Vieraskolumni

Ekoturismia lapsityövoimalla

Marko Lehto
11.2.2002

Parkkeeraan autoni Costa Rican suurimpaan sademetsään johtavan tien päähän. Panamalainen ystäväni on kutsunut minut ja perheeni sademetsän sydämeen rakentamaansa hotelliin pakettimatkalle.

Olen aina vierastanut ajatusta pakettilomasta, mutta nyt ei muu auttanut. Viidakkoon ei pääse kuin jokiveneellä, ja yksin sellaisen vuokraamisesta ei kannattanut edes haaveilla. Nyt kaikki oli siis maksettu etukäteen välipaloista lähtien.

***

Jätän autoni puskaan ja siirrymme veneeseen. Muita turisteja ei näy vielä missään. Kahden ja puolen tunnin odottelun jälkeen heidän bussinsa vihdoin ilmestyy joelle ja kuljettaja kertoo maavyörymän sulkeneen tien yön rankkasateiden jälkeen ja heidän joutuneen odottamaan kaivinkonetta. Opas pyytää meiltä odottelua anteeksi.

Anteeksipyyntely ei kuitenkaan tunnu riittävän amerikkalaisille, jotka nyt joelle tultaessa ymmärtävät joutuvansa odottamaan vielä kolmituntisen jokimatkan verran ennenkuin saavat lounasta. Opas yrittää epätoivoisesti selittää, ettei maanvyörymä johtunut heistä, mutta matkalaisten puhemieheksi ryhtynyt nainen näyttää ohjelmaa yhä uudestaan ja uudestaan, ja siinä lounaan ajankohdaksi oli merkitty kello 13.00, ja se tarkoittaa juuri nyt! Samalla kun riitely lounasajan viivästymisestä jatkuu, muistuu mieleeni hämärästi, miksi vierastin pakettimatkoja.

***

Ystäväni hotelli on loistava. Pieniä luksusmajoja piilotettuna sademetsään. Mökkejä yhdistää toisiinsa jalkakäytävä, jolta ei saa astua syrjään käärmeiden takia. Kaikki polut vievät jokivarsiravintolaan.

En ole mikään luontoihminen, mutta jotenkin innostuksissani ilmoittaudun aamun luontobongaus-venematkalle. Näkisimme kuulemma tukaaneja, laiskiaisia, iguana-liskoja ja lukemattoman määrän lintuja, joista en ollut ennen kuullut. Pyydän aamuherätystä, sillä olin jättänyt herätyskelloni lomalle lähtiessäni kotiin.

Seuraava päivä menee odotetusti. Bongaamme eläimiä aamupäivän ja iltapäivällä siirrymme uima-altaan puolelle, missä poikani saa uimaopetusta ystäväni pojalta.

***

Samalla amerikkalainen sosiaalityöntekijä ryhtyy keräämään nimiä vihkoonsa. Hän on päättänyt syyttää ystävääni lapsityövoiman käytöstä, sillä tämä oli lähettänyt aamuviidelta kuusivuotiaan poikansa herättämään kaikki, jotka tarvitsivat herätystä. Yritin hillitä innokasta sosiaalityöntekijää kertomalla, että poika oli tätä tehtävää juuri pyytänyt, sillä halusi näyttää vaimolleni oppineensa numerot. Isä oli kirjoittanut hänelle paperiin huoneiden numerot, joihin piti koputtaa. Poika oli sitten tullut viimeisenä meidän ovellemme ja kertonut ylpeänä vaimolleni onnistuneensa tehtävässään.

Tämä ei sosiaalityöntekijää kiinnosta, sillä hän tietää oikeusavustajana, miten latinot käyttävät lapsityövoimaa lainvastaisesti eikä hän aio sitä suvaita.

Sanaharkkani sosiaalityöntekijän kanssa kestää aikansa, kunnes ystäväni pyytää naista ystävällisesti poistumaan hänen hotellistaan. Valituksen nainen saisi ystäväni mukaan työntää shortseihinsa "sitä aitoa amerikkalaista laavaa syöksevään kraateriinsa". Tästä sosiaalityöntekijä hermostuu ja vannoo tiedoillaan ja vaikutusvallallaan ajavansa ystäväni hotellin konkurssiin ja suistavan tämän köyhyyteen, sillä näin ei amerikkalaista turistia kohdella.

Ystäväni vastaa lainaten Panaman entistä presidenttiä Omar Torrijosta: "Syön mieluummin ruohoa seisaaltani kuin kanaa polviltani."


Kirjoittaja on Kepan koordinaattori Nicaraguassa