Wittebornen lukion oppilaita Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa. Koulussa käytetään Nokian kehittämää mobiilimatematiikan oppimissovellusta. Hanketta on tuettu sekä yksityisellä että julkisella rahoituksella.
Kuva:
Marja-Leena Kultanen
Kehitys-lehti
Uutistausta

Yksityisen sektorin kehitysyhteistyö nousi vaaliohjelmiin

Yksityisen sektorin rahoitus on noussut puolueiden ohjelmiin, ja Kokoomus ajaa jopa kiisteltyjen korkotukiluottojen paluuta.

Matti Ylönen
8.4.2015

Yksityisen sektorin eli yritysten rahoituksesta on tullut iso kehityspoliittinen keskustelunaihe kansainvälisesti ja Suomessa. Trendi näkyy myös monien puolueiden vaaliohjelmissa.

Gallup-johtaja Keskustan linjauksen mukaan kansalaisyhteiskunnalle suunnattua rahoitusta avattaisiin myös yritysten ”voittoa tavoittelemattomille kehitysmaahankkeille”.

Esimerkiksi YK:n hallinnoiman Global Compact -aloitteen käyttämän kansalaisyhteiskunnan määritelmään yritykset eivät kuitenkaan kuulu. Global Compactin on Suomesta allekirjoittanut yli 50 suomalaisyritystä, Nuorkauppakamari, Aalto yliopisto ja Plan Suomi.

Yritykset voivat saada jo nykyäänkin tukea kehitysmaasijoituksilleen esimerkiksi valtion kehitysrahoitusyhtiön Finnfundin ja vientitakuulaitos Finnveran kautta.

Keskusta haluaa myös lisätä yritysluottoja ja pääomasijoituksia tekevän Finnfundin pääomaa ja antaa sen lainoille valtiontakauksen.

Yksityisen sektorin rahoitus mainitaan väljemmin myös RKP:n linjauksessa. Puolue haluaa ”solmia yhteistyökumppanuuksia Suomen ja kehitysmaiden elinkeinoelämän välille”.

Korkotukiluottojen paluu?

Kokoomus haluaa ohjelmassaan kehitysyhteistyöstä ”ovenavaajan” suomalaisyrityksille kehitysmaiden markkinoille.

”Suomalaisyritysten osaamisen siirtämistä tuetaan muun muassa uudistetuilla korkotukiluotoilla, hallinnon paremmalla koordinaatiolla ja kehitysapukriteerien johdonmukaisella tulkinnalla”, ohjelmassa linjataan.

Korkotukiluotot ovat kaupallisia vientiluottoja, joita tuetaan kehitysyhteistyövaroista maksettavalla korkotuella ja pankkirahoituksella.

Uusien korkotukiluottojen myöntäminen lopetettiin vuonna 2012, kun useampi ulkoministeriön teettämä ulkopuolinen arvio oli todennut niiden hyödyt kyseenalaisiksi.

Viimeisin, vuonna 2012 tehty arvio tarkasteli järjestelmän tarkoituksenmukaisuutta, tuloksellisuutta, vaikuttavuutta, kestävyyttä, tehokkuutta, johdonmukaisuutta ja koordinointia sekä suomalaista lisäarvoa.

”Tärkein päätelmä on se, että järjestelmä saa huonot pisteet useimpien edellä mainittujen kriteerien kohdalla”, arvio summasi. Tulokset vastasivat kansainvälisiä kokemuksia.

Yksityisen rahoituksen vipuvarsi voi olla kuvitteellinen

Yksityisen sektorin rahoituksen kasvattamisella haetaan julkilausutusti uusia markkinoita suomalaisyrityksille. Haasteena on, miten yhdistää tämä pyrkimys kehitystavoitteisiin.

Kehitysyhteistyössä on painotettu etenkin 1990-luvulta lähtien vahvasti avun laatua ja tuloksellisuuden arviointia. Juuri näiden asioiden arviointi on yksityisen sektorin kehitysyhteistyössä usein vaikeaa.

Kansainvälisesti merkittävin yksityisen sektorin rahoittaja on Maailmanpankin alainen International Finance Corporation (IFC).

Sen toiminnasta tehtyjen arviointien mukaan työ on ollut Maailmanpankin arviointiyksikön mukaan tuloksellisinta rikkaammissa kehitysmaissa, vaikeinta kaikista köyhimmissä maissa.

Yksityistä rahoitusta markkinoidaan usein sen ”vipuvaikutuksella”. Ajatuksena on, että pienillä julkisen sektorin panoksilla saadaan houkuteltua mukaan paljon suurempia summia yksityistä pääomaa.

On kuitenkin usein vaikea osoittaa, toteutuiko joku hanke ”vivun” ansiosta vai siitä huolimatta. Lisäksi investointeja tehdään tyypillisesti alueille, joissa sijoittajat jo valmiiksi toimivat.

Miten käy omistajuuden ja läpinäkyvyyden?

Yksityisen ”vivun” ongelmat nousivat esiin Jesse Griffithsin vuonna 2012 Bretton Woods Project -järjestölle tekemässä raportissa "Leveraging Public Sector Finance". Eurodad-järjestöä nykyään johtava Griffiths nosti raportissa esiin myös monia muita usein sivuutettuja haasteita.

Kehitysavun tuloksellisuuden avainteemaksi on viime vuosikymmeninä noussut kehitysmaiden ”omistajuus” eli johtava rooli kehityshankkeissa. Mitä suurempaa yksityistä ”vipua” tavoitellaan, sitä haastavampaa on usein sovittaa hankkeet yhteen valtion oman kehitysstrategian kanssa, Griffiths muistuttaa.

Myös hankkeiden vaihtoehtoiskustannusten laskeminen on vaikeaa. Miten hyvin yksityissektorin tukemiseen laitettu euro olisi tuottanut esimerkiksi terveydenhuoltoon investoituna?

Yksityisen sektorin apua tehdään kasvavissa määrin pääomasijoitusrahastojen kautta. Niitä käyttävät IFC, Finnfund ja monet muut alan toimijat.

Tyypillisesti veroparatiiseissa sijaitsevien pääomasijoitusrahastojen sijoituspäätöksistä ei yleensä saa juuri mitään tietoa. Tällöin kasvaa myös väärinkäytösten ja kehitysvaikutuksiltaan kyseenalaisten sijoituspäätösten mahdollisuus.