Uutinen

Zimbabwe häätää farmarin oikeudesta piittaamatta

Zimbabwelainen viljelijä on voittanut alueellisessa SADC:n oikeusistuimessa luvan jäädä valtion pakkolunastamalle tilalleen. Maan korkeimman oikeuden mukaan oikeampi omistaja on hallituksessa istuva ministeri.
Esa Salminen
30.1.2008

PEMBA -- Eteläisen Afrikan kehitysyhteisön alueellinen SADC:n oikeus antoi maanviljelijä Michael Campbellille, 75, oikeuden jäädä kotitilalleen odottamaan oikeusistuimen lopullista päätöstä hänen tilansa kohtalosta. Päätöksen pitäisi valmistua lähikuukausina.

Taistelu miehen maatilasta alkoi, kun Zimbabwen hallitus  pakkolunasti sen osana Robert Mugaben maauudistusta, jonka piirissä valkoisia maanviljelijöitä on savustettu pois tiloiltaan.

SADC antoi joulukuussa Campbellille luvan pysyä tilallaan, ja tuolloin Zimbabwen hallitus myöntyi odottamaan sen lopullista, mahdollisesti maaliskuussa valmistuvaa päätöstä.

Zimbabwen korkein oikeus kuitenkin päätti 22. tammikuuta, että alkuperäinen häätöilmoitus oli perustuslain mukainen. Oikeuden mukaan myös perustuslain lisäys, johon häätö  perustuu, on laillinen. Campbell oli vedonnut pykälän olevan perustuslain vastainen muun muassa siksi, että sen perusteella häntä vainottiin ihonväriin vedoten.

Maata tarvitseva ministeri


SADC:issa Zimbabwea edustava asianajaja Nelson Mutsonziwa oli sanonut, että maatilaa odottivat "tarvitsevat ihmiset", joten se pitäisi luovuttaa valtiolle heti. Oikeuden puheenjohtaja, mosambikilainen Louis Mondlane oli toista mieltä.

"Se ei yksinkertaisesti ole totta. Maatilaa odottaa hallituksessa istuva ministeri. Miksei hän voi odottaa oikeuden päätöstä?" Mondlane tuhahti AllAfrica -uutispalvelulle oikeudenkäynnin jälkeen. Julkisuuteen ei ole vielä tihkunut ministerin nimeä.

Nyt on epäselvää, odottaako Zimbabwe maaliskuussa tulevaa SADC-oikeuden päätöstä vai ajaako se Campbellin mailtaan aiemmin. On kuitenkin luultavaa, että Mugabe haluaa "ratkaista maakysymyksen" poliittisista syistä eli ajaa kaikki valkoiset maanviljelijät mailtaan ennen maaliskuun loppua kaavailtuja vaaleja.

Verrattain suosittu Mugabe on kannattajiensa silmissä edelleen maansa vapauttaja ja tinkimätön kolonialismin vastustaja. Mugaben mukaan Zimbabwen nykyahdinko johtuu yksinomaan länsimaiden - etenkin Britannian - talouspakotteista.

Lisää oikeusjuttuja

Michael Campbellia itseään vastaan käydään Zimbabwessa tällä hetkellä rikosoikeudenkäyntiä. Häntä epäillään maatilalla pysymisestä hallituksen määräyksestä huolimatta, mistä maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta.

Yksitoista Zimbabwessa edelleen toimivaa valkoista maanviljelijää ovat Campbellin jutun innoittamina nostaneet yhteiskanteen Zimbabwen valtiota vastaan kiistanalaisen maauudistuksen laillisuudesta. Aiemman tiedon vastaisesti oikeudenkäynnille ei ole vielä annettu käsittelypäivämäärää SADC:n oikeudessa.

SADC:n alueellinen tuomioistuin on vuodesta 2005 toiminut elin, jonka tehtävä on varmistaa, että sen jäsenmaat toimivat lain puitteissa.

Lisää tietoa aiheesta