Vieraskolumni

Aceh — Mitä tapahtui tsunamiavulle?

Tsunamin jälkeinen jälleenrakentaminen on kaiken kaikkiaan onnistunut — ei täydellisesti, mutta onnistunut.
Henri Myrttinen
7.6.2011

Paluu Acehiin muutama viikko sitten oli minulle myös matka omaan menneisyyteeni. Vuoden 2004 tapaninpäivän tsunamin aikaan työskentelin Kepan tiedottajana Indonesiassa, ja hyökyaallon jälkeen osallistuin Kepan yhteistyökumppanin Insistin mukana maakunnan jälleenrakennusprosessiin.

Viime käynnilläni Acehissa vuonna 2006 jälleenrakentaminen oli vielä kesken: maaseutua hallitsivat uudet, vanerista ja aaltopellistä rakennetut väliaikaiset talot ja katukuvaa avustusjärjestöjen ylisuuret, valkoiset maasturit. Vuonna 2009 jälleenrakennus virallisesti päättyi, ja valtaosa ulkomaisista järjestöistä vetäytyi maakunnasta.

Halusin nähdä, mitä oli saatu aikaan niillä noin viidellä miljardilla eurolla, jotka valuivat Acehiin. Ja miten valtavan kansainvälisen aputeollisuuden vetäytyminen on vaikuttanut paikalliseen talouteen.

***

Ensimmäiset muutokset näkyivät heti laskeuduttaessa Banda Acehin kentälle: siinä missä aikaisemmin oli ollut Singaporen armeijan väliaikainen lennonjohtotorni, oli nyt upouusi, arabivaikutteinen monikerroksinen terminaali. YK:n vuokraamat venäläiset ja ukrainalaiset antonovit apupaketteineen olivat korvautuneet halpalentoyhtiöiden koneilla malesialaisine pakettituristeineen.

Matkalla keskustaan taksikuski esitteli ilmeisen ylpeänä kaikkea, mikä oli uutta ja hienoa: USAIDin rakennuttama monikaistainen valtatie, uusi satama, uudet sillat, uudet hotellit ja ostoskeskukset, pramea kaupungintalo, vaikuttava tsunamimuseo... Rauniot on purettu, tsunamin jäljet siivottu ja tilalle syntynyt uusia asuinalueita.

"Emme koskaan ole päässeet näin pitkälle kehityksessä kuin nyt", tokaisee ylpeä taksikuski, joka oli itsekin vähällä kuolla tsunamissa ja menetti useita perheenjäseniä.

Sekä Acehin paikallishallitus että Indonesian keskushallinto mainostavat omaa osuuttansa jälleenrakentamisen onnistumisessa — kuten tietenkin myös ulkomaalaiset avunantajat.

***

Paikalliset kansalaisjärjestöt ovat tapansa mukaan kriittisempiä arvioidessaan jälleenrakennusprosessia. He korostavat, kuten tavallisesti, että avusta hyötyivät eniten ne, joilla oli jo ennestään parhaimmat mahdollisuudet: ne, joilla oli suhteita, koulutusta ja häikäilemättömyyttä käyttää näitä edukseen.

Jälleenrakentaminen erityisesti pääkaupungissa Banda Acehissa on tapahtunut taloudellisen eliitin ehdoilla ja köyhien kustannuksella. Maaseudulle taas on valunut vain murto-osa siitä avusta, mitä pääkaupunkiseutu on saanut.

Samaten Indonesian legendaarinen korruptio on vaatinut veronsa, koska miljoonia euroja on häipynyt pimeille tileille. Merkittävä osa avusta on myös ollut niin sanottua bumerangiapua: suuri osa Acehissa toimiville kansainvälisille järjestöille ja työntekijöille myönnetyistä varoista ei jää itse maakuntaan, vaan siirtyy palkkoina tai pääkonttoreiden kuluina takaisin lähdemaahan.

Kaikesta kritiikistä huolimatta kansalaisjärjestötkin kuitenkin myöntävät, että jälleenrakentaminen on kaiken kaikkiaan onnistunut — ei täydellisesti, mutta onnistunut.

***

Avustusjärjestöjen vetäytyminen on todennäköisesti vaikuttanut taloudellisesti eniten Banda Acehissa, missä valtaosa järjestöistä piti päämajaansa. Kun järjestöt lähtivät, menettivät työpaikkansa sadat paikalliset autonkuljettajat, tulkit, siivoojat, kokit, sihteerit, projektityöntekijät ja niin edelleen.

Myös tulot järjestöille ja niiden työntekijöille vuokratuista taloista ja asunnoista putosivat pois. Viimeksi mainittu koskettaa erityisesti paikallista keski- ja yläluokkaa, sillä harva järjestö vuokrasi toimisto- tai asuintilaa slummeista.

Uusi taloudellinen tilanne on vaikein niille, joilla on vähiten koulutusta, kuten autonkuljettajille, siivoojille ja muille alemman palkkatason töitä tekeville. Vaikka heidän palkkansa olivat usein huomattavasti pienempiä kuin ulkomaalaisten avustustyöntekijöiden, tienasivat he silti ulkomaalaisissa järjestöissä enemmän kuin paikallisilla työmarkkinoilla.

Parhaiten uudessa tilanteessa ovat jälleen kerran pärjänneet ne, joilla on eniten suhteita ja koulutusta. Moni entinen avustusjärjestön korkeamman tason työntekijä on pystynyt käyttämään uusia opittuja taitoja, kansainvälisiä suhteita ja kielitaitoa hyväkseen järjestökentällä, hallinnossa, vapailla markkinoilla ja politiikassa.

Kylätasolla tämä kokemuksen ja tietotaidon siirtyminen näkyy muun muassa tehokkaassa paikallishallinnon koneistossa, joka toimii muuta Indonesiaa kitkattomammin, sekä uudenlaisessa poliittisessa keskustelukulttuurissa, jossa ei enää kuunnella pelkästään kylänvanhimpia.

***

Tehokkaampi paikallishallinto, parempi yleinen kielitaito, uudet kadut ja asunnot, uudet yhteydet ulkomaailmaan... Kaikki tämäkään ei kuitenkaan pysty peittämään sitä surua ja traumaa, jonka tsunami aiheutti.

Melkein kaikissa keskusteluissa acehilaisten kanssa tsunami nousi teemaksi ensimmäisten lauseiden jälkeen ilman, että olisin itse ottanut aiheen puheeksi. Moni meni nopeasti hiljaiseksi ja taisteli kyyneleitä vastaan muistellessaan kuolleita perheenjäseniään, ystäviään, sukulaisiaan ja tuttaviaan.

"Onhan tämä outo kohtalo", pohti eräs nuori mies, jonka veli menehtyi tsunamissa, "että niin monen piti kuolla tsunamissa ennen kuin meille tuli rauha ja kehitys".

Kirjoittaja on tutkija saksalaisessa Watch Indonesia -nimisessä ihmisoikeusjärjestössä. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.