Vieraskolumni

Dilma Rousseff ajoi Brasilian talouskriisiin

Finanssipolitiikan kiristys keskellä lamaa on herättänyt Brasiliassa ihmetystä.
Lauri Holappa
11.8.2015

2000-luvun alussa Brasiliaa pidettiin globaalin etelän mallivaltiona. Vuonna 2002 työväenpuolueen ehdokkaana presidentiksi valitun Luiz Inácio Lula da Silvan kaudella Brasilian talous ampaisi nopeasti vahvalle kasvu-uralle. Vuosina 2004–2010 Brasilian talous kasvoi keskimäärin 4,4 prosentin vauhtia vuosien 2008–2009 finanssikriisistä huolimatta. Lulan hallitusten saavutukset eivät rajoittuneet ainoastaan voimakkaaseen talouskasvuun, vaan Brasiliassa myös parannettiin maan tulonsiirtojärjestelmiä, joiden avulla köyhyys väheni Lulan hallituskausilla lähes 30 prosenttia.

Vuonna 2011 Lulan seuraajaksi valittiin hänen entinen kabinettipäällikkönsä Dilma Rousseff. Hänen ensimmäisellä presidenttikaudellaan vuosina 2011–2014 Brasilian keskimääräinen kasvu jäi kuitenkin ainoastaan 2,1 prosenttiin. Vuoden 2015 alussa Rousseff ilmoitti Brasilian aloittavan tiukan talouskuriohjelman, minkä johdosta maan talouden ennustetaan supistuvan peräti 2,5 prosenttia vuonna 2015. Tällä hetkellä Brasilia ei olekaan enää globaalin etelän mallimaa, vaan eräs pahimpiin ongelmiin ajautuneista kehittyvistä talouksista.

Viimeaikaiset tutkimukset (1, 2) ovat osoittaneet, että Brasilian taantuma ei johdu ensisijaisesti ulkoisista tekijöistä, vaan Rousseffin epäonnistuneista talouspoliittisista valinnoista. Brasilian vienti kyllä heikkeni vuodesta 2011 alkaen ennen kaikkea eurokriisin aiheuttaman ulkomaisen kysynnän vähentymisen myötä. Ulkoiset tekijät eivät kuitenkaan selitä kuin pienen osan Brasilian talousongelmista, koska Brasilian talous on huomattavan kotimarkkinavetoinen. Vuosina 2004–2010 viennin arvo vastasi 11,9 prosenttia Brasilian bruttokansantuotteesta. Aikavälillä 2011–2014 se oli laskenut 11,3 prosenttiin, mutta pääosa maan talousongelmista selittyy muilla tekijöillä.

* * *

Jo ennen valintaansa presidentiksi ekonomistitaustainen Rousseff oli ajanut Lulan hallinnossa tiukempaa finanssipoliittista linjaa. Lulan läheiset talouspoliittiset neuvonantajat sekä valtiovarainministeri Guido Mantega puolustivat kuitenkin aktiivista keynesiläistä investointipolitiikkaa eikä Rousseff onnistunut saamaan tahtoaan läpi ennen valintaansa presidentiksi.

Heti ensimmäisen presidenttikautensa alussa Rousseff ilmoittikin Brasilian kiristävän finanssipolitiikan linjaa. Muutoksen tavoitteena oli saada laskettua korkotasoa, mitä Rousseff ja useat brasilialaiset valtavirran ekonomistit pitivät mahdottomana niin kauan kuin finanssipolitiikka oli elvyttävää. He arvioivat, että ohjauskoron lasku kevyen finanssipolitiikan olosuhteissa johtaisi inflaation kiihtymiseen eikä keskuspankki sen vuoksi suostuisi siihen.

Ongelmana oli kuitenkin se, että finanssipolitiikkaa lähdettiin kiristämään samaan aikaan, kun maailmantalous ajautui eurokriisin myötä uuteen taantumaan. Epäluottamuksen leviäminen johti investointi- ja kulutushalukkuuden laskuun Brasiliassakin, eikä keskuspankin huomattava korkoelvytys auttanut tilannetta.

* * *

Brasilian nimekkäimmät keynesiläiset tutkijat olivat varoittaneet, että säästämishalukkuuden kasvaessa ainoastaan elvyttävällä finanssipolitiikalla voidaan palauttaa yritysten ja kotitalouksien talousluottamus. Rousseffin talouspoliittinen ydinryhmä oli kuitenkin Lulan hallintoa ortodoksisempi eikä suhtautunut varoituksiin vakavasti. Lopputuloksena investointien kasvuvauhti tippui vuosien 2004–2010 keskimääräisestä kahdeksan prosentin tasosta vain 1,8 prosentin keskimääräiseen kasvuvauhtiin vuosina 2011–2014.

Kasvun hidastuessa Rousseffin hallinto yritti kompensoida tilannetta joillakin veronkevennystoimenpiteillä, mutta niiden kysyntävaikutus jäi kauas Lulan hallinnon aikaisista julkisten investointien lisäyksistä. Toisen presidenttikautensa alussa Rousseff lopetti vähäisetkin elvytystoimet, vaikka Brasilian taloustilanne näytti yhä heikolta. Uudeksi valtiovarainministeriksi valittiin Chicagon yliopistossa koulutettu oikeistolainen Joaquim Levy, joka ilmoitti Brasilian aloittavan uuden, aiempaa tiukemman, talouskurikauden.

Finanssipolitiikan kiristys keskellä lamaa on herättänyt Brasiliassa ihmetystä. Esimerkiksi taloustieteilijät Franklin Serrano ja Ricardo Summa ovat arvioineet, että taustalla on Rousseffin pitkäaikainen pyrkimys parantaa Brasilian kilpailukykyä heikentämällä työntekijöiden neuvotteluasemaa. Joka tapauksessa selvää on, että Lulan kauden talouspolitiikan sisällöstä tai menestyksestä ei ole enää paljoa jäljellä.

Kirjoittaja työskentelee tutkijana Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella ja on toinen Raha ja talous -blogin kirjoittajista. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa. Kuva: Petri Leppänen/Like.