Vieraskolumni

Äärimmäinen rikkaus syö demokratiaa

Äärimmäisestä köyhyydestä on puhuttu pitkään, mutta entä äärimmäinen rikkaus? Se luo haasteita jo demokratialle, kirjoittaa Kepan vieraskolumnisti Matti Ylönen.
Matti Ylönen
12.4.2018

Äärimmäisestä köyhyydestä on puhuttu pitkään, mutta viime aikoina on alettu puhua yhä enemmän myös äärimmäisen rikkauden luomista ongelmista. Esimerkiksi kehitysjärjestö Oxfam uutisoi helmikuussa, että viime vuonna maailmassa luodusta varallisuudesta yli 80 prosenttia kertyi rikkaimman prosentin eduksi.

Äärimmäisen rikkauden luomia ongelmia käsitellään yleensä joko kerskakulutuksen tai yleisemmän tulonjaon vääristyminen näkökulmasta, ja rikkaimman väestönosan elämäntyyli on toki planeettamme kannalta kestämätön. Äärimmäisen rikkauden kasvu on kuitenkin ongelma myös demokratian näkökulmasta. 

Ideaalidemokratiassa kaikilla yhteiskunnan perusarvot jakavilla ryhmillä olisi yhtäläiset mahdollisuudet julkisuuden saamiseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Pohjoismainen malli on perustunut pitkälti tähän ajatteluun: käytännössä se on näkynyt esimerkiksi tukena kansalaisyhteiskunnalle ja journalismille.

Keskeisenä periaatteena Pohjoismaissa on ollut riippumattomuus. Valtio on pysynyt käsivarren mitan päästä rahoittamistaan tahoista silloinkin, kun ne ovat kritisoineet vallanpitäjiä.

* * *

"Kansalaisuuksien kauppa antaa rikkaimmalle eliitille pakotien kotimaidensa velvoitteista."

Tuloerojen ja äärimmäisen rikkauden kasvu nakertaa suoraan tätä ideaalia kahdella tavalla. Ensimmäinen näistä näkyy siinä, että rahalla voi konkreettisesti ostaa julkisuutta ja vaikutusvaltaa. 

Esimerkkiä voi hakea Yhdysvalloista. Presidentti Donald Trumpin vaalivoiton takana oli aktiivinen ruohonjuuritason liikehdintä, jonka kasvua on siivittänyt monien superrikkaiden pitkään rahoittama mielipidemuokkaus. Käytännössä tätä on tehty muun muassa uusliberaalien ajatushautomoiden ja vaalikampanjarahoituksen kautta.

Suomessakin julkisessa keskustelussa on nähty kasvavassa määrin kritiikkiä esimerkiksi valtion järjestörahoitusta kohtaan — nykyisen hallituksen konkreettisista budjettileikkauksista puhumattakaan.

Lobbauksesta, ajatushautomoista ja vaalirahoituksesta toki keskustellaan ajoittain myös Suomessa, mutta äärimmäinen rikkaus ruokkii myös pidemmällä aikavälillä muita demokratiaa nakertavia kehityskulkuja.

Yksi esimerkki tästä ovat joidenkin valtioiden kauppaamat kaksoiskansalaisuudet. Yhdysvallat, Sveitsi ja monet muut maat myöntävät oleskelulupia tai kansalaisuuksia superrikkaille vastikkeeksi sijoituksista näihin maihin. Kansalaisuuksien kauppa antaa rikkaimmalle eliitille pakotien kotimaidensa velvoitteista.

* * *

"Panaman ja Jerseyn kaltaisten veroparatiisien finanssisektori elää pitkälti rikkaille sijoittajille tarjotuilla palveluilla."

Äärimmäisen rikkauden kasvu ruokkii suoraan myös veroparatiisitaloutta. Panaman ja Jerseyn kaltaisten veroparatiisien finanssisektori elää pitkälti rikkaille sijoittajille tarjotuilla palveluilla. Superrikkaat muodostavat ison osan myös esimerkiksi Lontoon Cityn veroparatiisiin rekisteröityjen yritysten asiakaskunnasta.

Ilmiötä on kutsuttu finanssikiroukseksi: kun finanssimarkkinoiden koko ja vaikutusvalta kasvavat riittävän suuriksi, kärsivät usein sekä perinteiset elinkeinot että hyvä hallinto.

Kun veroparatiisivetoisen finanssisektorin valta kasvaa riittävän suureksi,  järjestäytyy se tyypillisesti myös lobbauskoneistoksi. Veroparatiisitalouden torjunnan historia on täynnä tapauksia, joissa pitkälle kehitellyt laki- ja sopimusaloitteet ovat kilpistyneet Lontoon Cityn tai Karibian veroparatiisien lobbausvastarintaan. Erityisesti Lontoon Cityn lobbaus on erittäin ammattimaista ja ulottuu kauas Britannian sekä myös Euroopan ulkopuolelle.

Demokratian ylläpitäminen vaatii jatkuvaa työtä, jossa äärimmäisen rikkauden torjunta on yksi tärkeä elementti. Suomen näkökulmasta tärkeintä on pitää huolta oman demokratiamme toimivuudesta: siitä, että rikkaiden äänelle löytyy toimivia vastavoimia mediasta akatemiaan ja ammattiyhdistysliikkeeseen. 

Myös kehitysyhteistyöjärjestöillä on tässä tärkeä ääni, jota tulee käyttää niin, että se kuuluu.