Vieraskolumni

Bensanporaajat

Tansanian bensanporaajat opettavat ihmisen vastuuta, kuin Bourdieu ikään.
Tuomas Ylä-Anttila
1.9.2009

Ylä-AnttilaTansanialainen ystäväni oli aikoinaan töissä ylikansallisen öljy-yhtiön lakimiehenä. Hankalimmat työtehtävät liittyivät bensanporaajiin. Yhtiö nimittäin kuljetti tuotteitaan Dar es Salaamin satamasta putkilla, jotka kulkivat suuren slummin läpi. Slummin nälkärajalla elävät asukkaat olivat kehittäneet henkensä pitimiksi melkoisen käsityötaidon. He porasivat reikiä putkiin ja keräsivät öljy-yhtiöltä omatoimisesti pientä veroa: bensaa, dieseliä tai kerosiinia.

Touhu oli erittäin vaarallista. Poraajat eivät voineet tietää mitä putkissa minäkin päivänä virtasi. Jos vuorossa oli diesel- tai kerosiinikuljetus, poraaminen yleensä onnistui kohtalaisen hyvin. Terveellistä näidenkään polttoaineiden pihistämien ei varmasti ollut, mutta harvemmin aivan hengenvaarallistakaan. Kumpikaan ei nimittäin räjähdä ihan herkästi.

***

Toisin on bensan kanssa. Pienikin kipinä poranterästä - boom! Joskus pelkkä terän kuumeneminen riittää. Työkyvyttömiä käsiä, kävelykelvottomia jalkoja, sokeita silmiä. Tansanialaisen terveydenhuoltojärjestelmän ja sosiaaliturvan kanssa elävälle sellaiset vammat tarkoittavat melko lailla pilattua loppuelämää.

Öljy-yhtiön lakimiehille ne merkitsevät kiusallisia keskusteluja. Ei suinkaan siksi, että he yrittäisivät saada varkaita oikeuden eteen. Hävikki on kuitenkin melko pientä ja jutuista mahdollisesti yhtiölle koituva imagohaitta olisi paljon taloudellisia menetyksiä vakavampi.

Päin vastoin, asianajajat tekevät kovasti töitä pysyäkseen poissa oikeussalista. Joskus itsensä satuttaneet bensanporaajat nimittäin yrittivät paikata surkeaa tilannettaan vaatimalla korvauksia öljy-yhtiöltä. He väittivät että putket oli vedetty vaarallisesti asuinalueen läpi ja räjähtelivät täysin viattomien ohikulkijoiden silmille.

Julkisesta kohusta mahdollisesti seuraavaa haittaa pidettiin niin suurena, että korvausten vaatijat usein saivat mitä halusivat. Poraajien hiljaisuuden ostaminen oli kuitenkin varsin halpaa.

Bensan siirto putkia pitkin ja putkien porailu jatkuivat kaikessa hiljaisuudessa, mutta ystäväni mitta täyttyi vähitellen. Ei hän ollut viettänyt vuosia yliopistoissa ympäri maailmaa pitääkseen joukon bensanporaajia hiljaisina, turvatakseen öljybisneksen jatkumisen ja sen, että yhä uudet slummien asukkaat pääsisivät satuttamaan itsensä.

Hän otti loparit, vaihtoi alaa ja tekee nykyisin gradua pienyrittäjänaisten merkityksestä paikalliselle taloudelliselle kehitykselle Tansanian maaseudulla.

***

Mikä on tarinan opetus?

Että maailman räikeä epätasa-arvo ja köyhyys saavat ihmiset tekemään aivan käsittämättömän epätoivoisia asioita henkensä pitimiksi? Varmasti. Että tällaisen epätasa-arvon kitkemiseksi ylikansalliset öljy-yhtiöt olisi kaikki verolle pantava ja rahat käytettävä köyhyyden vähentämiseen? Varmasti. Että bensanporaamisen kaltaisen touhun jatkuminen kaikessa hiljaisuudessa öljy-yhtiön aktiivisen salailun ja virkamiesten, poliitikkojen ja median passiivisen hiljaisuuden turvin on törkeää? Varmasti.

Erityisesti minua kuitenkin kiinnosti ystäväni päätös hylätä rahakas mutta moraalista turhautumista aiheuttava lakimiesura ja ryhtyä jonkin sortin maailmanparantajaksi. Mistä sellaiset ihmiset tulevat maassa, jossa virkamiesten ja poliitikkojen häikäilemätön oman edun tavoittelu saa joskus ylikansallisten yhtiöiden salailuasiantuntijat vaikuttamaan suorastaan pyhimyksiltä?

Eräs yhteiskuntatieteellinen vastaus kysymykseen kuuluu: sosiaalisilta kentiltä, joilla pyyteettömyydestä palkitaan paremmin kuin itsekkyydestä.

Sosiologi Pierre Bourdieun mukaan ihmiset kilvoittelevat lukuisilla eri kentillä menestyksestä, jota mitataan eri mittareilla. Taloudellinen menestys on vain yksi menestyksen muoto, ja sitä jopa halveksutaan esimerkiksi taiteessa ja tieteessä. Joillain kentillä sosiaalista arvostusta - jonka saavuttamiseen ihmiset teorian mukaan ennen kaikkea pyrkivät - saa enemmän onnistumalla hyvän tekemisessä kuin oman edun tavoittelussa. Bourdieu käyttää esimerkkikenttänä vanhaa moraalista oppia, jonka mukaan aateluus velvoittaa, noblesse oblige.

Tästä näkökulmasta epätasa-arvon ja sen epätoivoisten lieveilmiöiden vähentämiseksi eivät riitä ainoastaan verotus ja tulonjako, korruption vähentäminen ja avoimen tiedonvälityksen vahvistamien.

On myös kiinnostavaa pohtia, miten ihmisiä voi sosiaalistaa hyväntekijöiksi tai miten vahvistaa sosiaalisia kenttiä, joilla hyvän tekemisestä palkitaan. Millaisiin viiteryhmiin samastuminen voisi motivoida ihmisiä epäitsekkäisiin tekoihin?

Etuoikeutettuun asemaan syntyminen velvoittaa?

Uskonto velvoittaa?

Tansanialaisuus velvoittaa?

Ihmisyys velvoittaa?

Kirjoittaja on sosiologi joka työskentelee vierailevana tutkijana Dar es Salaamin yliopistossa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.