Vieraskolumni

Ahdistavaa painostusta hiv-testeihin

Yleinen painostus virallisesti vapaaehtoisiin hiv-testeihin aiheuttaa ihmisille epätoivoa Sambiassa.
Glory Mushinge
22.2.2005

Glory Mushinge

Kehitysmaiden ja etenkin Afrikan hiv-tilastot ovat huolestuttavan korkealla. Kaikkien hiv-positiivisten ennenaikainen kuolema ei johdu siitä, että HI-virus olisi laskenut potilaan puolustusjärjestelmän CD4-solujen määrää ja tuhonnut siten hänen vastustuskykynsä.

Hiv-tartunnan saaneita kuolee myös masennukseen: usein hyväkuntoiset ja täysin terveen näköiset ihmiset masentuvat positiivisen testituloksen saatuaan niin pahasti, että heidän terveytensä tuhoutuu nopeasti.

Vaikka hiv-positiivisten terveyttä parantavat antiretroviraalilääkkeet (ARV:t) ovat tuoneet toivoa niin tartunnan saaneille kuin heidän läheisilleen, hätä on edelleen suuri. ARV-lääkkeistä voi hyötyä vain jos tietää tartunnastaan, mutta pakolliset hiv-testit olisivat ihmisoikeusloukkaus. Niinpä ihmisiä rohkaistaan testauttamaan itsensä vapaaehtoisesti.

Minun kotimaassani testaaminen ei ole vapaaehtoista, vaikka niin väitetäänkin - vapaaehtoisuus on olemassa vain testejä toteuttavien järjestöjen puheissa. Testejä tekevät järjestöt saavat rahansa avunantajilta, ja mitä enemmän ihmisiä he pystyvät testaamaan, sitä paremmin avunantajat luottavat järjestön työntekoon. Näin testien määrä vaikuttaa siihen, miten paljon rahaa avunantajilta tulee järjestöjen toimintaan, palkkoihin ja muihin etuihin. Siksi ihmisiä tuodaan vapaaehtoisiin testeihin käytännössä väkisin.

Positiivisen tuloksen saaneet jätetään yksin masennuksensa kanssa. Jos testitulos on positiivinen, ARV-lääkkeiden hankkiminen on varsinkin maaseudulla yleensä mahdotonta - puhumattakaan monimutkaisesta prosessista, jolla lääkehoidon tarve määritellään. Esimerkiksi CD4-solujen määrän testaaminen maksaa 20 dollaria, joten Sambian alle dollarin päivässä ansaitsevan enemmistön on käytettävä yli 20 päivän tulot jo ennen ARV-lääkkeiden ostamista.

Myös itse ARV-lääkkeet ovat useimmille hiv-positiivisille liian kalliita, ja kaiken lisäksi lääkkeiden jakelu ontuu, sillä lääkärit varastavat niitä itselleen myydäkseen niitä omilla yksityisvastaanotoillaan. Tästä huolimatta ihmisiä houkutellaan testeihin juuri ARV-lääkkeiden tuoman helpotuksen avulla.

* * *

Aidosti vapaaehtoista testausta on toki olemassa, mutta yleensä ihmiset menevät testeihin siksi, että heidän on syystä tai toisesta pakko mennä. On esimerkiksi kirkkoja, jotka eivät suostu suostu vihkimään aviopareja, ennen kuin sulhanen ja morsian ovat käyneet hiv-testissä.

Raskaana olevia äitejä testataan muiden tutkimusten yhteydessä salaa, ja kun tulevalta äidiltä kielletään rintaruokinta ilman järkevää selitystä, he saavat tahtomattaan tietää hiv-tartunnastaan. Myös positiivisen testituloksen saaneiden puolisoita ja seksipartnereita yritetään saada testeihin keinolla millä hyvänsä.

Mikä saa testaajat ajattelemaan, että kaikki nämä ihmiset ovat valmiita kuulemaan sairaudesta, jota heidän kotimaassaan ei pystytä hoitamaan? Tällainen vie pohjan siltä, miksi vapaaehtoisia testejä ylipäätään järjestetään.

Pakkotestauksia vapaaehtoisiksi kutsuva yhteiskuntamme ei ole ihmisoikeuskysymyksissä vakavissaan. Samoin on länsimaiden laita: kun sambialainen haluaa matkustaa pidemmäksi aikaa länteen esimerkiksi opiskelun, työn tai muiden syiden takia, monessa maassa hakijalta edellytetään lääkärintarkastusta, hiv-testi mukaanluettuna. On siis joko testattava itsensä tai unohdettava tulevaisuudensuunnitelmansa.

Ketään ei tulisi pakottaa hiv-testeihin, sillä ihmisten psyykkiset voimavarat vaihtelevat. Jotkut pystyvät elämään viruksen kanssa optimisminsa säilyttäen, kun taas toiset eivät kestä hiv-positiivisen todellisuutta vaikka heitä tuettaisiin paljon. Jos testeistä kieltäytyviltä ihmisiltä viedään oikeus opiskeluun, avioliittoon, lasten hankkimiseen, matkustamiseen tai sosiaalisiin kontakteihin, pakkotestaajat saattavat tappaa epäsuorasti itsemurhien ja masennuksen kautta enemmän ihmisiä kuin itse sairaus, jota vastaan he yrittävät taistella. Jokaisella on oikeus mennä hiv-testiin vasta silloin, kun hän on siihen itse valmis.

 

Kirjoittaja on sambialainen toimittaja. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.