurooppalaiset palkansaajat pääsevät hyötymään kasvutalouksien vahvan esimarssin luomista uusista mahdollisuuksista.

Kirjoittaja on kauppatieteiden tohtori ja Åbo Akademin kansantaloustieteen tutkija. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.