Vieraskolumni

Äidit mustissaan

Puheet Egyptin demokratisoinnista ja hienoista lakiuudistuksista tuntuvat groteskeilta, kun samaan aikaan kaduilla sallitaan oppositioon kohdistuva väkivalta.
Sanna Negus
19.6.2005

Sanna Negus

Kesäkuun ensimmäinen oli musta päivä. Valitsin aamulla ylleni mustat vaatteet ja pidin niitä koko päivän. Tällä kertaa en tehnyt sitä siksi, että musta sattuu olemaan lempivärini, vaan solidaarisuudesta egyptiläisiä naisia kohtaan. Epävirallinen, viidakkorummun tavoin toimiva naisten verkosto kehotti naisia pukeutumaan mustaan mielenosoituksena naisiin kohdistunutta seksuaalista häväisyä ja väkivaltaa vastaan.

Häväistys tapahtui viikkoa aikaisemmin, keskellä kirkasta päivää, keskellä vilkkainta Kairoa, poliisin katsellessa vierestä. Egyptissä järjestettiin sinä päivänä kansanäänestys perustuslain muutoksesta. Sen mukaan oppositiopuolueet saisivat ensimmäistä kertaa asettaa omia ehdokkaitaan syksyn presidentinvaaleissa. Mutta opposition mielestä muutos ei vielä takaa vapaita vaaleja, ja siksi ne boikotoivat kansanäänestystä.

Mutta jotkut vaativat vielä boikotointia enemmän. Kifaya eli Jo riittää -liike vaatii 77-vuotiasta presidentti Hosni Mubarakin astumaan vallasta. Hän on hallinnut Egyptiä jo 24 vuotta, eikä ole vieläkään suostunut kertomaan jatkoaikeistaan. Kifaya järjestää lähes joka viikko mielenosoituksia, niin kansanäänestyspäivänäkin.

Vaikka mielenosoittajat ovat aina liioitellun suuren mellakkapoliisijoukon ympäröimiä, tällä kertaa tilanne oli toinen. Kun Kifaya piti mielenosoitusta Kairon toimittajien ammattiliiton portailla, yhtäkkiä joukko nuoria poikia hyökkäsi mielenosoittajien kimppuun Mubarakin kuvat käsissään. He riistivät ja polttivat Kifayan julisteet ja valtasivat tilan huutaen Mubarakia tukevia iskulauseita. Suurin osa heistä oli alaikäisiä, nuorisorikollisilta näyttäviä pojankloppeja veren maku suussaan.

***

Katsoimme toimittajakollegoiden kanssa näytelmää järkyttyneinä: poliisi seisoi vain muurina tapahtumien edessä eikä tehnyt elettäkään hakkaamisen ja potkimisen lopettamiseksi. Paikalla oli useita toimittajia ja televisiokameroita. Tuttu naispuolinen valokuvaaja sai ruhjeita ja rikkoutuneen linssin, itse pysyttelin poliisimuurin takana, katsellen spektaakkelia epäuskoisena.

Yhtäkkiä poliisimuurin läpi ryntäsi vaatteitaan nykien järkyttyneenä tärisevä, hento nainen. Kävi ilmi, että hän oli juuri kokenut väkivaltaa. "He hakkasivat minua raa’asti ja repivät vaatteeni ja alusvaatteeni kunnes olin alasti. Poliisi seisoi siellä katsellen", nainen kertoi myöhemmin.

Hän ei ollut ainoa nainen, jonka vaatteet revittiin päältä. Seuraavan päivän oppositiolehdet julkaisivat kuvia mielenosoittajanaisista, joiden paitaa revitään auki. Egyptiläiset järkyttyivät: nyt turvallisuusjoukot ja valtio oli mennyt liian pitkälle. "Tähänkö on tultu, mikään ei ole pyhää? Naisen kunniaa saa loukata keskellä kirkasta päivää", ihmiset kyselivät.

Egyptissä ja muissa arabimaissa naisen kunnia on sidottu perheen kunniaan, joten julkinen riisuminen on kamala häväisy. Analyytikot muistuttivat, että sillä voidaan estää naisten osallistuminen julkiseen elämään tai pelotella heidän miehiään: katsokaa, näin toisinajatteleville naisille käy.

Naisiin kohdistunut hyökkäys toi yhteen niin vasemmistolaiset kuin islamistitkin, kaikki olivat yhtä järkyttyneitä. Egyptiläisten äitien yhdistys organisoi Mustan päivän, jonka hiljaiseen mielenosoitukseen osallistui viitisensataa naista. Monet heistä eivät olleet koskaan osoittaneet mieltä, mutta nyt mitta tuli täyteen. He vaativat sisäministerin eroa ja tutkimuksia tapahtuneesta. Useita oikeusjuttuja on vireillä.

***

Lopulta Egyptin pääministeri totesi, että mielenosoituksessa oli sattunut väärinkäytöksiä. Mutta kansa on tyytymätön. Melkeinpä joka päivä syntyy uusi ryhmittymä vastustamaan nykyhallintoa ja sen menettelyä. "Opiskelijat muutoksen puolesta", "Lääkärit muutoksen puolesta", "Kirjailijat ja taiteilijat muutoksen puolesta"…lista pitenee koko ajan. Egyptin kansalaisliike on todella herännyt pitkästä horroksestaan ja hallitus tajuaa, ettei entinen meno voi jatkua.

Juuri siksi väkivalta - erityisesti naisiin kohdistuva - on käsittämätöntä. Puheet demokratisoinnista ja hienoista lakiuudistuksista tuntuvat tässä katujen todellisuudessa suorastaan groteskeilta. Eräs politiikan tutkija muistutti minulle, että niin käy aina kun hallinto yrittää pitää kiinni vallan rippeistä. Se ei halua poistua areenalta hiljaa ja arvokkaasti, vaan viskoen pommeja taakseen.

Vitsailimme kollegojen kanssa, että jos tämä oli esinäytös tulevasta vaalikamppailusta, me toimittajat tarvitsemme vähintään henkivartijat mukaan äänestyspaikoille. Varsinkin me naiset.


Kirjoittaja on Kairossa asuva vapaa toimittaja. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.