Vieraskolumni

Deglobalisaatio tulee - oletko valmis?

Deglobalisaatio tulee mullistamaan maailman rikkaiden maiden ja Kiinan kaltaisten kasvutalouksien välistä työnjakoa. Kehitysmaille vaikutukset ovat vähäisemmät, kirjoittaa Kepan vieraskolumnisti Christer K. Lindholm.
Christer K. Lindholm
31.10.2017

Vielä kymmenen vuotta sitten globalisaatiota pidettiin pysäyttämättömänä, lähinnä luonnonvoiman kaltaisena ilmiönä, johon meidän tavallisten kuolevaisten oli kiltisti sopeuduttava, jollemme halunneet murskautua sen alle. Tänä päivänä globalisaatio muistuttaa enemmänkin lähestyvää komeettaa huolestuneena tähyilevää dinosaurusta.

Taloustieteen ammattisanastoonkin on ilmestynyt aivan uusi käsite: deglobalisaatio eli maailman maiden keskinäistä taloudellista riippuvuutta heikentävä käänteinen globalisaatioprosessi. Eikä kyse ole ainoastaan Donald Trumpin protektionistisen kauppapolitiikan tai Brexitin kaltaisista ääri-ilmiöistä vaan huomattavasti laajemmasta ja monimutkaisemmasta prosessista.

Ensimmäiset merkit deglobalisaatiosta nähtiin jo vuonna 2008 alkaneen rahoitusmarkkinakriisin ja sitä seuranneen kansainvälisen taantuman aikana, jolloin useat maat eri puolilla maailmaa alkoivat harjoittaa piiloprotektionistista politiikkaa.

Esimerkiksi presidentti Barack Obaman Yhdysvalloissa toimeenpanemassa, yli 770 miljardin dollarin elvytysohjelmassa oli niin sanottu Buy American -lauseke, jonka mukaan liittovaltion rahoittamissa investointihankkeissa käytettävien rakennusmateriaalien ja muiden tuotteiden tuli olla Yhdysvalloissa valmistettuja. Samoilla linjoilla oli myös Ranskan silloinen presidentti Nicolas Sarkozy, joka myönsi maan autoteollisuudelle mittavat valtiontuet sillä ehdolla, ettei ainoatakaan ranskalaista autotehdasta suljeta.

Kriisin aikaiset piiloprotektionistiset toimenpiteet pidettiin yleisesti väliaikaisina, eivätkä ne näin ollen herättäneet suurtakaan huolta edes kansainvälisen kaupan vapautta valvovassa Maailman kauppajärjestö WTO:ssa. Tämä osoittautui kuitenkin virhearvioksi.

* * *

Miksi ihmeessä monikansalliset yritykset sitten ovat alkaneet siirtää tuotantoaan pois alhaisen palkkatason maista?

Kun maailmantalous alkoi kriisin jäljiltä jälleen elpyä, piiloprotektionismi ei suostunutkaan katoamaan. Ja koska piiloprotektionismi - kuten nimikin jo antaa ymmärtää - ei suoraan uhmaa kansainvälisen vapaakaupan sääntöjä, WTO:kaan ei voinut asialle muuta kuin heristellä sormeaan paheksuvasti ja ilmaista syvän huolestumisensa.

Piiloprotektionismista huolimatta kansainvälinen kauppa jatkoi kasvuaan aina vuoteen 2014 saakka. Sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä. Samalla kun maailmantalouden kasvu alkoi kiihtyä - mikä aikaisemmin olisi poikkeuksetta tarkoittanut myös kansainvälisen kauppavaihdon piristymistä - maailmankaupan arvo dollareissa mitattuna kääntyikin laskuun, joka jatkuu yhä edelleen.

Näin dramaattinen muutos ei enää ole selitettävissä pelkällä piiloprotektionismilla, vaan sen taustalta löytyy paljon suurempi ilmiö, jolla on potentiaalia kääntää sekä maailmankaupan että kansainvälisen työnjaon kuviot päälaelleen.

Kyse on tarkemmin sanottuna siitä, että viime vuosikymmenten massiivinen teollisten työpaikkojen ulkoistaminen halvan työvoiman maihin on muuttanut suuntaa. Viimeisen parin vuoden aikana teolliset työpaikat ovat nimittäin alkaneet siirtyä erityisesti Kiinasta takaisin Yhdysvaltoihin ja muihin rikkaisiin maihin.

Ja mitä enemmän tuotantoa siirtyy takaisin niihin maihin, joissa lopullinen kulutuskin tapahtuu, sitä vähemmän on tarvetta kansainväliselle kaupankäynnille. Mutta miksi ihmeessä monikansalliset yritykset sitten ovat alkaneet siirtää tuotantoaan pois sellaisista maista, joiden palkkataso on edelleen huomattavasti alhaisempi kuin rikkaissa maissa?

* * *

Vaikka kiinalainen työntekijä onkin yhä eurooppalaisia kollegojaan kustannustehokkaampi, niin robotille hän jää auttamatta toiseksi.

Yksi syy teollisten työpaikkojen kiihtyvään paluumuuttoon on se, että koulutetun työvoiman saatavuus on muodostunut yhä pahemmaksi pullonkaulaksi kasvutalouksissa toimiville länsimaisille yrityksille. Edes Kiinan mittavat ja määrätietoiset panostukset koulutukseen eivät ole kyenneet lisäämään koulutetun työvoiman tarjontaa yhtä nopeaan tahtiin kuin sen kysyntä on kasvanut.

Tarjontaa suurempi kysyntä on puolestaan nostanut koulutettujen työntekijöiden palkkatasoa voimakkaasti, mikä on kaventanut Kiinan kilpailuetua suhteellisen pitkälle koulutettua työvoimaa vaativilla toimialoilla.

Toinen, huomattavasti tärkeämpi syy on robotiikassa viime vuosina tapahtunut huikea kehitys. Vaikka kiinalainen työntekijä onkin yhä amerikkalaisia tai eurooppalaisia kollegojaan kustannustehokkaampi monilla toimialoilla, niin robotille hän jää auttamatta toiseksi.

Ja kun kerran halvan ihmistyövoiman voi korvata vieläkin edullisemmalla robottityövoimalla, tuotannonkin voi yhtä hyvin siirtää takaisin kotimaahan, jossa ei tarvitse enää kantaa huolta mielivaltaisesta oikeusjärjestelmästä, kankeasta ja ulkomaisia yrityksiä syrjivästä byrokratiasta tai muista ulkomaaninvestointeihin liittyvistä ongelmista ja riskeistä.

* * *

Kehitysmaidenkin tilanne saattaa kääntyä nopeasti huonompaan suuntaan, jos Trumpin edustama aggressiivinen protektionismi saa laajempaa kannatusta.

Deglobalisaatio tulee toisin sanoen mullistamaan ennen kaikkea maailman rikkaiden maiden ja Kiinan kaltaisten kasvutalouksien välistä työnjakoa edellä mainittujen hyväksi. Tosin rikkaiden maiden työttömät eivät tästä kovinkaan paljoa hyödy, uudet teolliset työpaikat kun täytetään ihmisten sijasta roboteilla.

Sen sijaan deglobalisaatio ei välttämättä tule vaikuttamaan kovinkaan paljoa kehitysmaihin, ainakaan lyhyellä aikavälillä. Kaikkein työvoimavaltaisimmilla toimialoilla, kuten tekstiili- ja vaateteollisuudessa, halvan ihmistyövoiman korvaaminen suhteellisen suuria alkuinvestointeja vaativilla roboteilla tuskin tulee olemaan liiketaloudellisesti kannattavaa vielä pitkään, eikä näihin toimialoihin erikoistuneiden kehitysmaiden tarvitse näin ollen pelätä vientitulojensa puolesta.

Raaka-aineiden viennistä eläville kehitysmaille tulee puolestaan löytymään vientimarkkinoita siitä riippumatta, tapahtuuko teollisuustuotanto Shanghaissa vai Cincinnatissa.

Kehitysmaidenkin tilanne saattaa kuitenkin kääntyä varsin nopeasti huonompaan suuntaan, jos Donald Trumpin edustama aggressiivinen protektionismi saa laajempaa kannatusta rikkaissa länsimaissa.

Valitettavasti teollisuustuotannon siirtyminen takaisin rikkaisiin maihin lisää tällaisen aggressiivisen protektionismin riskiä: mitä vähemmän rikkaat maat ovat riippuvaisia tuonnista, sitä pienemmät ovat protektionistisen kauppapolitiikan kansantaloudelliset kustannukset.