Vieraskolumni

Dohan umpikuja - siunaus kehitysmaille?

WTO-neuvottelut keskeytettiin kesällä määrittelemättömäksi ajaksi. Kehitysmaiden kannalta on parempi, ettei synny minkäänlaista sopimusta kuin se, että olisi tehty huono sopimus.
Kenny Manara
5.9.2006

Kenny ManaraKun neuvottelut Maailman kauppajärjestö WTO:n viidennessä ministerikokouksessa Meksikon Cancunissa vuonna 2003 kaatuivat, totesi Tansanian edustaja olevansa "hyvin onnellinen" siitä, että köyhät maat olivat nousseet vastustamaan rikkaiden valtioiden "manipulointia". Kolmen vuoden vierittyä sama meno jatkuu edelleen.

WTO:n yleiskokous kokoontui tämän vuoden heinäkuun lopulla, ja asialistalla oli muun muassa pääjohtaja Pascal Lamyn raportti. Odotetusti kokouksen kohokohta oli Dohan-neuvottelukierroksen keskeyttäminen määrittelemättömäksi ajaksi.

Neuvottelukierros käynnistyi WTO:n neljännessä ministerikokouksessa Qatarin Dohassa vuonna 2001, kun päätettiin ryhtyä toteuttamaan suunnitelmaa, johon viitattiin Dohan-kehitysohjelmana. Ohjelmassa esitettiin useita toisiinsa linkittyneitä keinoja, joiden avulla valtiot ja kehitysinstituutiot voivat pyrkiä johdonmukaisuuteen kaupan ja kehityksen saralla.

Yli 80 prosenttia maailman köyhistä asuu maaseudulla, ja niinpä oli odotettavissa, että ohjelman ytimessä olisi varmistaa maatalouden toimiminen köyhien hyväksi. Ei siis yllättänyt, kun neuvotteluiden käynnistyessä rikkaat maat lupasivat rukata maatalouskaupan sääntöjä ja omaa maatalouspolitiikkaansa.

Maataloussektori on kuitenkin ollut yksi neuvottelujen kiistanalaisimpia kysymyksiä, ja se on tarjonnut kasvualustan katastrofille. Dohan-kierroksen alusta pitäen teollisuusmaat ovat torjuneet vaatimuksen siitä, että neuvottelut keskittyisivät vaikeaan tehtävään: vanhat sitoumukset pantaisiin toimeen ja vältettäisiin uutta kierrosta kaupan vapauttamisessa.

Sen sijaan länsimaiden hallitukset vaativat kehitysmailta yhä laajempaa markkinoiden avaamista samalla, kun ne omalta osaltaan tyytyvät minimaalisiin myönnytyksiin. Seurauksena on ollut se, että teollisuusmaat ovat jatkaneet tuotteidensa dumppausta kehitysmaihin, ja kehitysmaiden on ollut pakko avata markkinoitaan maataloussopimuksen puitteissa.

***

Loppujen lopuksi kehitykseen vetoaminen Dohan-kierroksella tuntuu vain olleen temppu, jolla prosessi saadaan näyttämään vähemmän vastenmieliseltä. Esimerkiksi Euroopan unioni on kieltänyt koskaan luvanneensa hankkiutua eroon vientituista. Japani puolestaan on yksinkertaisesti kieltäytynyt tekemästä minkäänlaisia leikkauksia riisitulleihin, ja monet muut rikkaat maat ovat osoittaneet vähäistä halua kompromisseihin.

Samaan aikaan Yhdysvallat ja EU ovat paketoineet maataloustukensa uuteen uskoon niin, että ne vaikuttavat olevan WTO:n sääntöjen mukaisia. Samalla riisin, maissin, maidon, sokerin ja puuvillan kaltaisten tuotteiden dumppaus kehitysmaihin jatkuu huomattavasti alle todellisten tuotantokustannusten.

Kuten esimerkiksi Oxfam on raporteissaan tuonut esille, tietää rikkaiden maiden ajama WTO-asialista toteutuessaan varsinaista kultakaivosta yritysten agribisnekselle, mutta samalla köyhien maiden viljelijöiden elinkeino on uhattuna. Näitä viljelijöitä on 96 prosenttia maailman kaikista maanviljelijöistä.

Tämä on selvä osoitus siitä, että Dohan-kierroksen kaatuminen on siunaus monille kehitysmaille ja erityisesti niiden valtaisalle maalaisväestölle. Maataloustukien mahdollistama länsimaiden tuotteiden dumppaus syrjäyttää kehitysmaiden paikalliset tuottajat markkinoilta, ja ironisinta on se, että teollisuusmaat suojelevat omia kotimarkkinoitaan - kuten Yhdysvallat, joka väittää itseään vapaakaupan suureksi esitaistelijaksi.

WTO:n olisi tarkoitus puolustaa heikkoja vahvoja vastaan. Kehitysmaille tarjottu erityiskohtelu tyssää kuitenkin yleensä Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ehtoihin, sillä ne vaativat lainakelpoisuuden nimissä asiakkaitaan luopumaan protektionismista.

Kaikkein mielenkiintoisinta on se, miten rikkaat maat toimivat syrjäyttääkseen kehitysmaiden tuottajat: ne lisäävät omien tuottajiensa protektionismia, ja tästä rangaistaan WTO:ssa. Protektionismia valvotaan WTO:n riitojenratkontamekanismilla, mutta rikkaat tuntuvat aina pääsevän pälkähästä.

***

Kaiken kaikkiaan teollisuusmaiden myönnytykset neuvottelukierroksen aikana ovat olleet liian ponnettomia ja vastahakoisia. Kun otetaan huomioon se sotku, minkä rikkaiden maiden maatalouspolitiikka saa aikaan, olisi voitu tehdä paljon enemmän. Ei ihme, että Afrikan ryhmää edustava Beninin suurlähettiläs ilmaisi pettyneensä umpikujaan, johon on päädytty isojen kauppamaiden joustamattomuuden takia.

Nyt kun neuvottelut on keskeytetty, on kehitysmailla ja oikeudenmukaisen kaupan puolesta kampanjoivilla ihmisillä aikaa pysähtyä pitämään tuumaustauko ja lataamaan akkujaan. Joidenkin maiden neuvottelijat sanovat, että jos neuvottelut eivät jatku puolen vuoden kuluessa, saattaa umpikuja venyä huomattavasti pidemmäksikin, vaikkapa kolmeen tai neljään vuoteen.

Se, ettei sopimusta saada lainkaan aikaan, on parempi vaihtoehto kuin huono sopimus. Kestääpä aikalisä kuinka pitkään tahansa, selviävät kehitysmaat todennäköisesti koko episodin voittajiksi.

Kirjoittaja toimii kehityspoliittisena sihteerinä Kepan Tansanian-toimistossa. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.