Vieraskolumni

Älymystö - etumusto vai takalisto?

Mikä on työnjako teorian ja käytännön välillä? Onko niin että yhdet ajattelevat ja toiset toimivat?
Elina Vuola
18.9.2005

Elina Vuola

Moni yhteiskunnallinen liike ja vallankumouksellinen joukko on nimennyt ikioman vanguard-porukkansa, jonka yleväksi tehtäväksi on katsottu teorian ja käytännön välisen huojuvan riippusillan rakentaminen ja ylläpitäminen sekä sillä roikkuminen vaikka henkensä uhalla. Etumusto on se, joka näkee ja johdattaa.

Vai ovatko intellektuellit sittenkin yhteiskunnan takalistoa? Parhaimmillaankin aina takanapäin, joskin viettelevällä liikkeellä voi yrittää kiinnittää muiden huomiota - unohtaen, että varsinaisena tehtävänä on jätteen puhdistaminen ja ulkoistaminen.

(Vain) tietynlainen järjenkäyttö liitetään useimmiten yliopistoon instituutiona, ja intellektuellina toimiminen lähinnä kirjoittamiseen. Jälkimmäinen laajentaa intelligentsijaa kirjailijoihin, mutta ei radikaalisti muuta itse määritelmää. Toimittajat puolestaan ovat siihen nähden vähän samassa asemassa kuin naiset: hyvällä onnella ja kovalla yrityksellä no joo, ok, ehkä, mutta… Nainen intellektuellina on vähän kuin bisnesmies aktivistina: uskottavuutta ja näyttöä puuttuu.

***

Onko kyse työnjaosta teorian ja käytännön välillä? Yhdet, eli intellektuellit ajattelevat ja toiset, aktivistit, toimivat? En usko. Ajattelu ja teoria ovat aina yhteiskunnallista toimintaa. Teorian vähättely tekee käytännöstä lyhytjänteistä ja sokeaa, käytännön sulkeistaminen ajattelusta itseriittoista ja välinpitämätöntä. Niiden yhdistäminen on kuitenkin vaikeaa. Siksi niin helposti delegoimme teorian yksille ja käytännön toisille. Tämä koskee usein myös radikaaleja yhteiskunnallisia liikkeitä. Miksi muuten tutkijana toimimisessa katsotaan olevan jotain elitististä - se kuuluisa norsunluutorni - ja aktivistina olemisessa on taas "down to earth" -leima? Eli nyt näin päin: älymystö takalistona ja aktivistit etumustona?

Tornin korkeudesta ja sijainnista riippuen hyppy alas maan tasalle voi käydä kohtalokkaaksi. Entä jaksaisikohan joku ruohonjuuritason aktivisti ihan omin jaloin kiivetä kierreportaat ylös kurkistamaan, miltä maasto kauempaa katsottuna näyttää?

Vai onko metafora huono? Voisiko kriittisen ajattelun ja toiminnan kehto norsunluutornin sijaan olla turvemaja tai sauna tai teltta? Kaikkiin niihin olisi kohtuullisen helppo astua sisään. Kaikista niistä voisi poistua vaarantamatta itseään. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän väliaikaisia rakennelmia ja ne voisi pystyttää hyvin erilaisiin ympäristöihin kohtuullisen pienellä vaivalla ja osaamisella. Niihin olisivat kaikenlaiset tyypit tervetulleita.

***

Moni aktivisti tekee yliopistosta työpaikkansa - terveisiä helsinki.fi -osoitteesta - luultavasti siitä syystä, että parhaimmillaan se tarjoaa mahdollisuuden ajatteluun ja kriittiseen keskusteluun, usein vielä kansainvälisissä puitteissa. Omien yhteiskunnallisten visioiden perusteellinen tarkastelu on varmasti myös yksi motiivi.

Ongelma ei olekaan siinä. Omassa pikku kerhossa toimimisesta tulee vain niin salakavalan helposti itsetarkoituksellista. Piiri pieni pyörii, proffat siinä hyörii? Ihan oikeasti kiinnostava keskustelu saattaa valistuneellekin ulkopuoliselle kuulostaa lastenlorulta tai käsittämättömältä liturgialta.

Vilpittömät ja vakavat tavoitteet voivat kansanliikkeissä ja kansalaisjärjestöissä aivan yhtä lailla muuttua sisäsiittoisuudeksi ja lukkiutuneisuudeksi, valtarakennelmista puhumattakaan: ryhmä pieni pyörii, pojat siinä hyörii? Minulla on kokemuksia molemmista, mutta painopiste on vaihdellut - osin elämänkaaren, osin turhautumisen asteen mukaan.

***

Jollakin tavalla intellektuellien ja muun yhteiskunnan (ehkä erityisesti yhteiskunnallisten liikkeiden) suhteessa on kyse kohtaamisesta, vuoropuhelusta, alttiiksi asettautumisesta, avoimuudesta. Kaikkeen siihen on oltava sisäänrakennettuna kriittisyys, jolla en tarkoita pilkunnussimista enkä väitöstilaisuutta, vaan tajua siitä, että mitään yhtä totuutta ei ole olemassa. Syvällistä käsitystä elämästä, yhteiskunnasta, ajattelusta ja toiminnasta voi sen sijaan yhdessä lähestyä. Kyse on päättymättömästä spiraalista.

Minulle itselleni on ollut aidosti tärkeää huomata, että jos voi ajatella toisin, voi myös toimia toisin. Ja kääntäen: jos voi toimia toisin, on syytä myös ajatella toisin. Tämä oivallus on ollut kaikkien merkittävien yhteiskunnallisten liikkeiden taustalla. Yksilötasolla emme kukaan pysty yhdistämään teoriaa ja käytäntöä, ajattelua ja aktivismia, niin hyvin kuin haluaisimme. Totaalinen työnjako ei sekään vetele. Se, että viljelemme niitä kaikki(a) yhdessä, voi sen sijaan johtaa johonkin aivan uuteen.

Kuka rakentaisi kanssani älyttömän hienon turvemajan?


Kirjoittaja on Suomen Akatemian akatemiatutkija Helsingin yliopistossa. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa