Uutinen

Zimbabwelaiset odottavat muutosta

Poliittisen kriisin sopiminen herättää Hararen kaduilla toivoa kirkkaammasta lähitulevaisuudesta. Kepan tiedottaja raportoi pääkaupungin tunnelmista.
Esa Salminen
18.9.2008

HARARE -- "En ole nähnyt roska-autoa sitten viime vuoden. Nykyään pärjäämme omillamme; kaivamme osan roskista maahan, osan poltamme."

"Rahaa saa pankista 500 Zimbabwen dollaria päivässä, mutta bussi kaupunkiin edestakaisin maksaa 400. Jos pimeillä markkinoilla vaihtaa rahaa maanantaina, sillä ei enää viikonloppuna saa mitään."

"Meillä on kolme tiliä, ja jos nostamme jokaiselta sen sallitun 500, saamme kahvilasta cappuccinon."

Siinä joitakin kuulemiani Hararen asukkaiden tuntoja näiltä päiviltä. Monet tuntuvat nyt odottavan jännittyneinä, mihin suuntaan maa kallistuu. Maanantaina 15. syyskuuta allekirjoitettu sopimus valtapuolueen Robert Mugaben ja opposition välillä lupaa monien toiveissa muutosta kahdeksan vuotta kestäneeseen talouden syöksykierteeseen. Kaikki puhuvat politiikkaa.

Edelleen kauppojen hyllyt ovat pitkälti tyhjät. Inflaatio laukkaa 12 miljoonassa prosentissa, mutta jos - jos - Morgan Tsvangirain johtama MDC-puolue saa salkkujen jaossa finanssiministeriön avaimet, on toivoa, että länsimaat avaavat apukukkaroiden nyörit. Se tarkoittaisi , että valtavat määrät ulkomaista valuuttaa ryöppyää pelastamaan lähes tulkoon vararikkoon ajautunutta maata.

"Ovet auki"

Morgan Tsvangirai sanoi allekirjoitettuaan vallanjakosopimuksen Rainbow Towers -hotellissa maanantaina, että hänen johdollaan Zimbabwe avaa ovet maailmalle. Reaktio oli vahva - sali puhkesi niin koviin aplodeihin, että se kuulosti hysterialta.

Varsin tiukasti ovet ovat kiinni olleetkin. Kysyin asiaan liittyen lentokentällä erään suuren, kehitysavun tehokkuuteen keskittyvän järjestön tiedottajalta, miten he olivat voineet toimia Zimbabwessa tähän asti. Järjestön päämaja on ollut Hararessa sitkeästi koko kriisin ylitse.

"Meillä suurin osa on zimbabwelaisia, mikä on auttanut", mies pohti. "Lisäksi meillä ei ole mitään toimintaa Zimbabwessa, kaikki ohjelmamme ovat muualla. Mutta nyt pitää nopeasti miettiä, tämä uusi tilanne avaa paljon mahdollisuuksia"

Ovien avautuminen ja avaaminen on kuitenkin hidasta. BBC ja CNN ovat edelleen kiellettyjä, harva haluaa nimeään julkisuuteen ja TV-asemista ainoastaan Al-Jazeera pystyy avoimesti kuvaamaan ja toimimaan maassa. Ulkomaiset rahoittajat epäilemättä taas odottavat hetken nähdäkseen kuinka paljon valtaa entiselle oppositiolle todellisuudessa siirtyy.

Kaaos hyödyttää vallanpitäjiä

Zimbabwen dollareissa on edelleen viimeinen voimassaolopäivä, ja koska setelipaperi on loppunut, uudet setelit on saatu aikaan virallisesti leimaamalla vanhemmat setelit uuteen arvoon.

Käytännössä Hararessa maksetaan kaikki Yhdysvaltain dollareissa, vaikka se onkin erikoiskauppoja lukuun ottamatta kiellettyä. Hararelaisten mukaan väkivallan ja valtioterrorin ilmapiiri on viime kuukausina sen verran hälvennyt, että monet kaupat ja esimerkiksi konserttien järjestäjät uskaltavat siksi avoimesti käyttää dollareita.

Koska vaihtokursseja on kaksi - virallinen ja kadun kurssi - hyödyttää tilanne joitakin pääkaupungin asukkaista. Ne, joilla on mahdollisuus vaihtaa rahaa viralliseen kurssiin, hyötyvät suunnattomasti, sillä he voivat saada valuuttaa halvalla kiintiöiden ylitse ja myydä sitä katukurssilla eteenpäin.

Tilanteesta voi ottaa hyödyn irti myös presidentti Robert Mugaben vaimon Grace Mugaben tapaan. Hän nosti YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO:n ruokaturvahuippukokoukseen Roomaan mennessään 80 000 dollaria huippuhalpaan hintaan ja meni vaateostoksille.

Yksi iso kysymys eteläisen Afrikan entisen vilja-aitan vallanjaossa onkin, kuka saa haltuunsa keskuspankin, joka on tähän asti kiltisti rahoittanut maan poliittista ja taloudellista järjestelmää, joka perustuu lähinnä lahjoihin ja lahjuksiin.

Lisää tietoa aiheesta