Vieraskolumni

Bubbling over eli mikä kuplakeskustelussa mättää

Minä olen väkeä, suoraan syvistä riveistä. Ja väkeä vituttaa, että siitä maalataan yksinkertaistavia stereotypioita.
Emilia Kukkala
28.4.2015

Jo vuosi sitten keksittiin kaiken selitys. Sen nimi on kupla. Se on oikeistokonservatiivien kömpelö yritys selittää erot ihmisten mielipiteissä ja ajattelutavoissa. Jonkinlainen yksinkertaistuksien multihuipentuma ja kökködualismien kökködualismi, joka jättää huomiotta yhteiskunnalliset olosuhteet ja kehityskulut, yhteiskunnallisen maantieteen ja yhteiskuntaluokat, muun muassa.

Unohtakaa kaikki sosiaali-, yhteiskunta- ja ihmistieteet sekä niin sanottu arkijärki. Niistä on kaikista tullut tarpeettomia. Jos kaupungeissa ollaan keskimäärin arvoliberaalimpia, niin kupla. Vaikka toimii se toisinkin päin. Aika moni tavalla tai toisella marginaaliin kuuluva ihminen on lähtenyt maaseudulta pakoon konservatiivista "kuplaa" vähän väljemmille vesille, ehkä sitten siihen liberaaliimpaan "kuplaan".

Tämä on ensimmäinen asia, joka kuplakeskustelussa unohtuu. Se, että ihmiset liikkuvat, muuttavat ja muuttuvat. Harva onnistuu elämään koko elämänsä samassa ympäristössä samalla tavalla ajattelevien ihmisten kanssa törmäämättä tai tutustumatta mihinkään muuhun. Tosin luokkayhteiskunnan vahvistuessa tämä käy yhä yleisemmäksi.

* * *

Olen esimerkiksi tavannut muuten ihan fiksun oloisen nuorukaisen, joka ei ollut uskoa todeksi, että Suomessa on työtätekeviä köyhiä. Minä en ollut uskoa todeksi, ettei se olekaan kaikille selvää. Asian toinen puoli onkin, että harvat köyhät tai edes keskituloiset tietävät, miten leveästi Suomen rikkaat todella elävät (johon he tietysti kiirehtivät huomauttamaan, etteivät oikeastaan ole mitään rikkaita, koska maailmassa on vielä heitäkin rikkaampia). Ja vaikka tietäisivät, eivät pystyisi käsittämään. Sama pätee muuten toisinkin päin.

Joskus tämän railon syvyydestä saadaan käsityksen häivähdys, kun keskusteluun nousevat vaikkapa toimitusjohtajien miljoonaoptiot tai ministeri lipsauttaa jotain yleisestä ansiotasosta. Tosin ei tarvitse mennä edes tulopyramidin huipulle saakka, sillä jo hyvin toimeentulevan espoolaisen omakotitaloasujan todellisuus on valovuosien päässä kainuulaisen duunarin arjesta. Eliitti, jos joku, elää kuplassa.

Kuplista puhuminen pelkistää koko yhteiskunnallisen todellisuuden yhdeksi kulttuuriseksi arvojanaksi, jonka toisessa päässä ovat liberaalit (eliitti) ja toisessa päässä konservatiivit (kansa). Tällainen asettelu on paitsi typerä ja kaukana totuudesta, myös vaarallinen. Se peittää vallan ja piilottaa sen käyttäjät. Se samaistaa vasemmiston liberaaleihin ja oikeiston konservatiiveihin, vaikka näistäkin on jos jonkinlaista ristisiitosta. Lisäksi autoritaarinen vs. antiautoritaarinen -asetelma puuttuu keskustelusta kokonaan.

* * *

Useimmiten, kun puhutaan "arvoista", yritetään sillä peittää vallankäyttöä. Arvot kuulostavat kivalta ja kannatettavilta ja useimpiin niistä (vapaus, tasa-arvo, demokratia, blaa) on kaikkien helppo yhtyä, mutta ilman kontekstia ne jäävät leijumaan ilmaan samalla tavalla kuin saippuakuplat ennen puhkeamistaan.

Tai sitten ne voidaan valita kuin kaupan hyllyltä ja sitten kivasti nahistella niistä keskenään, että nää olis tätä mieltä ja noi tota ja sitten nää kauhistelis toisiaan. Siksi puhun ja kirjoitan mieluummin vallasta. Se on sitä paitsi selkeämpää kuin alkaa analysoida milloin mitäkin arvohöttöpuhetta, jota ei voi edes purkaa kuin sotkuista lankakerää, koska se sulaa käsiin kuin hattara.

Kenellä on valta määritellä kuplia? Kuka niitä luo?

Vaarallista on myös tehdä niin sanotuista arvoista ihmisten pysyviä, ellei peräti synnynnäisiä ominaisuuksia, siis olemuksellistaa niitä. Meille ei sitä paitsi kerro todellisuudesta paljoakaan esimerkiksi väite, että Helsingissä ollaan keskimäärin arvoliberaalimpia kuin muualla Suomessa. Kuka oikeastaan onkaan? Miten kysymys on aseteltu? Kuka sen on asettanut? Miksi? Mitä jäi kysymättä?

Koko arvo- ja kuplakeskustelu sitä paitsi perustuu lähinnä puoluekannatukseen ja sen mittaukseen. Suomessa äänestämättömät ovat suurempi joukko kuin yhdenkään puoleen kannattajat. Siksi ei voida pelkän puoluekannatuksen katsoa kertovan ihan hirveästi suomalaisten suhtautumisesta asioihin yleensä.

* * *

Kuplalätinän kenties ainoa tolkun anti oli kirjoittaja-aktivisti Maryan Abdulkarimin huomio, että itse asiassa osa kulttuurieliitistä tekee televisioviihdettä niin sanotulle rahvaalle uusintamalla rasistisia stereotypioita.

Niin, tämä rahvas. Siis ne "ihan tavalliset suomalaiset", jotka kaivettiin vastaamaan sille osalle kulttuurieliittiä, jossa ei tunneta yhtään persua, että joo, on täällä hakkaraisiakin äänestelty. Ja nyt, pysähtykäämme hetkeksi sen ajatuksen äärelle, että toimittaja lähtee etsimään niin sanottua tavallista kansaa.

Toimittajat tuppaavat väittämään, ettei eliitin kanssa hengailu vaikuta heihin mitenkään, ovathan he riippumattomia toimittajia ammattietiikkoineen. Kuitenkin samat toimittajat etsivät ja mystifioivat jutuissaan tuota ihmeellistä "tavallista kansaa", joka elää siellä jossain ja jota saa edustaa kuka tahansa huoltoasemalla (joka kuitenkin sijaitsee korkeintaan 20 kilometrin päässä Helsingin keskustasta) vastaan kävellyt tyyppi.

Niin, tämä "kansa". Se on vallankäyttäjien projektio vallattomasta ihmismassasta, josta muovataan sellainen kuin kulloinkin vallankäyttäjän tarpeisiin sopii. Se on alkujaankin poliittisiin tarkoituksiin (siis valtapyrkimyksiin) luotu mielikuva ihmisistä tietyn valtion rajojen sisällä, jotta heitä olisi helpompi hallita. Se on vahvasti nationalistinen käsite, joka asettaa duunarit toisiaan vastaan "maan edun" nimissä, viime kädessä aseet kourassa lahtaamaan toisiaan pääom... anteeksi, maan edun nimissä.

* * *

Harmi, ettei ihmisille-joilla-ei-ole-suuremmin-valtaa, siis valtaosalle ihmisistä, ole parempaakaan nimeä. Väki pääsee aika lähelle, mutta on miltei hävinnyt kielenkäytöstä. Ehdotankin tässä väkeä käytettäväksi kansan sijasta silloin, kun ei välttämättä haluta edistää nationalistisia päämääriä. Ainakin siihen asti, kunnes joku keksii paremman sanan.

Nyt joku sanoo, että onhan väen joukossa nationalisteja ja rasistejakin. Oh, really? Ja tämän tuoreutta tihkuvan havainnon pitäisi oikeuttaa kansalliskiihkoilu ja ihmisviha millä logiikalla?

Minulla ei ole mitään tarvetta pokkuroida väkeä. Minä olen väkeä, suoraan sen syvistä riveistä. Ja tiedän, että sitä väkeä (tai ainakin sen ajattelevaa osaa) vituttaa, että siitä maalataan yksinkertaistavia stereotypioita. Tai siis vituttaisi, jos sitä ylipäänsä kiinnostaisi seurata jotain kuplakeskustelua. Ei se ehdi, sillä on sen verran kiire pysyä kiinni leivänsyrjässä – mikä on kai vallanpitäjien tarkoituskin.

Mutta jos ehtisi, niin sitä vituttaisi, että sen väitetään haluavan kaivoksen takapihalleen vain siksi, että se asuu kaivosalueella ja on duunari ja syö makkaraa. Tai että se välttämättä söisi makkaraa. Tai jos söisi, niin sitten myös vihaisi homoja ja ulkomaalaisia. Tai että sitä kiinnostaisi enemmän lätkä kuin suhteellisuusteoria vain, koska sen käsissä pysyy jakari paremmin kuin puhelin, jossa on liian pienet näppäimet. Tai että se tekisi lapsia vain etuuksien vuoksi. Tai ettei se voisi olla sivistynyt, koska sillä on paljon lapsia, ja niin edelleen.

Minua vituttaa, että ihmisiä, joilla ei ole taloudellista, poliittista tai mitään muutakaan valtaa, pidetään tyhminä. Vielä enemmän vituttaa se, että meidät pyritäänkin pitämään tyhminä. Kaikkein eniten kuitenkin vituttaa, jos siihen alistumme.

Kirjoittaja on toimittaja ja kolumnisti. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.