Vieraskolumni

Arabimedian kriisi

Arabimaiden media on etääntynyt kansalaisista eikä lehdistö heijasta yhteiskunnan muutoksia. Silti länsimediaankaan ei luoteta.
Sanna Negus
30.7.2003



KAIRO -- Israelin pääministeri Ariel Sharonilla on sian ruumis ja pirun sarvet päässä, otsaa koristaa hakaristi. Näin hänet usein esitetään vapaasti retusoituna egyptiläisessä lehdistössä, eikä tavallinen kansa näe siinä mitään kummallista. Myös sanomalehtien sisältö on usein varsin vapaalla kädellä laadittua: lähteitä ei tarkisteta, huhuja käytetään oikeina uutisina ja henkilökohtaiset ajojahdit elävät omaa elämäänsä lehtien sivuilla.

Mistä arabialaisen lehdistön ala-arvoisuus sitten johtuu? Sitä oli pohtimassa joukko arabialaisen ja länsimaisen median edustajaa EU:n koolle kutsumana Kairossa.

Seminaarissa puhuneen saudi-arabialaisen mediatutkijan analyysiin oli helppo yhtyä: mediaa leimaa edelleen valtion kontrolli. Arabimaissa media toistaa edelleen valtion ideologiaa ja vaikuttaa sensuuriin. Esimerkiksi Egyptissä suurin päivälehti al-Ahram toimii epävirallisena valtion äänitorvena. Moni keskiverto egyptiläinen ottaa vastaan tiedon annettuna, sitä ei kyseenalaisteta. Toisaalta kansalaisten on vaikea tietää mikä tieto on virallista ja mikä ei. Myös televisio on Egyptissä kokonaan valtion omistuksessa, vaikka ulkomaalaiset satelliittikanavat näkyvätkin yhä useamman kodissa.

Samaan aikaan valtio ja yhteiskunta, kansa, ovat erkaantuneet yhä kauemmaksi toisistaan. Saudi-Arabiassa 60 prosenttia väestöstä on nuorisoa, mutta media ei heijasta heidän maailmaansa tai arvoja, vaan uutisia tehdään vanhemman sukupolven ehdoin. Sauditutkijan mukaan arabialainen media ei edelleenkään heijasta yhteiskunnan muutoksia, vaikka rahalla voidaan ostaa huipputeknologiaa uutisvirtaa tuottamaan. Vaikka esimerkiksi al-Jazeera tv-kanavaa on kiitelty uudesta kriittisestä otteesta, ei sen arvostelu ylety sen isäntiin, qatarilaisiin vallanpitäjiin. Myös arvostetut Lontoossa painetut al-Hayat ja al-Sharq al-Awsat -sanomalehdet ovat vaiteliaita arvostelemaan saudirahoittajiaan.

Eräs seminaarin puhuja muistutti, että median heikko arvostus johtuu osin eri perinteestä. Euroopassa riippumaton lehdistö aloitti aikaisemmin ja sillä on siten pidemmät juuret. Myös toimittajan ammatti nähdään eri tavoin. Euroopassa toimittajan ammatti on haluttu, jopa ihannoitu. Arvostuksesta kertoivat puhujan mukaan esimerkiksi sarjakuvasankarit Tintti ja Supermies, lasten sarjakuvasankarit, jotka ovat ammatiltaan toimittajia. Arabimaissa sen sijaan toimittajat nähdään usein vain lakeijoina, ministereiden perässä juoksevina kirjureina.

Samaan aikaan arabimaiden kansalaiset pitävät länsimaista mediaa puolueellisena. Monet näkivät syyskuun 11. päivän tapahtumat ja Irakin sodan hyökkäyksenä muita arabeja ja muslimeja kohtaan. Länsimaisen median uskotaan myös vääristelevän kuvaa arabimaista. Tätä tukee sähköisen median nopea tiedonvälitys, jossa ei aina jää aikaa selostaa asioiden taustoja. Erityisesti risuja saivat lyhyille juttukeikoille lennätetyt toimittajat, jotka kirjoittavat arabimaista pinnallisia, stereotypioihin nojaavia juttuja ja raportteja.

Eräs seminaarin puhuja muistutti, että median heikko arvostus johtuu osin eri perinteestä. Euroopassa riippumaton lehdistö aloitti aikaisemmin ja sillä on siten pidemmät juuret. Myös toimittajan ammatti nähdään eri tavoin. Euroopassa toimittajan ammatti on haluttu, jopa ihannoitu. Arvostuksesta kertoivat puhujan mukaan esimerkiksi sarjakuvasankarit Tintti ja Supermies, lasten sarjakuvasankarit, jotka ovat ammatiltaan toimittajia. Arabimaissa sen sijaan toimittajat nähdään usein vain lakeijoina, ministereiden perässä juoksevina kirjureina.

Samaan aikaan arabimaiden kansalaiset pitävät länsimaista mediaa puolueellisena. Monet näkivät syyskuun 11. päivän tapahtumat ja Irakin sodan hyökkäyksenä muita arabeja ja muslimeja kohtaan. Länsimaisen median uskotaan myös vääristelevän kuvaa arabimaista. Tätä tukee sähköisen median nopea tiedonvälitys, jossa ei aina jää aikaa selostaa asioiden taustoja. Erityisesti risuja saivat lyhyille juttukeikoille lennätetyt toimittajat, jotka kirjoittavat arabimaista pinnallisia, stereotypioihin nojaavia juttuja ja raportteja.

Eräs sujuvasti arabiaa puhuva ulkomaalainen toimittaja muistutti siitä, kuinka erilaista ja samalla vaikeaa toimittajan työ on Egyptissä – sama pätee varmasti muihin arabimaihin. Valtiovalta ei ole kiinnostunut pr-toiminnasta, puhemiesten ja tiedottajien ammatti on lähes tuntematon. Ja kun puhemiestä tai naista ei ole, ei ole tiedon lähdettä. Tietoa on siis kerättävä mistä sattuu samaan. Ja sitten viranomaiset syyttävät väärän tiedon levittämisestä.

Myöskään gallupeja ei ole olemassa. Kukaan ei esimerkiksi tiedä kuinka suuri osa väestöstä suhtautuu vihamielisesti Yhdysvaltoja kohtaan, mutta erilaisten ihmisten kanssa keskustelleet toimittajat voivat vetää hyvällä omallatunnolla sellaisen johtopäätöksen, että suurin osa kansasta tuntee tällä tavoin. Numerot eivät yksinkertaisesti ole tärkeitä, niihin ei luoteta muuta kuin presidentin vaalien yhteydessä (arabimaiden johtajat ovat perinteisesti jatkaneet viroissaan yli 90 prosentin ääntenenemmistöllä).

Yleisen ilmapiirin ennustaminen eikä tulkinta ole aina niin helppoa, sillä toimittajiin suhtaudutaan usein varauksella. Salaliittoteorioiden luvatulla maalla toimittajia saatetaan pitää vaikkapa vakoojina tai valtion turvallisuuspalvelun nuuskijoina. Seminaarin arabialaiset toimittajat olivat kokeneet tavallisten kadunmiesten ja naisten väheksyntää ja haluttomuutta vastata kysymyksiin. Itse olen törmännyt päinvastaiseen ilmiöön: ihmiset kertovat mielellään mielipiteistään, kunhan ne vain julkaistaan ulkomailla.

Mitä arabimedian huonolle maineelle voisi sitten tehdä? Koulutusta ehdotettiin tässäkin avaimeksi. Myös sensuurin kulttuurin olisi väistyttävä, sillä se estää toimittaja saamasta oikeaa tietoa, kysymään oikeita kysymyksiä. Seminaarissa puhunut joukkoviestinnän professori ei tosin uskonut satelliittikanavien lisääntymisen tuovan vastausta ongelmiin: mitä enemmän kanavia, sen pinnallisempaa niiden sisältö. Kaikki tuntuivat olevan samaa mieltä vuoropuhelun merkityksestä, niin kuluneelta kuin termi kuulostaakin. Ainakin Kairon arabialaisten ja eurooppalaisten toimittajien keskuudessa vuoropuhelu näytti toimivan. Päätimme yksissä tuumin perustaa yhdistyksen keskustelun jatkamiseksi.

Kirjoittaja on Kairossa asuva vapaa toimittaja.