Vieraskolumni

The American Way

New Orleans toipuu nopeammin kuin vastaavan myrskyn kokeneet kehitysmaiden kaupungit, mutta ei pelkästään siksi, että avustusrahaa olisi enemmän.
Jukka Aronen
4.9.2005

Helsingin Sanomien Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Jyri Raivio ennätti toteamaan New Orleansin hurrikaanituhon jälkeen, että alueelta evakuoiduilla ihmisillä on jo kova hinku päästä takaisin koteihinsa aloittamaan jälleenrakentaminen: "Kaikki meni, mutta aloitetaan alusta. Valitus pois, kääritään hihat ja ryhdytään töihin."

Raivion mukaan juuri ihmisten yritteliäisyys ja lannistumattomuus selittää, miksi Yhdysvallat on kansakuntana pärjännyt niin hyvin. Tälle poikkeukselliselle luonteenlaadulle on ihan oma terminsä: "The American Way".

On mielenkiintoista, kuinka myytti teollisuusmaiden ihmisten erinomaisuudesta on niin syväänjuurrettu. Uskomuksen mukaan länsimaat ovat saavuttaneet vaurauden juuri siksi, että niissä asuu keskivertoa ahkerampia ja sinnikkäämpiä ihmisiä. Myös meillä Suomessa on puhuttu sisusta, tuosta ihmeellisestä hengestä, joka tekee meistä niin peräänantamattomia ja uutteria.

Jokainen, joka on joskus viettänyt aikaa kehitysmaissa tietää, että kehitysmaissa ei olla sen laiskempia tai tyhmempiä kuin meilläkään. Ahkeruutta ja luovuutta näkee kaikkialla.

Miksi sitten kehitysmaiden köyhät eivät vähitellen vaurastu? Pakkohan heidän on olla edes hitusen tyhmempiä kuin meidän?

***

Perulainen taloustieteilijä Hernando de Soto on pohtinut sitä, miksi kapitalismi onnistuu länsimaissa ja epäonnistuu kaikkialla muualla.

de Soton mukaan länsimaiden historiassa on yksi yhteinen vaurastumista tukenut piirre: jokainen niistä on luonut hallintojärjestelmän, joka takaa kaikille kansalaisille yksityisomaisuuden suojan.

Kehitysmaissa vastaava takuu ei ulotu koko väestöön. de Soto käyttää vertauskuvana vanhanaikaista lasista pöytäkelloa, jossa on iso irroitettava suojakupu. Virallisen hallinnon piirissä asutaan lasikellon kuvun alla, kun taas epävirallisella sektorilla ollaan kuvun ulkopuolella.

Tyypillisessä kehitysmaassa valtaosa väestöstä elää lasikuvun ulkopuolella, harmaalla sektorilla. Kaikki elämään liittyvä - asunnot, työpaikat ja omaisuus - ovat epävirallisia.

Jos kuvun ulkopuolella haluaa rakentaa talon, on ensin fyysisesti vallattava tyhjä tontti ja asuttava sitä. Vasta sen jälkeen voi pikkuhiljaa alkaa hankkia osia taloon. Maapalstan ja talon rekisteröinti saattaa kestää vuosikymmeniä hallinnon eri portaissa.

Viralliseen talouteen kuuluvat voivat puolestaan ottaa asuntolainaa ja asettaa talon lainan vakuudeksi. Heidän omaisuutensa on olemassa myös paperilla, mikä tarkoittaa sitä, että he voivat tehdä esimerkiksi asuntoonsa liittyviä kauppoja ja muita sopimuksia kenen kanssa hyvänsä, ei siis pelkästään tuttujen kanssa kuten kuvun ulkopuolella tehdään.

Myös länsimaissa suuri osa ihmisistä eli virallisen talouden ulkopuolella vielä reilut sata vuotta sitten, kunnes jossain vaiheessa huomattiin, että kahtiajako aiheuttaa liiallista levottomuutta ja turvattomuutta, pahimmillaan New Orleansissakin koettua anarkiaa ja kaaosta. Länsimaat liittivätkin harmaan sektorin onnistuneesti viralliseen ja mahdollistivat pääoman karttumisen koko yhteiskunnassa.

***

Miksi sitten kehitysmaiden johtajat eivät ole nostaneet lasikupua, jos se tuottaa loppujen lopuksi hyötyä kaikille? Yhden selityksen mukaan lakien muuttaminen on viime kädessä kiinni poliitikoista eli taloudellisesta eliitistä, jonka intresseissä on, että työpaikkojen omaehtoinen luominen pysyy vaikeana. Näin harvalukuisen eliitin tarjoamiin, usein maatalouteen sijoittuviin työpaikkoihin riittää tulijoita.

Ensi viikolla aloittaa työnsä uusi YK-komissio, jonka tehtävänä on nimenomaan keskittyä köyhien voimaistamiseen lakiasioissa. de Soto on kutsuttu johtamaan komissiota yhdessä Yhdysvaltain entisen ulkoministerin Madeleine Albrightin kanssa.

Komissiota on jo kritisoitu siitä, että sen jäsenillä ei ole riittävää asiantuntemusta - etenkään ymmärtämään kehitysmaissa yleistä kollektiivista omistusta. Myös de Soto itse on saanut pyyhkeitä: Norjan rahoittamassa hankkeessa Tansaniassa hän on muun muassa maksanut konsulteilleen muhkeita 15 000 dollarin kuukausipalkkioita.

Aika näyttää, miten de Soton hankkeiden käy.

***

Jo nyt on kuitenkin varmaa, että New Orleans tulee toipumaan vammastaan nopeammin kuin vastaavien myrskyjen runtelemat kehitysmaiden kaupungit. Syy ei ole kuitenkaan ihmisten poikkeuksellisessa ahkeruudessa tai amerikkalaisessa tavassa elää, eikä ihan pelkästään siinäkään, että Yhdysvallat voi rahoittaa jälleenrakennusta avokätisemmin kuin köyhät maat.

New Orleans nousee jaloilleen ennen kaikkea siksi, että sen asukkaat ovat eläneet virallisessa taloudessa, jossa voi vakuuttaa kotinsa ja merkitä tonttinsa. Kun paluun aika koittaa, jälleenrakennustyöllä on vankka alusta.

Kehitysmaissa myrsky jättää yleensä jälkeensä vain muistikuvia ja veteen piirrettyjä viivoja. Silloin uudelleenrakennuksessa on vaikea menestyä edes suomalaisella sisulla.


Kirjoittaja on Kepan verkkojulkaisujen päätoimittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.