Vieraskolumni

Antamisen ilo kunniaan

Vetoaako kehitysmaaliike liiaksi ihmisten syyllisyydentuntoon?
Jukka Aronen
16.6.2005

Kukkapaitainen nainen tuli luokseni Maailma kylässä -festivaalilla, ja kysyi: "Miksi te järjestöihmiset haluatte syyllistää meitä tavallisia ihmisiä? Sanotte, että me emme anna tarpeeksi afrikkalaisille. Minä olen köyhä suomalainen eläkeläinen, eikä minulla ole varaa antaa kenellekään muulle. En kuulu siihen porukkaan, josta puhutte."

Kysymys herätti minut pohtimaan jälleen sitä, millainen on kehitysmaaliikkeen viesti ulospäin. Vetoammeko todellakin liikaa syyllisyydentuntoon, jotta saamme kansan kääntymään aatteemme taakse? Voisimmeko ottaa toisenlaisen asenteen?

***

New Yorkin vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen on tullut jo tavaksi puhua kehitysyhteistyöstä turvallisuutta parantavana voimana. Näin kehitysyhteistyö ei enää näyttäydykään lahjana ulospäin, vaan aitona, jopa itsekkäänä valintana oman turvallisuuden puolesta.

Britannian New Labour -puolue on oiva esimerkki tämän strategian noudattamisesta. Se alkoi jo heti valtaan astuttuaan vuonna 1997 edistää "hallittua globalisaatiota", joka nostaa kaikkien elintasoa, vain jos köyhyydestä kumpuavat uhkatekijät saadaan poistettua. Etenkin Saharan eteläpuolisen Afrikan kurjuus nähtiin riskinä, joka vaarantaa kaikkialla muualla asuvien turvallisuuden. Köyhyydestä tuli kertaheitolla vaarallista.

Blairin puolueen Afrikka-painotukset vain lisääntyivät, kun New Yorkin iskut käynnistivät sodan terrorismia vastaan. Näin kävi siitäkin huolimatta, että Al-Qaidalla oli todennäköisesti vähemmän linkkejä Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan kuin Lontooseen tai Hampuriin.

Vaikka terroriuhan liioitteleminen eittämättä auttaa tuomaan lisää rahaa kehitysyhteistyöhön, siihen sisältyy paljon kyseenalaisia elementtejä: terroriuhkaan vetoaminen tukee ongelmallista terrorisminvastaista sotaa, luo yksinkertaistettua kuvaa Afrikasta sekasorron ja konfliktien mantereena, vie kiinnostusta pois rakenteellisista kehitysongelmista ja esittää afrikkalaiset potentiaalisina väkivallan lietsojina.

***

Irlantilainen rokkitähti Bono on kokeillut toisenlaista lähestymistapaa. Hän on kampanjoinut Yhdysvalloissa Afrikan puolesta jo neljän vuoden ajan oman DATA-järjestönsä kautta. Bonon toimintaa ovat ohjanneet neljä teemaa, joiden englanninkielisistä sanoista on myös johdettu järjestön nimi: Debt, Aids, Trade ja Africa.

Sen lisäksi, että karismaattinen Bono on onnistunut mobilisoimaan näyttävän joukon Hollywood-tähtiä mukaan kampanjaansa, hän on melko ennakkoluulottomasti vienyt sanomaansa myös Yhdysvaltain ns. uskonnolliselle oikeistolle. Hänen "tukijoihinsa" kuuluvat patakonservatiivi mediamoguli Rupert Murdoch, äärioikeistolainen senaattori Jesse Helms sekä uskonnolliset johtajat Pat Robertson ja Billy Graham.

Kerrotaan, että kivisydämisenä pidetyn Jesse Helmsin silmäkulmaan ilmestyi kyyneliä, kun Bono alkoi yhteisellä päivällisellä lainata Matteuksen evankeliumia ja selittää, että aidsin voi rinnastaa Uuden testamentin lepraan. Seuraavana päivänä Helms piti lehdistötilaisuuden, jossa hän sanoi muuttaneensa käsitystään aidsista ja pahoitteli aikaisempia tuomitsevia lausuntojaan.

Bono itse kertoi tällä viikolla Kölnissä tehdyssä haastattelussa, että hänen kampanjastrategiansa muuttui, kun hän tapasi miljardööri Warren Buffettin vuonna 2002. Buffett oli sanonut Bonolle: "Älä vetoa Yhdysvaltain omaantuntoon vaan sen erinomaisuuteen. Näin saat homman hoidettua kotiin."

Sen jälkeen Bono on Yhdysvaltain-kiertueellaan 27 jättikonsertissa kehunut ja kannustanut yhdysvaltalaisia olan takaa. Kiertueen aikana kampanjaan rekisteröityneiden ihmisten määrä on kasvanut 50 000:sta miljoonaan.

***

Bono on onnistuneella tavalla siirtänyt painopistettä syyllisyyden ja taakan alueelta ilon ja kunnian puolelle. Mutta onnistuisiko sama Suomessa?

Meillä on vahva perinne, jonka mukaan omat asiat pitää hoitaa ensin kuntoon, vasta sitten voidaan auttaa muita. Viimeksi eilen sain sähköpostin, jossa sanottiin: "Suomessakin nähdään nälkää. Suomessakin on kurjuutta. Ottakaa ensin malka omasta silmästä. Olette paska sakkia."

Tähän olisi helppo vastata siten, että on oman turvallisuutemme kannalta tärkeää, että poistamme kehitysyhteistyöllä ja muilla käytettävissä olevilla keinoilla potentiaaliset köyhyydestä kumpuavat konfliktinlähteet maailmasta.

Mutta en ole varma, haluanko käyttää tuollaista vastausta. Mielestäni absoluuttisen köyhyyden poistaminen pitäisi olla jo riittävä tavoite itsessään. Elämme samalla planeetalla, jossa kaikilla pitäisi olla suhteellisen samanlaiset perusmahdollisuudet elinolojensa parantamiseksi.

Jos meillä köyhiä on ehkä pari prosenttia väestöstä, Nicaraguassa heitä on yli 50 prosenttia. Meillä saa ilmaista leipää jonottamalla. Kun pavut ja riisi loppuvat Nicaraguan maaseudulla, auttavaa kättä ei ole. Sen olen omin silmin nähnyt.

Maailma kylässä -festivaalilla omaa surkeuttaan valitellut kukkapaitainen nainenkin lipsautti lopuksi, että on juuri ostanut oman asunnon Virosta ja aikoo elellä siellä mukavasti loppuelämänsä.

Ehkä me sittenkin voimme paremmin kuin suuri osa afrikkalaisista, tai ainakin meillä on enemmän vaihtoehtoja tehdä asioita. Siksi on myös kunniakysymys - jopa ilo - antaa omastamme, jotta muillakin olisi yhden vaihtoehdon lisäksi edes se toinen.

 

Kirjoittaja on Kepan verkkojulkaisujen päätoimittaja.