Vieraskolumni

Demokratiaa rahoituslaitoksiin!

Ratkaisujen löytäminen Afrikan ongelmiin helpottuisi huomattavasti, jos Afrikka olisi asianmukaisesti ja tehokkaasti edustettuna niissä pöydissä, joissa päätöksiä tehdään.
Kenny Manara
1.6.2005

Kenny Manara

Paul Dundes Wolfowitzin valinta maamiehensä James David Wolfensohnin seuraajaksi Maailmanpankin johtoon tulee jäämään aikakirjoihin yhtenä Yhdysvaltain presidentin kiistanalaisimmista virkanimityksistä.

Wolfensohn onnistui valtakaudellaan keräämään kunnioitusta kansalaisjärjestöjen taholta aloittamalla taistelun maailman köyhimpien maiden velkahelpotusten puolesta. Turvallisuuspoliittisena ajattelija tunnustettua Wolfowitzia ei sen sijaan juuri tunneta köyhyyskysymysten asiantuntijana.

61-vuotiaan Wolfowitzin ainoa kehitykseen liittyvä työkokemus on ollut suurlähettilään posti Indonesiassa. Pääosan urastaan hän on tehnyt Pentagonissa, jossa häntä on pidetty älyllisempänä mutta myös idealistisempana kuin puolustusministeri Donald Rumsfeldiä.

Tämä osoittaa, että Yhdysvaltoja ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä muu maailma ajattelee.

Wolfowitz ei voi olla sopiva johtaja 184 maan kehityspankille tilanteessa, jossa kehityskeskustelun keskipisteessä on köyhyyden vähentäminen. Perinteisesti Washington on saanut valita Maailmanpankin johtajan siinä missä pankin sisarinstituution, Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF), huippupaikalle on aina päässyt eurooppalainen.

***

"Nimitys oli hyvin yllättävä ja monin tavoin tilanteeseen sopimaton", totesi Jeffrey Sachs, Columbian yliopiston ekonomisti ja YK:n pääsihteerin Kofi Annanin taloudellinen neuvonantaja. "Tuhansien ihmisten henki ja toimeentulo riippuu ammattilaisten tekemästä työstä äärimmäisen köyhyyden vastaisessa taistelussa."

Kansalaisjärjestö Oxfam puolestaan esitti, että "valintaprosessia on pakko muuttaa: hallitusten olisi hylättävä ääneen lausumaton 'herrasmiessopimus', jonka mukaan Yhdysvallat saa valita pankin johtajan. Johtaja pitäisi valita avoimella ja läpinäkyvällä tavalla, ja valinnan pitäisi pohjata hakijoiden ansioihin ja kykyyn tehdä kyseistä työtä."

Samalla linja on Afrikan neuvosto, joka on suosittanut, että kansainvälisten instituutioiden johtajat pitäisi valita avoimella kilpailulla, jossa paras hakija voittaa, eikä perinteiseen tyyliin, jossa nimitystä rajoittaa kansallisuus. Eräs afrikkalainen valtiovarainministeri sanoi, että ratkaisujen löytäminen Afrikan ongelmiin ja maanosaa koettelevien haasteiden tunnistaminen helpottuisivat huomattavasti, jos Afrikka olisi asianmukaisesti ja tehokkaasti edustettuna niissä pöydissä, joissa päätöksiä tehdään.

***

Maailmanpankin missiona on köyhyyden vähentäminen, mutta alusta asti köyhiä jäsenmaita on kohdeltu kuin zombeja: ne eivät pysty toimimaan, ne eivät pysty ajattelemaan eivätkä ne tiedä, mitä maailmassa tapahtuu. Wolfowitzin valinnan olisi kuitenkin syytä herättää nämä maat ajattelemaan.

Sama pätee IMF:ssä. Esimerkiksi vuonna 2004 monet kehitysmaat ärsyyntyivät tavasta, jolla valuuttarahaston nykyinen johtaja, Espanjan entinen valtiovarainministeri Rodrigo Rato, valittiin. Muutamat ministerit totesivat julkilausumassaan, että he olivat erityisen huolestuneita siitä, että IMF:n johtajan valintaprosessissa unohdettiin hyvä hallinto, läpinäkyvyys ja osallistaminen - joita IMF ja Maailmanpankki itse painottavat suhteissaan jäsenmaihinsa.

Kun tarkastellaan Afrikkaa, maailman syrjäytyneintä mannerta, huomataan, kuinka aliedustettu se on näissä rahoituslaitoksissa. Päätöksentekojärjestelmä suo valtaosan äänistä maille, joilla on vahva talous eli rikkaat valtiot ovat edustettuina selvästi enemmän kuin niiden väkimäärään suhteutettuna tulisi olla. Monia kehitysmaita kaivelee se, etteivät ne saa omaa ääntään kunnolla kuulumaan.

Kumma kyllä näitä rahoituslaitoksia johdetaan yksi dollari, yksi ääni -periaatteella. Huomattava suunnanmuutos tai toimintatapojen muutos vaatii taakseen 85 prosentin enemmistön. Yhdysvallat pitää yksinään hallussaan 15 prosenttia molempien instituutioiden äänivallasta, ja se voi halutessaan torjua päätöksen, jonka takana ovat kaikki muut jäsenmaat.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Maailmanpankki ja IMF noudattavat kehitysmaissa ainoastaan sellaista politiikkaa, joka hyödyttää Yhdysvaltain taloutta - vaikka toimet olisivat ristiriidassa köyhien tarpeiden kanssa.

**

Edellä mainittujen tosiasioiden takia on välttämätöntä demokratisoida rahoituslaitosten toimintaa, jos kehitysmaat halutaan saada nykyistä oikeudenmukaisemmin mukaan tekemään niitä koskevia päätöksiä.

Köyhien maiden on itse demokratisoitava instituutiot. Niiden on aloitettava taistelemalla ponnekkaasti läpinäkyvämmän johtajavalinnan puolesta. Alhaalta ylös -lähestymistapa vaatii kehitysmaiden liittymistä yhteen, mikä puolestaan voi johtaa keskinäiseen luottamukseen ja yhteiseen sitoutumiseen.

Globaalia köyhyyttä ei tulla voittamaan, jollei kansainvälisissä rahoituslaitoksissa ole universaalia äänioikeutta.


Kirjoittaja toimii kehityspoliittisena sihteerinä Kepan Tansanian-toimistossa. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.