Vieraskolumni

Doha antoi toivoa

Folke Sundman
22.11.2001

Maailman kauppajärjestön WTO:n 3. ministerikokous Seattlessa kaksi vuotta sitten epäonnistui täysin. Vastikään Qatarin pääkaupungissa Dohassa päättynyt 4. ministerikokous ei ollut mikään supermenestys, mutta tuloksellinen kuitenkin.

Maailmassa on tapahtunut paljon matkalla Seattlesta Dohaan, enkä tarkoita vain syyskuun 11. päivän tapahtumia. Myös WTO on muuttunut. Seattlen kokouksen alla WTO eli hyvin itseriittoisena omassa norsunluutornissaan. Seattlen kokouksesta tuli WTO:n maineen ja aseman kannalta fiasko, ja siihen ei oltu varauduttu. Dohan kokouksessa oli WTO:n kannalta paljon pelissä, ennen kaikkea uuden superjärjestön maineen ja uskottavuuden palautus. Mistään nöyryydestä ja yleisestä joviaalisuudesta ei nytkään WTO:n valmisteluissa ollut kyse, mutta "riskianalyysissä" kotiläksyt oli tehty paljon huolellisemmin.

Suomessa viime viikolla vieraillut, Brasilian suurimman ay-keskusjärjestön CUT:n johtoon kuuluva Kjeld Jacobsen arvioi Dohan kokousta niin, että teollisuusmaille päätös WTO:n aseman jälleenrakentamisesta ja uuden neuvottelukierroksen aloittamisesta oli itsessään niin tärkeä, että kaikissa muissa asioissa oltiin valmiita joustamaan. Tähän arvioon on helppo yhtyä.
 

Seattlesta Dohaan



Seattlen ja Dohan kokousten erot voidaan yleisellä tasolla pelkistää kolmeen seikkaan, eli valtamedian, kansalaisjärjestöjen ja kehitysmaiden rooleihin.

Seattlen kokouksesta tuli tai tehtiin suuri mediasirkus. Dohan kokous jäi tavanomaisen kansainvälisen kokouksen mediahuomion tasolle. Seattlesta tuli "Seattle" pääosin mellakoiden ja kokouksen tuloksettomuuden, eli kielteisen julkisuuden vuoksi. Mutta ei ainoastaan. Kyllä Seattleen oli ladattu myös suuria odotuksia tulosten osalta, mikä näkyi median ennakkovalmisteluissa. Seattlessa pettymyksestä tuli uutinen. Nyt medialla oli Dohassa osittain samoja ongelmia kuin kansalaisjärjestöillä. Kaikki halukkaatkaan eivät mahtuneet suljetun kaupungin rajoitettuihin tiloihin. Ja kovallakaan ammattitaidolla ei pysty kehittämään mitään kovin mehukkaita tarinoita Dohassa väännettyjen deklaraatiotekstien pohjalta.

Seattlessa oma ja ulkomainen kansalaisyhteiskunta oli liikkellä tavalla johon eliitti ei ollut varautunut. Kansalaisjärjestöt varastivat shown. Qatarissa ei ole omaa kansalaisyhteiskuntaa, eikä sen ulkomaisia edustajiakaan haluttu paikalle aiheuttamaan häiriöitä. Tiukan ilmoittautumismenettelyn myötä paikalla oli noin 500 kansalaisjärjestöedustajaa, ja näistäkin huomattava osa oli erilaisia teollisuuden ja liike-elämän etujärjestöjä.

Monet eurooppalaiset kansalaisjärjestöt noudattavat tavallisesti eräänlaista "kaksoisstrategiaa" kansainvälisissä konferensseissa. Toisaalta vaikutetaan kokousten sisällä osana virallisia valtuuskuntia tai niiden liepeillä; toisaalta osallistutaan kokousten ulkopuolella kansalaisjärjestöjen omiin keskustelutilaisuuksiin ja mielenosoituksiin. Dohassa jälkimmäisiin ei juurikaan ollut mahdollisuuksia, kun liikkuminenkin oli rajattu kokouspaikkaan. Pääosa "mielenosoituksista" järjestettiin kokouspaikan aulassa ja kahvilassa.

Kehitysmaat menivät Seattleen melko heikoin eväin. Eri kehitysmaaryhmien keskinäinen yhtenäisyys ja yhteistyökyky ei ollut kovin hyvässä jamassa, ja teollisuusmaiden sanelupolitiikka oli harvinaisen suoraviivaista. Seattlessa kehitysmaiden voima riitti kokouksen päätöksenteon estämiseen. Dohassa tilanne oli toinen. Kehitysmaat esiintyivät jo Dohan alusneuvotteluissa hyvin tiukasti ja yhtenäisesti ja tämä linja kesti hyvin myös Dohassa. Kehitysmaat saivat jo läpi huomattavan osan neuvottelutavoitteistaan ja olivat siksi valmiit osallistumaan päätökseen uuden neuvottelukierroksen aloittamisesta. Vaikka kehitysmaiden kannalta oli kyse korkeintaan "erävoitosta" tai "torjuntavoitosta", se oli kuitenkin merkittävä muutos verrattuna Seattleen.

Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi ylpeilee kolumnissaan Hufvudstadsbladetissa 20.11.2001, että "toivottavasti me kauppapoliitikot olemme nyt osoittaneet että työmme voi tehdä maailmastamme paremman paikan elää. Muutamissa kaupungeissa järjestettiin mielenosoituksia Dohan kokouksen alkaessa. Toivottavasti mielenosoittajat nyt tajuavat ettei tälle toiminnalle ollut mitään tarvetta."

Tällainen poliittisten pisteiden itseriittoinen keräily on poliitikkojen maailmanlaajuinen ammattitauti. Toivottavasti Sasi kuitenkin sisimmissään ymmärtää, ettei Dohankaan kokouksesta olisi tullut mitään, elleivät teollisuusmaat olisi olleet valmiita uusiin avauksiin kehitysmaiden ja kansalaisliikkeiden painostuksesta.

Dohan tulosten arviointi



Miten Dohan kokouksen tuloksia sitten arvioidaan kansalaisyhteiskunnan piirissä?

Kansalaisjärjestöjenkin piirissä maailmankauppaa koskevien mielipiteiden kirjo on laaja: toiset suhtautuvat vapaakauppaan ja WTO:hon kategorisen kielteisesti, ja näin ajatteleville ainoa kelvollinen tulos Dohassa olisi ollut Seattlen kaltainen epäonnistuminen. Toiset taas suhtautuvat kriittisesti maailmankaupan ja WTO:n nykytilaan, mutta katsovat että maailmankauppa vaatii kansainvälistä sopimista ja sääntelyä, ja siksi on paneuduttava WTO:n perusteelliseen uudistamiseen. Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPA, joka oli edustettuna Suomen valtuuskunnassa Dohassa, kuuluu tähän jälkimmäiseen suuntaukseen.

Ennen Dohaa Kepa yritti herättää keskustelua ja vaikuttaa ennen kaikkea neljän asian ympärillä:

  • WTO:n rakenteita on demokratisoitava ja toimintakulttuuria on uudistettava;
  • WTO:n nykyisiä sopimuksia on arvioitava ja tarvittaessa tarkistettava;
  • teollisuusmaiden on toteutettava aiemmat lupauksensa kehitysmaille;
  • WTO:n mandaatti on rajattava kauppaan.

Olimme ennen Dohaa myös sitä mieltä, että ennen kuin voidaan osoittaa riittäviä tuloksia näissä kysymyksissä, uutta neuvottelukierrosta ei tule aloittaa. Näistä näkökulmista katsottuna Dohan kokouksen tulokset jäivät kiistatta aika laihoiksi.

WTO:n demokratisoinnissa ja avoimuuden lisäämisessä jäätiin muutaman hurskaan toiveen varaan. Vielä kokouksen loppupuolellakin johtavat teollisuusmaat yrittivät niin sanotun vihreän huoneen kokoustaktiikallaan jyrätä muut riviin. Eli yritettiin teollisuusmaaryhmien ja tarkoin valikoidun kehitysmaaryhmän edustajien suljetuissa neuvotteluissa sopia asioista ja sitten tarjota sopimusta ota tai jätä -hengessä muille. Täysin tämä vanha taktiikka ei toiminut, mitä voi pitää myönteisenä tuulahduksena.

Nykyisten sopimusten arvioinnin ja tarkistustarpeen määrittelyssä Dohan kokouksen tulokset jäivät yleisesti varsin vaatimattomiksi, yhtä merkittävää poikkeusta lukuunottamatta. Erillisessä kannanotossa päätettiin väljentää lääketuotannon patenttisuojaa siten, että erityisesti kehitysmaiden kansanterveydelliset asetetaan etusijalle. Tästä voi olla konkreettista hyötyä HIV/AIDSin kaltaisten epidemioiden torjunnassa.

Aiempien sopimusten täytäntöönpanon ja teollisuusmaiden lupausten osalta tapahtui ainakin jonkun verran edistystä. Kehitysmaiden piirissä on varsinkin tästä asiasta esitetty myönteisiä arvioita. Dohan kokouksen alla kehitysmaaryhmä esitti yhteensä 104 kohdan listan asioista, joiden toteutus oli kesken tai erilaiset lupaukset täyttämättä. Esimerkiksi Intian pääneuvottelija on Dohasta palattuaan selittänyt kotikentälleen, että noin puolet tästä pitkästä listasta saatiin jollakin lailla hoidettua eteenpäin.

WTO:n mandaattia ei Dohassa rajattu kauppaan, vaan periaatepäätös uusista neuvotteluista ja myös uusista aloista tehtiin. Tästä neuvottelukierroksesta tulee kuitenkin paljon vaivalloisempi ja monimutkaisempi kuin optimistisimmat teollisuusmaat toivovat. Ympäristökysymysten mukaan ottamisesta tehtiin yleisluontoinen päätös, työelämän oikeuksien käsittelystä ei sen sijaan sovittu mitään uutta.

Kummassakaan asiassa valtaosa kansalaisjärjestöistä ei vastusta niiden kytkemistä kauppaneuvotteluihin sinänsä. Perusvaatimus on, että WTO:n tulee omissa kaupparatkaisuissaan kunnioittaa olemassa olevia ympäristöä ja työelämän normeja koskevia sopimuksia.

Toive valoisammasta tulevaisuudesta



On perustellusti sanottu, että WTO ei ole koskaan aikaisemmin hyväksynyt näin vahvasti kehitysmaiden asemaa ja kehityspyrkimyksiä korostavaa kannanottoa kuin Dohassa. Tällä perusteella on toiveikkaasti esitetty, että WTO:n uudesta neuvottelukierroksesta voi sittenkin tulla sellainen "kehityskierros" mitä muun muassa EU:n piirissä on toivottu.

Tällainen toiveikkuus on tässä vaiheessa ennenaikaista. Mutta jos ja kun neuvottelut lähtevät aikanaan käyntiin, on tietysti toimittava sen puolesta että kehitysmaat myös käytännössä voivat tasavertaisina osapuolina vaikuttaa asioiden kulkuun.


Folke Sundman
KEPAn toiminnanjohtaja