Uutinen

YK:n lapsikokous siirtyy

KYO:n tiedote
12.9.2001

Ensi viikoksi aiottu YK:n lasten asioiden erityisistunto New Yorkissa lykätään. Yhdysvaltoihin kohdistuneen terrori-iskun vuoksi kokousosallistujien turvallisuutta ja kuljetuksia ei kyetä takaamaan. YK:n yleiskokous päätti lykkäyksestä keskiviikkona iltapäivällä paikallista aikaa. Lasten asioita käsittelevän erityisistunnon lisäksi toistaiseksi peruuntuu myös lasten foorum, joka olisi edeltänyt varsinaista kokousta.

Ennen tiistain tapahtumia osallistumisensa oli vahvistanut 81 valtionpäämiestä. Suomesta erityisistuntoon oli lähdössä tasavallan presidentti Tarja Halosen johtama yli 30-henkinen valtuuskunta. Valmisteluissa korostui lasten ja nuorten osallistuminen oman tulevaisuutensa tekemiseen. Suomen valtuuskunnan asiantuntijajäseniksi oli nimetty kolme 15-17 -vuotiasta nuorta.

"Meidän aikuisten on oltava realisteja ja kohdattava ikävät asiat. Mutta samalla meidän on varmistettava, että työ turvallisen tulevaisuuden hyväksi jatkuu ja lasten oikeus lapsuuteen toteutuu mahdollisimman hyvin", sanoi tasavallan presidentin kokoukseen nimeämä erityisedustaja, Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri Eeva Kuuskoski.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan on niin ikään vedonnut valmistelutyön jatkamiseksi mahdollisimman ripeästi. Erityisistunnon uudesta ajankohdasta päätetään myöhemmin.