Vieraskolumni

Ei naurata

Viime aikojen naiivista vastakkainasettelusta - "länsi" ja "islam" - tulee mieleen kylmän sodan aikainen mielikuvitukseton maapallopalapeli, jossa kaikki selitettiin yhdellä asialla.
Elina Vuola
21.2.2006

Elina Vuola Vaikka tiedotusvälineet ovat viime viikkoina tulvineet yhtä ja samaa aihetta - profeetta Muhammedia koskevien pilapiirrosten aiheuttamaa pahennusta - en voi olla lisäämättä omaa lusikkaani soppaan.

Mistä johtuu se helppous, jolla asetamme vastakkain "islamin" ja "lännen" (näin esimerkiksi Heikki Hellman Helsingin Sanomissa 19.2.2006). Jos halutaan verrata uskontoja, "länsi" ei ole islamin tapaan mikään uskonto. Kristinusko tai juutalaisuus eivät puolestaan edes uskontoina ole islamin vastakohtia, vaan jakavat sen kanssa yhteisen historian. Ne ammentavat toisistaan eli ovat siis pikemminkin sisaruskontoja.

Kristinusko ei myöskään ole "lännen" ainoa uskonto, vaikka Hesarin jutun kuvituksessa islamia esittää Koraanin kansi ja länttä Raamattu. Islam on vuosisatoja ollut myös eurooppalainen uskonto.

Onko "lännen" vastakohta sitten "itä"? Jos kyllä, "idän" uskontoina pidetään yleensä Aasian suuria uskontoja, ennen muuta buddhalaisuutta ja hindulaisuutta. Sisällöllisesti vastakkainasettelun ja eroavaisuuksien määrittely on vielä toivottomampaa. Kyseisen artikkelin mukaan "lännessä" ihminen on maailmankuvan keskus ja uskonto on erillinen elämänalue, päinvastoin kuin "islamissa".

***

Yhteismitattomien asioiden historiaton vertailu johtaa tällaisiin käsittämättömiin yleistyksiin, joilla ei tosiasiassa ole mitään sisältöä. Jos "lännellä" tarkoitetaan teollisuusmaita, millä perusteella voidaan väittää, että esimerkiksi Yhdysvalloissa uskonto olisi (edes politiikasta, muusta puhumattakaan) erillinen elämänalue?

Jos "lännellä" taas tarkoitetaan eurooppalaisperäistä kulttuuria, esimerkiksi Latinalaisen Amerikan lähihistoria tarjoaa hyvinkin erilaisia esimerkkejä siitä, miten "uskonto kattaa koko elämän" tai että pyrkimys juuri tähän on ainakin roomalaiskatolisen kirkon suuri johtotähti niin Amerikoissa kuin Euroopassa.

Katolisen kirkon johto ja varsinkin Yhdysvalloissa elinvoimaiset protestanttiset uuskonservatiivit pyrkivät aktiivisesti lisäämään "uskonnon" (omansa) vaikutusvaltaa yhteiskunnan kaikilla alueilla, yksittäisten kansalaisten makuuhuoneista parlamentteihin ja tuomioistuimiin asti.

Naiivista vastakkainasettelusta tulee mieleen kylmän sodan aikainen mielikuvitukseton maapallopalapeli, jossa kaikki selitettiin yhdellä asialla, vaikka itä ja länsi tosin silloin tarkoittivat eri asiaa kuin nykyisin. Asiallinenkaan yritys selittää esimerkiksi eteläisen pallonpuoliskon konflikteja jollakin muulla akselilla oli tuomittu kuuroille korville: Keski-Amerikka oli kommunismin eturintama eikä Yhdysvaltain takapiha tai kolonialismin kaatopaikka.

Myös nykyiset vastakkainasettelut saavat valtamedian unohtamaan esimerkiksi köyhyyden jatkuvat, vanhat ja usein syvenevät ongelmat "etelässä". Ympäristökysymykset ja talouden globalisaation seuraukset niin ikään on helppo sivuuttaa - niitä kun ei voi selittää "islamin" ja "lännen" vastakkainasettelulla.

***

Mitä siis länsieurooppalaiset poliitikot loppujen lopuksi pyytävät anteeksi ja keneltä? En huomannut heidän pyytävän anteeksi Afganistanin naisilta, kun siellä oli vallassa Taleban-hirmuhallinto, joka islamin nimissä vei naisilta alkeellisimmatkin ihmisoikeudet.

Pitäisiköhän pyytäistä anteeksi myös Vatikaanilta, kun on tullut maallisten ideaalien nimissä vähän kritisoitua sen viljelemiä käsityksiä kondomien haitallisuudesta aidsin torjumisessa Afrikassa? Ups, sori!! Ei ollut tarkoitus loukata pyhiä arvoja!

Jeesuksen nimissä heitellään pommeja aborttiklinikoille Yhdysvalloissa, Jahven nimissä rakennetaan juutalaisvaltion muureja ase kädessä ja Allahiin vedoten julistetaan kuolemantuomio tanskalaiselle pilapiirtäjälle ja siinä sivussa vähän muillekin.

Kaikkien kolmen monoteistisen uskonnon sisällä - ei niinkään välillä - käydään kuitenkin keskustelua pyhien kirjoitusten ja oppien tulkinnasta. "Islamia" edustavat muutkin kuin itsemurhapommittajat ja fatwojen julistajat, kuten toivottavasti kristinuskoakin voi edustaa joku muu kuin George Bush.

Mitä kunkin uskonnon konservatiivisimpiin tahoihin tulee, ei ole ollenkaan sattumaa, että vastakkainasettelu haihtuu tuhka tuuleen, kun keskustellaan naisten oikeuksista, seksuaalisuudesta ja perheestä. YK:n väestö- ja kehityskonferenssissa 1994 sekä naisten konferenssissa Pekingissä 1995 juuri nämä patriarkaalisen ekumenismin edustajat sulassa sovussa vastustivat yhdessä miehin kaikkia mahdollisia parannuksia (köyhimpien) naisten asemaan.

***

Kaikkien kolmen uskonnon sisällä on tahoja, jotka raivoissaan ja voimattomina katsovat, kun heidän tulkintansa uskonnostaan rauhanomaisena, kaikkien ihmisten tasa-arvoisuutta ja demokratiaa tukevana, ei saa palstatilaa mediassa.

Myös uskontoekumenia, naistutkijoiden välinen yhteistyö sekä väkivallattomuuden yhteisten perusteiden etsiminen ovat totta ja arkipäivää. Kun alkaa nähdä kyseisissä uskonnoissa enemmän yhteistä kuin eroavaisuuksia, on vaikea uskoa kummallisiin oletuksiin vastakkainasetteluista. Sen sijaan länsimainen elämänmuoto, joka perustuu luonnon riistolle ja kestämättömälle kulutukselle, tunkeutuu kaikkialle - ja sitä on myös kaikkialla syytä vastustaa koko ihmiskuntaa eikä vain muslimeja uhkaavana.

Kyse ei ole uskontojen vastakkaisuudesta. Ihmiset, jotka pitävät meitä eurooppalaisia ahneina, pinnallisina ja väkivaltaisina, saattavat perustaa käsityksensä tapahtuneisiin tosiasioihin eikä suinkaan käsitykseen kristinuskosta islamia huonompana uskontona.

***

Jos minulla olisi valta uskontoni tai maani nimissä pyytää anteeksi jotakin joltakulta, pyytäisin kaikilta niiltä ihmisryhmiltä, joita on eri aikoina uskontojen nimissä riistetty, orjuutettu, rajoitettu ja demonisoitu. Hm - sehän on aika iso porukka. Ei naurata. Mutta ei myöskään tule ensimmäisenä mieleen aseeseen tarttuminen.

Vallan analyysi ja haltuunotto kun on yleensä hidasta, vaivalloista ja vaatii yhteistyötä. Se vaatii myös itsekritiikkiä: ehkä oma perinteeni, uskonnollinen tai muu, ei ole täydellinen. Väkivalta ja alistaminen ovat jokseenkin samanlaisille mekanismeille perustuvaa muuten erilaisissa yhteiskunnissa tai uskonnoissa: nainen vaietkoon seurakunnassa, moskeijassa ja synagoogassa.

Myös vallan haltuunotto tai se paljonpuhuttu empowerment lähtee oman itsen arvostuksesta ensin, sitten toisen.


Kirjoittaja on Suomen Akatemian akatemiatutkija Helsingin yliopistossa. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.