Vieraskolumni

Elä kuten opetat – tai ole hiljaa

Sitoutuvatko kehityksen puolesta työskentelevät ihmiset oikeasti ajamiinsa tavoitteisiin vai onko vaikuttimena vain raha?
Glory Mushinge
17.4.2004

Kuva: Glory Mushinge (Kuvaaja: Janne Sivonen

LUSAKA -- Osallistuin viime vuonna Sambian pääkaupungissa Lusakassa seminaariin, jossa järjestöväki eri puolilta eteläistä Afrikkaa keskusteli alueen keskeisistä sosiaalisista ja poliittisista kysymyksistä.

Eräs puhujista, joka edusti yhtä oman maansa merkittävimmistä aids-järjestöistä, esitteli hiv- ja aids-työtä: hän kertoi muun muassa vapaaehtoiseen testaukseen kannustavista ohjelmista ja muista valistuskampanjoista. Kun yleisö kyseli esitelmöijältä, onko hän itse käynyt testeissä tai mikä on hänen kollegoidensa tilanne, mies ei kyennyt antamaan suoraa vastausta. Hän ei yksinkertaisesti tiennyt eikä luultavasti edes halunnut tietää, eikä hänen järjestönsä ollut ilmeisesti kiinnittänyt mitään huomiota omien työntekijöiden valistamiseen.

Samalla kun kokouksen osanottajat penäsivät esitelmöijältä sitä, minkälaisen esimerkin hän toiminnallaan antaa muille, mietin itse, että mikä mahtoi antaa miehelle virtaa aids-työhön ja vapaaehtoiseen testaukseen kannustamiseen. Odottiko hän muiden kuuntelevan hänen saarnojaan? Esitelmöijän piinaaminen jatkui, kunnes tapahtuman vetäjä pelasti hänet lopettamalla tilaisuuden siltä erää.

Esitelmän jälkeen aloin pohtia, kuinka usein saamme lukea johtajista, jotka puhuvat innolla erilaisten asioiden puolesta ja toimivat samalla omassa elämässään sanomansa vastaisesti. Muistelin tapauksia, joissa aids-työtä tekevien järjestöjen johtajia syytettiin raiskausyrityksistä ja rinnakkaissuhteista. Olen itsekin nähnyt naimisissa olevia miehiä, jotka harrastavat viikonloppuisin irtosuhteita – ja maanantaiaamuna samat henkilöt saapuvat ensimmäisenä toimistolle tekemään aids-työtä ja puhumaan jopa julkisissa tilaisuuksissa aidsin vaaroista.

***

Kuinka on mahdollista, että järjestöt joiden pitäisi näyttää esimerkkiä taistelussa aidsin kaltaisia ongelmia vastaan, eivät halua itse toimia opetustensa mukaan – varsinkin kun niiden työntekijät saavat tästä elantonsa? Itse päädyin siihen, että kyse on – kuten niin usein - siitä, että ihmiset tekevät asioita pelkästään rahan takia, eivät siksi että he uskoisivat siihen, mitä tekevät.

Monet järjestöt ovat olemassa vain saadakseen toiminnalleen rahoitusta avunantajilta. Jotkut johtajat etsivät aina projekteja, joissa liikkuu paljon rahaa. Kun he kuulevat, että rahaa olisi tarjolla maaoikeushankkeisiin, he alkavat puhua maaoikeuksista. Kun he saavat tietää, että joku toinen hanke vaikkapa pakolaiskysymysten parissa voisikin olla tuottoisampi, he lopettavat maaoikeustyön ja vaihtavat pakolaiskysymyksiin. Ja kun käy ilmi, että eniten rahaa olisi tarjolla ympäristöhankkeisiin, puhe kääntyy ympäristöön. Lopulta samat ihmiset löytävät itsensä tekemästä aids-työtä.

On tuskallista katsoa avuttomana, kun aids-työtä tekevät aktivistit märehtivät rahaa avoimesti samaan aikaan, kun aidsiin sairastuneiden massat kuolevat ja heidän läheisensä menettävät rakkaansa. Jotkut aidsiin kuolleiden omaisista elävät nälkäisinä menetettyään elättäjänsä, toiset ovat kodittomia jäätyään orvoiksi ja joissakin perheissä lapset joutuvat nuorempien sisartensa huoltajiksi vanhempien kuoltua.

Rahan perässä jouksevat ihmiset vievät mahdollisuuksia niiltä, jotka tekevät työtä täydestä sydämestään. mutta joilla ei ole tilaisuutta toteuttaa ponnistelujaan. Tuloksena on epäonnistunut projekti ja saavuttamattomat tavoitteet: kehitys polkee paikallaan vain muutaman avainhenkilön itsekkyyden ja kyvyttömyyden tähden.

***

Ilmiön yleisyys johtuu korruptiosta: ihmiset saavat työpaikkoja siksi, että he tuntevat työhönottajat ja yhteiskunnan isot kihot. Jos haluamme kehitystä, me tarvitsemme ihmisiä joilla on intohimoa työhönsä. Ihmisiä, jotka työskentelevät täydellä tarmolla keskittyen siihen, mitä he ovat tekemässä. Yksilöitä, jotka työskentelevät ihmisten eteen sen sijaan, että etsisivät taloudellista hyötyä.

Siksi ihmiset, joiden hoidettavaksi annamme ongelmamme, on syynättävä kunnolla ennen kuin he pääsevät vastuullisiin tehtäviin. Esimerkiksi aids-työtä tekevien järjestöjen työntekijöiden on testattava itsensä ja näytettävä omilla elintavoillaan esimerkkiä siitä, miten hiv ja aids voidaan välttää.

Ihmisten opportumismi leviää nopeasti yhteiskunnan kaikilla tasoilla ylhäältä alas, joten tarvitsemme suoraselkäisiä ihmisiä, jotka löytävät ratkaisuja nykymenon lopettamiseksi. Yhteiskunnassamme tarvitaan ihmisiä, jotka tekevät niin kuin opettavat – niiden jotka eivät siihen pysty, tulisi olla hiljaa.

Kirjoittaja on sambialainen toimittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä eivätkä edusta Kepan virallisia näkemyksiä.

Kolumnin käänsi Janne Sivonen.