Uutinen

Yhä useampi valtio horjuu

Maailmanpankki ja muut kehitysavun antajat eivät ole onnistuneet vähentämään niin sanottujen horjuvien valtioiden määrää, vaan niitä on päinvastoin tullut roimasti lisää, pankin tilintarkastajat
valittavat.
Emad Mekay
18.9.2006

IPS -- Vuonna 2003 horjuvia valtioita oli 17, mutta nyt jo 26. Valtaosa sijaitsee Aasiassa ja Afrikassa, läntiseltä pallonpuoliskolta mukaan mahtuu Haiti.

"Horjuviksi" luokitellaan valtiot, joissa joko jatkuu pitkittynyt sisäinen selkkaus tai jotka kamppailevat selvitäkseen jaloilleen sellaisesta. Korruptio rehottaa, laki ja järjestys ovat hukassa ja valtion kehitysponnistelut jäävät heikoiksi.

Epävakaat olot luovat usein hyvän kasvualustan tartuntataudeille, terrorismille, huumetuotannolle ja hämärälle asekaupalle.

Maailmanpankin toimintaa valvova Independent Evaluation Group (IEG) huomautti pankin vuosikokouksen alla, että luottolaitokset ovat jättäneet horjuvat valtiot liiaksi oman onnensa nojaan.

Tämä laiminlyönti uhkaa pahentaa horjuvien valtioiden kurjuutta ja ruokkii samalla alueellista ja maailmanlaajuista turvattomuutta, IEG:n pääjohtaja Vinod Thomas sanoo. Hän muistuttaa, että noissa maissa asuu liki 500 miljoonaa ihmistä, joista puolet elää äärimmäisessä köyhyydessä.

Esimerkiksi Afganistanin yli kolme vuotta jatkuneessa jälleenrakennusohjelmasta on IEG:n mukaan unohtunut priorisointi. Monenlaisia uudistuksia käynnistettiin samaan aikaan, mikä on johtanut jopa keskenään ristiriitaisten säännösten viidakkoon.

Afganistanilaiset kokevatkin elämänsä kohentuneen vain aavistuksen. Kabulilaisia koettelevat edelleen sähkökatkot, huonokuntoiset tiet ja työttömyys, IEG raportoi.

Sen mukaan moni rahoittaja on jättänyt täyttämättä apulupauksensa, ja annetuista varoista iso osa on mennyt konsulttien ja avustusjärjestöjen kuluihin.