Vieraskolumni

Avoimuuden kahdet säännöt

Avoimuus on avain julkisessa rahojen käytössä. Niin tulisi olla myös yksityisellä puolella.
Matti Ylönen
14.8.2012

Avoimuus on jo vuosia ollut yksi kehitysyhteistyön ja kehityspolitiikan iskusanoista. Pohjoisen mailta vaaditaan avoimuutta rahavirtoihin, etelän mailta avoimuutta hallintoon ja varojen käyttöön. Kansainvälisiltä järjestöiltä vaaditaan avoimuutta päätöksentekoon ja raportointiin, eivätkä kansalaisjärjestötkään saisi jäädä jälkeen.

Kaikki tämä on perusteltua tiettyyn pisteeseen asti. Avoimuus uhkaa kuitenkin jäädä raajarikoksi, jos samoja vaatimuksia, standardeja ja käytäntöjä ei oteta käyttöön myös yksityisellä sektorilla. Tällä hetkellä tilanne on skitsofreeninen: julkiselta sektorilta vaaditaan tuhatta ja yhtä asiaa, joista yksityisen sektorin osalta ei edes keskustella.

Lähdetäänpä liikkeelle Suomesta ja kehitysyhteistyöstä. Kehitysyhteistyöhankkeet toteutetaan valtion julkisina hankintoina, ja toteuttajiksi valikoituvat yleensä alan konsulttiyritykset.

Konsulttien kanssa tehtyjen sopimusten avoimuus on hallinnon villiä länttä. Suomessa on periaatteessa laaja julkisuuslaki, mutta käytännössä sopimusten yksityiskohdat on helppo salata vetoamalla liikesalaisuuteen.

Vaikka näin ei tehtäisi, täytyy tietoja kysyä ministeriön kirjaamon kautta tietopyynnöillä, joihin vastaaminen kestää. Yksittäisten sopimusten julkisuus täytyy varmistaa päätöksen tehneiden virkamiesten ja toteuttajayritysten kanssa. Molemmat henkilöt ovat hyvin voineet vaihtua.

***

Suomen hallitus on hallitusohjelmassaan linjannut edistävänsä julkisten tietovarantojen helppoa saatavuutta, siis avointa dataa. Konsulttisopimusten osalta avoin data on valovuosien päässä.

Mittaluokaltaan huomattavasti suurempi ongelma liittyy kehitysmaissa toimivien monikansallisten yritysten avoimuuteen. Kiiltävälle paperille painettuja yhteiskuntavastuuraportteja saa jokaisesta konttorista, mutta rahavirtojen seuraaminen on pahamaineisen vaikeaa.

Tähän ongelmaan voitaisiin puuttua Suomessa ja kansainvälisesti. Suomessa keskeistä olisi avata yhtiörekisterit ja yhtiöiden maksamat verot mahdollisimman helposti ja ilmaiseksi luettavaan muotoon.

Tanska suunnittelee yritysten Tanskaan maksavien verojen raportointia vuosittain — sama meille, kiitos. Norja on avaamassa koko yhtiörekisteriään koneellisesti luettavaan muotoon, siis avoimeksi dataksi. Suomen hallitus on linjannut, että se avaa julkiset tietovarannot systemaattisesti ja mahdollisimman nopeasti kansalaisten ja yritysten hyödynnettäviksi — otetaan siis myös Norjasta oppia.

***

Nämä askeleet helpottaisivat jonkin verran kehitysmaissa toimivien suomalaisyritysten seuraamista. Pidemmällä aikavälillä syntyisi varmasti arvokasta journalismia, tutkimusta ja kansalaisjärjestöjen raportteja, jotka muuten jäisivät syntymättä.

Tavoitteena tulee kuitenkin olla kansainvälinen standardi yritysten avoimelle talousdatalle. Siihen tarvitaan kirjanpitosääntöjä, jotka velvoittavat yhtiöitä raportoimaan jokaisessa toimivaltiossaan maksamansa verot, tulot, työntekijämäärän ja muut avaintiedot.

EU päättää todennäköisesti lokakuussa jonkinlaisen maakohtaisen veroraportoinnin tuomisesta kaivos-, öljy- ja metsäalan yrityksille. Suomi ei ole työ- ja elinkeinoministeriön linjausten perusteella lähtenyt tosissaan ajamaan tätä avoimuusaloitetta, vaikka hallitusohjelmasta löytyisi tukea. Tätä on vaikea ymmärtää.

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja, joka seuraa kehitysrahoitusta ja kansainvälisiä rahoituslaitoksia. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.