Vieraskolumni

Dohassa erikoinen tunnelma

Suvi Virkkunen
11.11.2001

Qatarin pääkaupunki Doha on kokouspaikkana erikoinen. Kaupunki vaikuttaa hiljaiselta ja paikoin autioltakin, ja korkeatasoiset hotellit on ripoteltu kaupungin eri puolille. Isännät ovat erittäin ystävällisiä ja huolehtivat osallistujista.

Käytännön järjestelyt tuntuvat kuitenkin joskus sekavilta, ja tieto kulkee huonosti. Pitkät välimatkat ja hitaat kuljetukset syövät osallistujien aikaa, hermoja ja energiaa.

Tunnen kuitenkin oloni Dohassa turvalliseksi. Kokouspaikka Sheraton-hotelli ja kansalaisjärjestökeskus ovat eristettyjä, ja paikalle pääsee vain kilometrien päästä niin sanotun turvasektorin rajalta yhteiskuljetuksella. Poliisit luotiliiveineen ja konekivääreineen päivystävät teiden varsilla, mutta eivät vaikuta uhkaavilta. Kaikkiin rakennuksiin mennään lentokenttätyyppisten turvatarkastusten läpi.

Turvallisuusjärjestelyt kuitenkin myös ärsyttävät. Naiset joutuvat ruumiintarkastuksiin järjestelmällisesti. Jos laukkumme menevät röntgenin läpi ja kuljemme piippausportista siinä missä miehetkin, miksi meidät tutkitaan vielä verhojenkin takana?

Bussikuljetukset vaikeuttavat ja hidastuttavat arkea. Kaikkien on vaihdettava bussia turva-alueen rajalle perustetulla linja-autoasemalla, eikä takseja ole käytettävissä. Kepan tiedottaja Mika Railo etsi taksia toista tuntia Dohan rantabulevardilla, kunnes poliisi pysäytti kuvia räpsineen miehen ja järjesti kuljetuksen epäilyttävälle ulkomaalaiselle.
 

Myös kansalaisjärjestöt erimielisiä



Kansalaisjärjestökeskuksen tunnelma on myös ristiriitainen. Keskus on valtava kaikuva messuhalli, jossa pyörii pieni joukko ihmisiä häthätää kyhätyissä kokoushuoneissa. Kaikki yrittävät vaihtaa tietoja siitä, mitä varsinaisissa neuvotteluissa Sheratonissa tapahtuu.

Päällekkäisiä järjestökokouksia on turha edes järjestää, sillä kansalaisjärjestöjä on paikalla niin vähän, ettei väkeä riitä edes varsinaisiin kokouksiin. Tämä on vaikeuttanut suuresti järjestöjen toimintaa, koska WTO-kokouksissa teemoja on niin monta, ettei yksi ihminen yksinkertaisesti pysty seuraamaan niitä kaikkia.

Elinkeinoelämän järjestöjen pukumiehet näyttävät siltä, kuin olisivat eksyneet väärään paikkaan, kun he istuvat samassa rivissä tietokoneiden ääressä Maan ystävien ja Third World Networkin aktivistien kanssa. Kansalaisjärjestötunnus Euroopan sokerintuottajien liiton edustajan rinnassa vaikuttaa lähinnä irvokkaalta.

Kansalaisyhteiskunnan järjestöt - jos tällä termillä sitten erottelisi ympäristö-, ihmisoikeus-, kehitys-, sosiaalialan järjestöt liikemiehistä - tuntevat vastuunsa siitä, että tämän pienen joukon tulee näkyä ja kuulua niidenkin puolesta, jotka puuttuvat paikalta. Joka päivälle on suunnitteilla pieni rauhallinen mielenilmaus, jolla halutaan herättää median huomio. Kahden tempauksen jälkeen voi sanoa, että tavoitteessa on onnistuttu.

Mieltäni hiertää se, että jopa muutaman kymmenen hengen näyttää olevan mahdotonta pysyä sovitussa mielenosoituslinjassa. Sloganit ja toiminta muuttuu kesken kaiken sellaisiksi, että osa järjestöistä ei halua enää osallistua. Ei ihme, että satojen tuhansien marsseissa tilanne riistäytyy käsistä...

Qatarilaiset isännät ovat toimineet mallikkaasti. Ystävällistä apua saa joka paikassa, vaikkei aina oikeaa tietoa olisikaan saatavilla. Turvamiehet sallivat mielenilmaukset ystävällisen ymmärtäväisesti, mutta estävät päättäväisesti mielenosoittajien pääsyn heiltä kiellettyihin tiloihin. On selvää, että Qatarilla on suuret paineet saada tunnustusta järjestelyiden onnistumisesta.