Alle viisivuotiaina kuolleiden lasten määrä on laskenut 41 prosenttia vuodesta 1990, mikä tarkoittaa yli 14 000 kuolemaa vähemmän päivittäin. Silti tavoite lapsikuolleisuuden vähentämisestä kahdella kolmanneksella on vielä kaukana.
Kuva:
YK
Uutinen

YK: Avun leikkaaminen vaikeuttaa kehitystavoitteiden saavuttamista

Äärimmäisessä köyhyydessä elää nyt 700 miljoonaa ihmistä vähemmän kuin vuonna 1990, ja yhtä moni tyttö kuin poikakin aloittaa peruskoulun, todetaan vuosituhattavoitteiden seurantaraportissa. Edistysaskelista huolimatta tavoitteiden saavuttamiseen on vielä pitkä matka - ja aika käy vähiin.
Sanna Jäppinen
1.7.2013

YK:n jäsenmaat hyväksyivät vuonna 2000 kahdeksan yhteistä kehitystavoitetta, jotka pitäisi saavuttaa vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteita ovat äärimmäisen nälän ja köyhyyden poistaminen, peruskoulutuksen ulottaminen kaikille, lapsi- ja äitiyskuolleisuuden vähentäminen, taistelu aidsia, malariaa ja muita tauteja vastaan, ympäristön kestävän kehityksen takaaminen sekä globaalin kumppanuuden luominen.

"Vuosituhattavoitteet ovat menestyksekkäin köyhyyden vastainen kampanja historiassa. Ne ovat osoittaneet, että yksinkertaisilla ja selkeillä globaaleilla kehitystavoitteilla voi olla suuri vaikutus", YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon totesi esitellessään tavoitteiden seurantaraporttia 1. heinäkuuta.

Merkittävin saavutus lienee se, että maailmassa on nyt 700 miljoonaa äärimmäisessä köyhyydessä elävää ihmistä vähemmän kuin vuonna 1990, väestönkasvusta huolimatta, YK:n tiedotteessa todetaan.

Menestystarinoihin kuuluvat myös puhtaan veden saatavuuden parantuminen ja sekä se, että tänään tytöt aloittavat peruskoulun yhtä lailla kuin pojatkin. Myös terveyden suhteen on saatu suuria edistysaskelia: malariakuolemat ovat vähentyneet 25 prosenttia - mikä tarkoittaa arviolta 1,1 miljoonaa ihmishenkeä - , tuberkuloosiin liittyvien kuolemien määrä näyttää puolittuvan vuoteen 2015 mennessä ja uusien hiv-tartuntojen määrä on vähentynyt.

Raportin mukaan myös tavoite puolittaa nälkää näkevien määrä vuoteen 2015 mennessä olisi vielä saavutettavissa.

Alle tuhat päivää määräaikaan

Kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamista vaikeuttaa entisestään kehitysavun määrän väheneminen: sekä vuosina 2011 ja 2012 OECD:n kehitysapukomitean DAC-maat ovat leikanneet kehitysyhteistyövarojaan useilla prosenteilla.

Leikkaukset tuntuvat eniten kaikkein köyhimmissä maissa, YK muistuttaa.

Esimerkiksi äitiyskuolleisuus on pienentynyt 47 prosenttia kahden viime vuosikymmenen aikana, mutta kuolleisuuden vähentäminen kolmella neljäsosalla edellyttää voimakkaampia investointeja sekä vahvempaa poliittista tukea.  Ja vaikka vuosien 1990 ja 2011 välillä 1,9 miljardia ihmistä sai paremmat sanitaatiotilat, ei 2,5 miljardilla ihmisellä ole edelleenkään kunnollista vessaa.

Edistys on ollut epätasaista. Erot ovat suuria paitsi maiden ja alueiden välillä, myös eri ihmisryhmien välillä. Köyhimmät ja maaseudulla elävät ovat kaikkein vähäosaisimpia.

Kestävä kehityskään ei näytä hääviltä, sillä maapallon resurssit vähenevät voimakkaasti ja ilmastonmuutos hävittää jo nyt kasvi- ja eläinlajeja, raportissa arvioidaan.

"Nyt on aika vauhdittaa pyrkimyksiä oikeudenmukaisemman, turvallisemman ja kestävämmän tulevaisuuden luomiseksi kaikille", Ban Ki-moon totesi, kun tavoitteiden lunastamiseen on aikaa alle tuhat päivää.