Vieraskolumni

Eksyksissä hankeviidakossa

Olisiko järjestöjen hankkeissa syytä ottaa oppia kahdenvälisestä kehitysyhteistyöstä? Kentällä näyttää siltä, etteivät järjestöt kuuntele toisiaan – eivätkä avun vastaanottajia.
Janne Sivonen
3.10.2004

Kuva: Janne Sivonen

Työskentelin ennen Sambian-työkomennustani Kepan Helsingin-toimistossa tiedottajana. Toisinaan muistelen kauhulla sitä, miten jouduin luennoimaan koululaisille ja opiskelijoille kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöstä ilman päivänkään kehitysmaakokemusta.

Kun omakohtaista kokemusta ei ollut, toistin yleisesti tunnettuja tosiasioita kansalaisjärjestöjen työn erikoislaadusta: järjestöillä on parhaat yhteydet ruohonjuuritasoon, järjestöt auttavat köyhiä parantamaan elinolosuhteitaan itse, järjestöjen apu ohjataan kaikkein köyhimmille ja niin edelleen. Muistin myös aina verrata järjestöjen pienimuotoista ja tehokasta toimintaa valtioiden väliseen kehitysyhteistyöhön – mielipidetutkimusten mukaanhan suomalaiset pitävät järjestöjen kehitysyhteistyötä laadukkaampana.

***

Jos kukaan luennoillani olleista sattuu lukemaan tätä, haluan pyytää teiltä kaikilta mitä nöyrimmin anteeksi: luentoni olivat silkkaa puppua. Sekä järjestöissä että kahdenvälisellä puolella on niin hyvin kuin huonostikin toimivia hankkeita ja ohjelmia, ja on yksinkertaistavaa verrata niitä toisiinsa ja sanoa yhtä laadukkaammaksi kuin toista.

Järjestöjen pienillä hankkeilla on kuitenkin oma erikoislaatunsa, ja niiden työssä on sekä vahvuuksia että heikkouksia. Kansalaisjärjestöt ovat usein tarjonneet omia vahvuuksiaan esimerkiksi muille, mutta järjestöillä on vastaavasti opittavaa kahdenväliseltä puolelta. Tärkein kahdenvälisen kehitysyhteistyön opetus järjestöille on tämä: jos järjestöt tuijottavat sokeasti vain oman projektinsa tavoitteita ja unohtavat kokonaisuuden, niiden työn tulokset jäävät laihoiksi.

Kahdenvälisessä kehitysyhteistyössä on herätty näkemään projektimuotoisen kehitysyhteistyön ongelmat ja niihin on yritetty löytää ratkaisuja. Suomi on sitonut oman apunsa kansallisiin köyhyydenvähentämissuunnitelmiin (PRSP), jotta Suomen kehitysponnistelut olisivat samansuuntaisia avun vastaanottajamaan ja muiden avunantajien kanssa. Sambiassa Suomi ja muut avunantajat ovat tehostaneet yhteistyötään HIP (Harmonisation in Practice) -aloitteella, jonka myötä avunantajat pyrkivät yhdenmukaistamaan toimintaansa ja tukemaan Sambian omaa johtajuutta köyhyyden vähentämisessä. Myös paljon puhutuilla sektoriohjelmilla on pyritty ratkomaan köyhyyden ja kehityksen ongelmia aiempaa kokonaisvaltaisemmin.

***

Entä Sambiassa toimivat järjestöt? Osallistuin hiljattain paikallisten pienviljelijöiden tapaamiseen, jossa köyhät viljelijät keskustelivat ongelmistaan. Viljelijät moittivat sekä itseään että Sambian valtiota, mutta myös koti- ja ulkomaiset kansalaisjärjestöt saivat oman osansa kritiikistä.

"Jostakin syystä järjestöt haluavat tulla niihin kyliin, joissa on jo ennestään muita järjestöjä", tilitti yksi pienviljelijöistä. "Kotikylässäni on lukuisia järjestöjä, joista jokaisella on omat tavoitteensa: yksi jakaa ilmaiseksi lannoitteita, toinen kieltää käyttämästä niitä ja käskee viljelemään luomua. Kaiken kukkuraksi lähistöllä on lukuisia kyliä, joilla menee paljon huonommin kuin meillä, mutta niissä ei ole järjestön järjestöä", pienviljelijä jatkoi.

Viljelijätapaamisessa oli osallistujia yhtä provinssia lukuunottamatta kaikkialta Sambiasta, ja miltei jokaisella tuntui olevan sama viesti: järjestöjen pyyteetöntä auttamishalua ja oman alansa ammattitaitoa arvostetaan, mutta valitettavasti ne eivät kuuntele toisiaan – ja mikä pahinta – avun vastaanottajia. Viljelijät valittivat, että järjestöt pyrkivät tekemään asioita köyhien puolesta sen sijaan, että he antaisivat avun vastaanottajille mahdollisuuden parantaa omia elinolojaan itse parhaaksi katsomallaan tavalla.

Tapaamiseen osallistuneiden viljelijöiden mielestä samoille alueille keskittyneiden järjestöjen apu pitäisi suunnata sinne, missä apua tarvitaan eniten. Jos samalla alueella toimii useampia järjestöjä, niiden olisi viljelijöiden mielestä yhdenmukaistettava toimintaansa, sillä avunantajien keskenään ristiriitaiset tavoitteet vain pahentavat asioita.

***

Tapaamiseen osallistuneiden pienviljelijöiden kotikylissä ei ollut suomalaisjärjestöjen hankkeita, mutta heidän kritiikkiään olisi hyvä pohtia myös Suomessa. Voivatko järjestöt toteuttaa omat hankkeensa villin lännen tyyliin, vai pitäisikö niiden pystyä koordinoimaan toimintaansa muiden avunantajien kanssa?

Pienviljelijät katsoivat, että Sambian valtion tulisi puuttua niin koti- kuin ulkomaistenkin järjestöjen toimintaan, jotteivät ne kilpailisi keskenään ja apu kanavoituisi oikeisiin kohteisiin. Meidän järjestöihmisten on siis korkea aika alkaa miettimään, miten järjestöhankkeet voisivat tukea kehitystä nykyistä kokonaisvaltaisemmin. Olisi noloa, jos joku joutuisi tekemään sen meidän puolestamme.


Kirjoittaja toimii Kepan tiedottajana Sambiassa. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.