Vieraskolumni

Ebola-Insinööri, Afrikan teräsmies

Se, tuleeko hyvin peruskoulutetuista lapsista insinöörejä vai päinvastoin, ei ole muna vai kana -kysymys.
Ville Luukkanen
18.11.2014

Trikoisiin sonnustautunut tumma hahmo kiitää ilmojen halki viitta hulmuten. Hän jarruttaa Monrovian kohdalla ja puhkua puhisee yläilmoista kohti maankamaraa. Pufff - ja superpuhallus hävittää kertalaakista ebolabakteerit koko kaupungin leveydeltä.

Monrovialaiset hurraavat ja heiluttavat taivaalle. Henkeä vetämättä sankari kiihdyttää uudestaan vauhtiin ja tekee saman tempun Freetownin kohdalla. Sierraleonelaiset osoittavat villisti suosiotaan.

Lentävä pelastaja ei lepää ennen kuin viimeinenkin vihulaisbasilli on tuhottu. Kun hän vihdoin saa urakan valmiiksi ja laskeutuu Conakryn torille kahville, ihmiset näkevät raamikkaan muskelisankarin, jonka trikoiden rintamukseen on kirjailtu iso "I": hän supersankari yli muiden - Insinööri.

* * *
 
Afrikan unionin komission puheenjohtaja, Etelä-Afrikan entinen terveys- ja ulkoministeri Nkosazana Dlamini-Zuma esiintyi NEPAD Business Foundationin juhlaillallisen pääpuhujana tiistaina 11. marraskuuta Johannesburgissa. Teemana oli seuraavan puolen vuosisadan kehitysstrategia - Afrikka 2063. 

Pitkäksi venähtäneessä "puheltelussaan" veteraanipoliitikko avasi omaa visiotaan mantereen tulevaisuudesta. Muutama huippukohta tallentui kuulijoiden mieleen erityisen hyvin. 
 
Dlamini-Zuma alleviivasi kuulijakunnalle ebolan suhteellista vaarattomuutta. Sattumalta komission puheenjohtaja on alan asiantuntija. Dlamini-Zuma on koulutukseltaan lääkäri.

Hän kertoi solidaarisuusmatkastaan epidemian ydinalueille Sierra Leoneen ja Liberiaan. Reissun logistiikka oli kuulemma tuottanut töitä. Charteryhtiö yksi toisensa jälkeen kieltäytyi vuokraamasta koneitaan. Parinkymmenen kandidaatin jälkeen löytyi viimein kone ja miehistö, jotka ottivat tehtävän vastaan. Matka itsessään oli ollut sitten helppo ja hauska.

Dlamini-Zuma kuvaili pitkään ja hartaasti yksityiskohtaisesti henkilökohtaisia varotoimenpiteitä, joilla ebolatartunnan saa pidettyä loitolla. Kukaan seurueesta ei ollut saanut tautia. 
 
Puheen dramaattinen kaari huipentui Afrikalle itselleen suunnattuun kehotukseen olla ottamatta keneltäkään käskyjä tai huonoja neuvoja. Puheenjohtaja oli valinnut esimerkikseen lasten koulutuksen: "…kaikenlaiset maailmanpankit komentavat Afrikkaa laittamaan ensin kuntoon alimman tason peruskoulutuksen, samaan aikaan kun me tarvitsemme insinöörejä..."

Dlamini-Zuman kiteytys seurasi hänen opastustaan mantereen maille käydä enemmän kauppaa keskenään ja panostamaan talouden rakenteiden uudistamiseen. Lisää luonnontieteitä, teknologiaa ja innovaatioita peliin, niin saadaan uusia yrityksiä, bisnestä ja työpaikkoja.

Hyvä niin, mutta logiikka petti lopussa pahasti. Tuleeko hyvin peruskoulutetuista lapsista insinöörejä vai päinvastoin, ei ole muna vai kana -kysymys. Järjestys lienee selvä ilman yhdenkään Maailmanpankin konsultin neuvoja.

* * *
 
Länsimaiseen korvaan Dlamini-Zuman puhe karahti pahasti. Kontekstin kontekstissa: puhujanpöntössä jakeli ebolaneuvoja johtaja, joka kantaa poliittista vastuuta yhdestä maailman kaikkien aikojen pahimmasta terveyskatastrofista (hiv/aids Etelä-Afrikassa).

Ja johtaja, jonka edustama hallitus on epäonnistunut täydellisesti 20 vuoden valtakaudellaan maansa historian suurimman yksittäisen historiallisen vääryyden korjaamisessa: laadukkaan peruskoulutuksen tuomisessa tavallisten kansalaisten ulottuville.

Onko Afrikan integraation punainen lanka suurimpien kansallisten epäonnistumisten monistaminen mantereen laajuisesti? Tältä pohjalta Afrikan edessä oleva vuosisadan puolikas ei näytä kovin ruusuiselta.
 
Muumioitunut poliittinen eliitti on varmasti Afrikan kehityksen suurimpia haasteita. Tavalliset ihmiset joutuvat uhraamaan liikaa kallista aikaansa ja vaivaa pyramidien rakenteluun faaraoilleen. Todellista dialogia eliitin ja rahvaan välillä on vain nimeksi.

* * *

Poliittinen retoriikka on paternalistista ja laskelmoidun machiavellimäistä. Silti, kaikesta huolimatta, sen vahvoja linkkejä Afrikan todellisuuteen ei voi kieltää: insinööri on Afrikan supermies eikä ebola lannista, eikä välttämättä edes hidasta, mantereen menoa.

Ebola on kylvänyt järkyttävää suoraa ja epäsuoraa tuhoa Länsi-Afrikassa. Silti epidemian uhriluku, joka on kohoamassa kohti 5 000 kuollutta, on huomattavasti pienempi kuin keskimääräisen Afrikan maan vuoden liikennekuolemat.

Ranskassa ja Ruotsissa ebolauhka aiheuttaa suurempaa paniikkia kuin Ghanassa ja Nigeriassa. Siellä jokaista paikalliseen sairaalaan kirjautunutta kuumepotilasta ei uutisoida. Ihmisillä on välittömässä elämänpiirissään hallittavanaan useampia ja suurempia uhkia kuin ebola. 
 
Traaginen määrä tulevaisuuspotentiaalia tuhoutuu liian monen afrikkalaisen lapsen jäädessä vaille kunnollista peruskoulutusta. Sitä ei voi hyväksyä missään olosuhteissa. Silti jokaisen uuden afrikkalaisen insinöörin valmistuminen on saavutus, jota ei voi juhlia liikaa. 

Meillä perusinsinööreistä veistellään lukemattomia vitsejä, mutta kylmä totuus on, että perusinsinöörit ja heidän harmaa perustyönsä ratkaisevat yhteiskunnan hyvinvoinnin. Stand up -koomikot ja heidän vitsinsä ovat merkityksettömiä. Jos kylän tai slummin sadasta  lapsesta yksikin pinnistää insinööriksi asti, kylän kehitysmahdollisuudet ovat sata kertaa suuremmat kuin ilman sitä.
 
Dlaminizumien kyvyt visioida Afrikan tulevaisuutta ovat hapertuneet olemattomiin. Onneksi tulevaisuus ei olekaan heidän käsissään. Ebolasta selviytyneet nuoret ovat melkoisia supersankareita. Heidän näkynsä ja supervoimansa ratkaisevat. Ja niitä riittää.

Kirjoittaja on kehityspoliittinen sekatyömies, joka on työskennellyt neljällä mantereella järjestöhankkeissa, yksityisellä sektorilla ja valtioiden välisessä yhteistyössä. Luukkanen asuu nykyään Johannesburgissa Etelä-Afrikassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.