Vieraskolumni

Byrokratian varovainen ylistys

Miksi verorahoillamme pitäisi tukea kaukaisten maailmankolkkien korruptoitunutta, tehotonta byrokratiaa?
Henri Myrttinen
15.3.2011

Valtiot ovat syvältä, ja byrokratia erityisesti. Tämän tietävät niin punkkia kuuntelevat anarkistit kuin Thatcheria ylistävät uusliberalistitkin.

Yllättävän moni suomalainen rivikansalainen näyttää ajattelevan samoin, vaikka hän ei lukisikaan itseään poliittisen spektrumin laitoihin kuuluvaksi ja luottamus vahvan valtion instituutioihin kuten poliisiin tai asevoimiin on korkealla. Yleisessä keskustelussa niin Hesarin mielipidesivuilla kuin kapakoissakin valtion ja byrokratian välillä on usein yhtäläisyysmerkki. Byrokratia taas rinnastetaan neuvostotyyliseen holhoukseen ja hallinnon läpinäkyvyyden puutteeseen. Läpinäkyvyyden puute puolestaan tarkoittaa samaa kuin verorahojen tuhlaus ja korruptio.

Jos tilanne on huono jo koto-Suomen kunnallispolitiikassa ja Helsingin herrojen keskuudessa, millaista on sitten kehitysapuvarojen vastaanottajamaissa? Pimeässä Afrikassa, epäluotettavien lattareiden tai salakavalien orientaalien parissa? Miksi verorahoillamme pitäisi tukea kaukaisten maailmankolkkien korruptoitunutta, tehotonta byrokratiaa? Hyödyttäisikö luotettavan suomalaisen tietotaidon vieminen, kansalaisyhteiskunnan tukeminen, vapaakauppasopimukset ja konkreettiset projektit kehitysmaita enemmän? Toisin sanoen kaikki muu kuin suora tuki heikoille valtioille!

***

Mutta miltä valtio kaukaisessa maailmankolkassa näyttää? Vietin viime vuonna noin seitsemän kuukautta Itä-Timorilla, valtiossa, jonka kymmenvuotispäivää juhlitaan vasta vuoden kuluttua. Kuten monissa niin sanotun globaalin Etelän maissa, Itä-Timorillakin valtion merkitys vaihtelee sen mukaan, puhummeko pääkaupungista, piirikunnan pääkaupungista vai kylätasosta.

Pääkaupungin ministeriöissä ja virastoissa papereidenpyöritystä kieltämättä riittää. Kuten Frantz Fanon ennusti 1960-luvulla, uudet, siirtomaaherruuden iestä vapautuneet valtiot ovat taipuvaisia toistamaan siirtomaaherrojensa hallintotapoja. Itä-Timorin tapauksessa tulos on kärsivällisyyttä vaativa yhdistelmä Portugalin ja Indonesian hallintotapoja, joihin sekoittuu myös kahden vuoden mittaisen YK-hallinnon lähes legendaarinen tehottomuus.

Työtahtia hidastuttavat tosin myös ne, joiden on määrä auttaa Itä-Timorin valtiota toimimaan tehokkaammin. Kuten muissakin kehitysavun vastaanottajamaissa, pelkkä ulkomaisten rahoittajien raportointivaatimusten täyttäminen vie usein merkittävän osan työajasta. Raportoinnin lisäksi on pakollisia koulutus- eli "kapasitointijaksoja", projektisuunnittelua, ulkomaalaisten vieraiden tarkastusmatkoja, konferensseja...

***

Hitaudestaan ja vuoden 2006 poliittisesta kriisistä huolimatta Itä-Timorin hallinnollinen koneisto on valtiollisella tasolla lähtenyt käyntiin. Kymmenen kilometrin päässä hallituspalatsista tästä koneistosta ei ole enää kovin monta merkkiä havaittavissa.

Monessa mielessä Itä-Timorin keskiportaan valtionhallintoa voidaan pitää byrokratian vihaajien unelmana — maakuntatasolla tehotonta byrokratiaa ei ole, koska hallintokoneisto on käytännössä täysin olematon. Sen sijaan valtiollisten palveluiden tarjoaminen on enemmän tai vähemmän kylänjohtajan (xefe de suco), hänen apulaistensa ja kylän opettajan hartioilla.

Kylänjohtajat ovat tuoreen valtion yleismies Jantusia: he toimittavat ruoka-avustukset ja eläkkeet kyläläisille, ilmoittavat uudesta lainsäädännöstä, ratkovat konflikteja, pitävät kirjaa kyläläisten syntymistä ja kuolemista, vihkivät nuoria pareja, kuljettavat moottoripyörällä pahoinpideltyjä vaimoja piirikunnan poliisiasemalle ja sairaita lapsia terveyskeskukseen.

Julkisten palveluiden taso on täysin riippuvainen yksittäisten kylänjohtajien tarmokkuudesta. Heidän kuukausipalkkansa on 60 Yhdysvaltain dollaria eli täsmälleen YK:n virallisella köyhyysrajalla. Tosin valtio antaa heille viran toimittamiseen mopon ja 15 dollaria bensarahaa kuukaudessa. Rahat kuluvat yleensä pakollisiin matkoihin pääkaupunkiin, jossa kyläpäälliköille ilmoitetaan uusista velvollisuuksista.

***

Itä-Timorin ulkomaalaiset rahoittajat suhtautuvat, kuten monessa muussakin kehitysmaassa, hieman skitsofreenisesti valtioon. Virallisesti kaikki rahoittajat tietenkin pitävät paikallista valtiota "tärkeänä ja arvokkaana kumppanina", korostavat kehitysyhteistyön "paikallista omistajuutta" sekä dialogin ja koordinaation tärkeyttä yhteistyössä.

Käytännössä tilanne on huomattavasti sekavampi. Valtion kanssa toki neuvotellaan yhteistyöstä ja paikallisia näkemyksiä huomioidaan, mutta rahoituspäätöksen tekee loppujen lopuksi rahoittaja. Valtion kykyyn tuottaa tuloksia tehokkaasti ja ilman korruption aiheuttamia ongelmia ei usein luoteta. Tästä syystä rahoittajat päättävät usein tehdä kehitysyhteistyötä hallituksen ohitse joko omin voimin tai kansalaisjärjestöjen kautta.

Periaatteessa paikallisten kansalaisjärjestöjen rahoittamista ei ole syytä vastustaa. He tekevät usein erittäin arvokasta työtä muun muassa lisäämällä kansalaisten mahdollisuuksia osallistua poliittiseen toimintaan ja nostamalla esiin yhteiskunnallisia epäkohtia.

Tietenkin myös kansalaisjärjestöistä löytyy tehottomuutta ja korruptiota siinä missä valtiolliselta puoleltakin, ja monia järjestöjä onkin perustettu lähinnä rahankeruutarkoituksiin. Ongelmista huolimatta rahoittajat kuitenkin usein suosivat kansalaisjärjestöjä. Niiden rahoittaminen on mediaseksikkäämpää kuin valtion ja kansalaisyhteiskunnan tukeminen — järjestöjen toiminnan tukeminen vaikuttaa olevan lähempänä ihmisiä, tehokkaampaa ja läpinäkyvämpää kuin rahan antaminen suoraan valtiolle.

Tuen antamiseen kansalaisjärjestöjen kautta tai omien suorien projektien muodossa sisältyy kuitenkin riski, että heikon valtion asema heikkenee entisestään. Itä-Timorilla valtio joutuu tukeutumaan kansalaisjärjestöihin esimerkiksi koulujen rakentamisessa, vesihuollossa ja jopa poliisiasemien ylläpidossa. Sen lisäksi, että valtion kyky tuottaa kansalaisilleen peruspalveluita heikkenee, myös halu siihen voi hiipua: miksi osoittaa budjettivaroja esimerkiksi terveydenhuoltoon, jos ulkomaalaiset rahoittajat ja kansalaisjärjestöt hoitavat sen jo valtion puolesta?

***

Puuttuvan hallintokoneiston vuoksi Itä-Timor muistuttaa enemmän itäisiä naapureitaan (esimerkiksi Papua Uusi-Guinea ja Salomonsaaret) kuin Kaakkois-Aasian valtioita.

Historiallisesti valtion rooli Kaakkois-Aasiassa ei aina ole ollut vahva eikä hallinnon tehokkuus ole lähelläkään esimerkiksi Pohjoismaiden tasoa. Siitä huolimatta juuri byrokratian olemassaolo on auttanut näitä maita nostamaan enemmän ihmisiä köyhyydestä kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Ajan mittaan useimpien alueen valtioiden hallintokoneistot ovat hitaasti muuttuneet avoimemmiksi ja demokraattisemmiksi.

Jos kehitysyhteistyön tavoitteena on tukea heikkoja valtioita, jotta ne eivät enää kaipaisi ulkopuolista tukea, on siis syytä hyväksyä myös byrokratian läsnäolo ja tukea sitä. Se, onko länsimaalainen kansallisvaltio aina paras tapa järjestää yhteiskunnallinen elämä, onkin jo kokonaan toinen keskustelu.

Kirjoittaja on tutkija saksalaisessa Watch Indonesia -nimisessä ihmisoikeusjärjestössä. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.