Vieraskolumni

Don Quijote seikkailee Nicaraguassa

Näyttämötaiteen vetovoima on sen tehossa kuvata ympäröivää todellisuutta klassisin metodein, sarkastisesti ja riemukkaasti.
Kimmo Lehtonen
14.3.2005

Kimmo Lehtonen

Olin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa teatterissa yli neljään vuoteen. Nicaraguan köyhässä kulttuuritarjonnassa mahdollisuus elävään teatteriin on harvinaista herkkua ja tilaisuus on käytettävä heti hyväksi.

Vaikka täytyy myöntää, että Hollywoodia valkokankaalta nämä vuodet tasaisesti nielleenä ja siksi puutuneena kulttuurin kuluttajana pyörittelin kutsua aluksi epäluuloisena kädessäni. Onko edessä kahden tunnin mittainen kärsimys? Olenko koskaan itse asiassa kuullut nicaragualaisesta näytelmäteatterista?

Joka tapauksessa, kannatti mennä. Espanjan lähetystön tuella oli tuotettu legendaarinen Cervantesin Don Quijote nicaragualaiselle näyttämölle mitä hauskimmalla tavalla nuorten, mutta innostuneiden opiskelijanäyttelijöiden voimin. Aplodit olivat esityksen päättyessä - ja Quijoten kuollessa - raivokkaat ja yleisö osoitti ne seisaaltaan.

"Kuolkaat Don Quijote ja Sancho", kirjoitti aikoinaan espanjalaiskirjailija Miguel de Unamuno tutkielmassaan seikkailusta toiseen kulkevan parin elämästä. Nicaragualaisyleisö aplodeillaan näytti kuitenkin kuvainnollisesti pitävän enemmän kansallisrunoilijansa Rubén Daríon vastakommentista Unamunolle: "Don Quijote ei voi eikä hänen pidä kuolla!"

***

Cervantesin teoksesta on historiassa käyty paljonkin kädenvääntöä. Latinalaisessa Amerikassa kirja oli vuoksikymmeniä pannassa 1800-luvulla maiden käydessä vapautussotiaan. Silloisten muutosten valossa se onkin ollut espanjalaisten puolelta ymmärrettävää. Esimerkiksi eräässä näytöksessä Don Quijote toteaa Sancholle, että "yhtä lailla vapauden kuin kunnian puolesta voi ja pitää laittaa elämä peliin".

Se lause nimittäin lienee ollut pelkkää bensaa 1800-luvun alkupuolen vapaustaistelijoiden, kuten esimerkiksi useiden maiden vapautusta johtaneen Simon Bolívarin tai Kuuban vapauttajan Jose Martin suonissa. Kuolinvuoteellaan El Libertadoriksi - Vapauttajaksi - ylistetyn Bolívarin väitetään huokaisseen, että "maailmanhistorian kolme pahinta riitapukaria ovat olleet Jeesus Kristus, Quijote .....ja minä".

Ehkä niin ajatteli myös Ernesto Ché Guevara bolivialaisen maalaiskoulun luokkahuoneessa ennen teloitustaan 1967. Hänelle kuten muillekin mantereen eri vuosikymmenien ja satojen vallankumouksellisille Cervantesin vapautta ja oikeudenmukaisuutta korostava filosofia on selvästi ollut tärkeää, omaa ajattelua tukevaa kaunokirjallisuutta.

Chén lähtiessä vapauttamaan Kuubasta käsin Latinalaista Amerikkaa 1960-luvun puolivälissä, hän ei malttanut Bolívarin lailla olla rinnastamatta itseään Don Quijoteen. "Taas tunnen Rosinanten kyljet kantapäilläni, lähden matkaan pieni kilpi suojanani", Ché veisteli jäähyväiskirjeessään vanhemmilleen.

Samankaltaisuuttahan heissä kieltämättä oli, sillä molemmat toivat ennen kuolemaansa julki humaanisuutta uhkaavan epäoikeudenmukaisuuden, kumpikin vain omalla tavallaan ja omana aikakautenaan.

Mielenkiintoinen historiallinen anekdootti on myös se, että Kuuban vallankumouksen jälkeen perustettu Kansallinen painotalo julkaisi Fidel Castron ehdotuksesta ensimmäisenä kirjanaan suurpainoksena juuri Cervantesin Don Quijoten. Se oli aikamoinen veto siihen aikaan maassa, jossa kolmannes väestöstä oli lukutaidotonta.

***

Vaikka kyseessä on tietyllä lailla klassinen espanjalainen näytelmä, espanjalainen ohjaaja Alberto Maravilla oli valikoinut kaksiosaisesta ja kaiken kaikkiaan 126 eri kohtausta käsittävästä kirjasta moderniin aikaamme selkeästi rinnastettavat osiot.

Nicaraguan todellisuus onkin yllättävän läsnä näytöksessä. Don Quijotehan on universaali tragikomedia hyvästä ja pahasta, humaanisuudesta ja oikeudenmukaisuuden ja toivon etsinnästä. Luulen, että parin seikkailuja seuratessa monilla muillakin katsojilla välähtivät mielessä monet Nicaraguan arkipäivää kuvaavat ilmiöt ja poliittista elämää liikuttavat tekijät.

"Vilpitön ajatuksissani, rehellinen sanoissani, jalomielinen mahdissani, kärsivällinen töissäni, antelias puutteenalaisille, ja viimeiseksi totuuden ylläpitäjä, vaikka sen puolustaminen maksaisi hengen", Don Quijote lausui itsestään. Tätä jaloutta voi todellakin pohtia maassa, jossa poliittisten caudillojen sairaalloinen vallanhimo, nepotismi, suoranainen valehtelemisen kulttuuri ja rikkaiden välinpitämätön ja tekopyhä asenne köyhiä maanmiehiään kohtaan on enemmän sääntö kuin poikkeus.

***

En ollut ainoa katsojista, joka oli vuosien varrella melkein unohtanut näyttämötaiteen vetovoiman sen kuvatessa ympäröivää todellisuutta klassisin metodein, sarkastisesti ja riemukkaasti. Kulttuurissa on vetovoimaa ja energiaa!

Elävälle nicaragualaiselle teatterille on ollut selvästi tilausta niin nuorten kuin vanhempienkin piirissä ja näytelmää on tarkoitus esittää ainakin tämä vuosi. Vilpittömästi voi tällä kertaa lausua kiitoksensa Espanjan kehitysyhteistyölle oikeaan osuneesta tukikohteesta.


Kirjoittaja toimii Kepan tiedottajana Nicaraguassa. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.