Uutinen

YK-raportti: Vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan yhä ponnisteluja

YK:n vuoden 2010 vuosituhattavoitteiden seurantaraportti uskoo, että köyhyydessä elävien määrä voidaan vielä puolittaa seuraavan viiden vuoden aikana.
Jukka Aronen
24.6.2010

Eilen julkistetussa, YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin esittelemässä vuosituhattavoitteiden seurantaraportissa kerrotaan, miten tavoitteiden saavuttamisessa on edistytty sekä analysoidaan edessä olevia haasteita tavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2015 mennessä.

Ensimmäinen vuosituhattavoite, jonka mukaan äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus tulisi puolittaa vuoteen 2015 mennessä, voidaan saavuttaa maailmanlaajuisesta talouskriisistä huolimatta.

YK:n vuosituhattavoitteiden seurantaraportti esitellään vain muutama päivä ennen G8–maiden kokousta Kanadassa, jossa keskustellaan myös maiden kehitysapumäärärahoihin liittyvistä sitoumuksista.

Raportin mukaan vuosituhattavoitteet voidaan saavuttaa, mikäli kehitysmaat ottavat päävastuun omasta kehityksestään. Myös vahva tuki rikkailta teollisuusmailta ja kansainväliseltä yhteisöltä on välttämätöntä.

Raportti toimii YK:n vuosituhattavoitteiden huippukokouksen neuvottelujen lähtökohtana, kun maailman johtajat kokoontuvat syyskuussa New Yorkiin.

Äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus on laskenut tasaisesti 1990-luvulta tähän päivään asti. Vuonna 2005 äärimmäisessä köyhyydessä eli 27 prosenttia kehitysmaiden asukkaista, ja osuuden arvioidaan laskevan vielä 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä, UNDP:n tiedotteessa todetaan.

Toisaalta nälkää näkevien osuuden puolittaminen on vaikeutunut talous- ja ruokakriisien vuoksi. Aliravittujen ihmisten määrä onkin kasvanut vuodesta 2008 lähtien ja tällä hetkellä 1,02 miljardia ihmistä maailmassa kärsii kroonisesta ruokapulasta.

 

Faktalaatikko

  • Köyhyyden vastaisessa taistelussa on saatu aikaan hyviä tuloksia maailmanlaajuisista kriiseistä huolimatta. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrää on onnistuttu pienentämään vuodesta 1990. Alle 1,25 dollarilla päivässä elävien ihmisten määrä on vähentynyt vuosina 1990-2005 1,8 miljardista 1,4 miljardiin.
  • Koulunkäynnin aloittavien lasten määrä kasvaa yhä. Tällä hetkellä 89 prosenttia kehitysmaiden lapsista aloittaa koulunkäynnin.
  • Hiv/aidsin, malarian ja tuberkuloosin vastainen taistelu on tuottanut tulosta. Tämä on johtanut myös siihen, että alle viisivuotiaiden lasten kuolemat ovat vähentyneet vuosien 1990-2008 aikana 12,5 miljoonasta 8,8 miljoonaan.
  • Puhtaan juomaveden saatavuus on parantunut köyhillä maaseutualueilla, mikä on selvästi vähentänyt elintasoeroja maaseutu- ja kaupunkialueiden välillä. Ennusteiden mukaan 86 prosentilla kehitysmaiden asukkaista tulee olemaan käytössään puhdasta vettä.

Lähde: UNDP:n lehdistötiedote.

 

Lisää tietoa aiheesta