Vieraskolumni

Demokratian puolesta

Demokratia ei merkitse talouden kasvua. Sitä on puolustettava sen itsensä takia.
Teppo Eskelinen
31.1.2017

1990-luvun alun suuri kertomus oli demokratian voitto. Sukupolveni oppi pitämään luonnollisena yksinkertaista liberaalia tarinaa, jossa poliittisten vapauksien ja kapitalismin yhdistelmä on maailmanhistoriallisen kehityksen itsestään selvä päätepiste.

Yleinen käsitys oli, että demokratiassa maksimoituvat sekä vapaus että taloudellinen tehokkuus. Viimeiset jääräpäiset diktaattorit katoaisivat vääjäämättä historian tunkiolle, kun vapaudentuntoiset kansat yksi toisensa jälkeen siirtäisivät heidät syrjään. Erityisen varmasti demokraattiset vapaudet pääsisivät niskan päälle, kun diktatuurit integroitaisiin maailmanmarkkinoihin.

Ajatustapa näkyy edelleen selvästi kehityspolitiikassa. "Kehityksen" katsotaan merkitsevän taloudellisten ja demokraattisten vapauksien yhtäaikaista paranemista. Toki kehitykseen liitetään paljon muutakin, mutta ydinidea on, että tällaisia asioita voidaan edistää yhtenä mielekkäänä kokonaisuutena.

* * *

Tänä päivänä Trumpin ja Erdoganin kaltaiset hallitsijat herättävät huolta demokratian tilasta – ja syystäkin. Demokratian puolustaminen edellyttää kuitenkin myös sen ymmärtämistä, että alkuperäinen tarina demokratian voitosta on koko ajan ollut huterampi kuin tarinan vaikutusvallasta voisi päätellä.

Kiina ei ole osoittanut merkkiäkään demokratiaan siirtymisestä, vaikka tämän kuviteltiin olevan ajan kysymys, kun markkinat oli avattu. Päinvastoin läntiset demokratiat ovat etääntyneet demokratian ihanteista. Niiden taloudelliset instituutiot ovat teknokraattisemmin ohjattuja ja demokraattiset vapaudet ohenevat.

Esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan tilaa arvioiva Civicus-järjestö on viimeisimmissä raporteissaan todennut, että ilmaisunvapaus sekä oikeus yhdistyä ja kokoontua ovat viime aikoina heikentyneet sekä demokratioissa että diktatuureissa.

* * *

Talouskasvua, samoin kuin tuloköyhyyden vähenemistä, voidaan hyvin saada aikaan ilman liikahdustakaan demokratian tai demokraattisten vapauksien suuntaan. Taustalla on pikemmin strateginen finanssi- ja teollisuuspolitiikka.

Viime vuosien aikana nopeimmin talouttaan kasvattaneet maat maailmassa ovat Kiina, Etiopia, Myanmar, Turkmenistan ja Uzbekistan. Kyseiset maat sijoittuvat esimerkiksi Reporters without borders -järjestön lehdistönvapausindeksissä sijoille 142–178, kun maita on 180.

Toisin sanoen nykymaailmassa nopeaan talouskasvuun vaikuttaisi liittyvän pikemmin totaalinen mielipiteenilmaisun kieltäminen kuin demokraattiset vapaudet. Tällaisten valtioiden taloudellisen kasvun keskeinen elementti onkin valtioiden kyky tehdä megainvestointeja piittaamatta niiden jalkoihin jäävien ihmisten mielipiteistä.

* * *

Demokratiaa tulee ilman muuta puolustaa. Tämä on kuitenkin paljon luultua vaikeampaa, koska sitä on puolustettava sen itsensä vuoksi, eikä liberaalin kokonaispaketin osana. Ennen kaikkea demokratia on ihanne ja utopia, haave maailmasta jossa jokaisen ihmisen tahtotila vaikuttaa yhteiskunnalliseen todellisuuteen yhtä paljon.

Kehityspolitiikassa on tehtävä konkreettisia valintoja – tämä koskee tietysti myös Suomea. Rahoitetaanko hyviä taloudellisia tuloksia tuottavia tehokkaita mutta totalitaarisia valtioita? Vai pidetäänkö etusijalla ihmisten tasa-arvoisia vaikuttamisen mahdollisuuksia?

Perinteisen demokratiatarinan ja kehityksen idean toistaminen on tässä yhteydessä ainoastaan prioriteeteista keskustelemisen väistelyä. Tämä keskustelu on kuitenkin tärkeämpää kuin koskaan, kun tällaisten valintojen edessä ollaan entistä useammin.

Jos esimerkiksi prioriteettina on huolehtia "hyvistä kauppasuhteista", silloin käytännössä pönkitetään usein demokratian vastaisia voimia, eikä tämä muutu miksikään vaikka sitä kutsuisi kehitykseksi.

Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.