Uutinen

WTO:n kuuluisa maataloussopu silmänlumetta

Kehitysmaat hävisivät jälleen Maailman kauppajärjestö WTO:n maatalousneuvotteluissa. Äkkiseltään uusi tukipolitiikka saattaa näyttää vanhaa paremmalta, mutta todellisuudessa teollisuusmaat pysyvät nyt keplottelemaan maataloustukiaisensa vieläkin suuremmiksi.
Devinder Sharma
15.8.2004

IPS -- Vuosi sen jälkeen, kun YK:n inhimillisen kehityksen raportti 2003 osoitti, että köyhyys oli pahentunut vuosikymmenen aikana 54 maassa, Maailman kauppajärjestö WTO on saavuttanut "historiallisen" maataloussovun, joka kurjistaa kehitysmaita entisestään.

Heinäkuun lopulla Genevessä käydyissä neuvotteluissa teollisuusmaat käyttivät kaikkia keinoja - kiristystä, uhkailua ja maanittelua - ja onnistuivat lopulta vaarantamaan sen, mitä kehitysmaiden maataloudesta on jäljellä. Itselleen ne varasivat mahdollisuuden jopa nostaa ennestäänkin korkeita maatalouden tukiaisiaan.

Oikeutta eivät saaneet edes köyhistä köyhimmät. Neljä Länsi-Afrikan valtiota - Burkina Faso, Mali, Tshad ja Benin on ajettu perikadon partaalle Yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja Kiinan puuvillantuottajilleen maksamien valtavien tukiaisten vuoksi. Yhdysvaltain kauppaneuvottelija Robert Zoellick kävi 12 tunnin neuvottelumaratonin länsiafrikkalaisten kanssa. Tuloksena oli ainoastaan epämääräinen lupaus yhteistyöstä kansainvälisten luottolaitosten kanssa ja kahdenvälisen yhteistyön jatkamisesta.

Afrikkalaisten puuvillankasvattajien ei todellisuudessa kannata odottaa minkäänlaista muutosta tukiaispolitiikkaan, vaikka WTO:n kauppakiistoja ratkova elin teki hiljan niitä tukevan päätöksen. Köyhyys ja kurjuus jatkuvat Länsi-Afrikassa.

Afrikkalaiset puuvillafarmarit uhanalaisia

WTO vain vahvisti muuria, joka suojelee Yhdysvaltain 25 000 puuvillantuottajaa. He saavat karkeasti 3,2 miljardia euroa tukiaisia sadostaan, jonka arvo maailmanmarkkinoilla on 2,5 miljardia euroa.

Eriarvoisuus on tolkuton: amerikkalaiset puuvillafarmarit nauttivat päivässä 8,8 miljoonaa euroa tukea samaan aikaan, kun yksistään Länsi-Afrikassa tuhoutuu leipäpuu 10 miljoonalta viljelijältä. Lisäksi Yhdysvallat maksaa 148 miljoonaa euroa tukea yhtiöille, jotka ostavat tukiaisilla tuotetun puuvillan.

Keinotekoisen alas painettu puuvillan hinta aiheuttaa sen, että afrikkalaiset tuottajat pystyvät kattamaan vain 60 prosenttia kuluistaan, vaikka ne jäävät alle puoleen teollisuusmaiden tasosta.

Puhe kauppaa vääristävien maataloustukien vähentämisestä on pelkkää harhaa. Zoellick ja EU:n väistyvä kauppakomissaari Pascal Lamy poistuivat WTO-neuvotteluista täysin tietoisina siitä, että mitään todellisia leikkauksia ei tarvitse tehdä.

WTO-sopimus tosin sanoo, että kauppaa vääristäviä tukia tulisi vähentää ensimmäisenä vuonna 20 prosenttia. Laskelmat on kuitenkin tehty sellaisella kaavalla, että korottamalla tiettyjä sallittuja tukia USA ja EU voivat itse asiassa lisätä maataloutensa kannustuspottia.

Lisäksi teollisuusmaat onnistuivat pitämään koskemattomina omat suojamuurinsa, kuten erityis- ja erilliskohtelun, erityiset turvalausekkeet ja "herkkiä tuotteita" koskevat varaukset. Esimerkiksi puuvilla voidaan nyt luokitella "herkäksi" tuotteeksi, samoin kuin korkeita tukia nauttivat meijeri-, sokeri-, hedelmä- ja vihannestuotteet.

Kehitysmaat taas pakotettiin avaamaan markkinoitaan entisestään, mikä olikin Geneven neuvottelujen todellinen tarkoitus. Niille jätettiin ainoastaan mahdollisuus estää tiettyjen ruokaturvan kannalta arkojen tuotteiden tuonti.

Köyhät köyhtyvät, rikkaat...

Kansainvälisen kaupan vapauttaminen on jo ennestään tehnyt hallaa kehitysmaiden taloudelle romahduttamalla hinnat sekä maaseudun palkat ja työllisyyden, mutta sekään ei vielä riitä. Niiden markkinoiden avaaminen häätää yhä uusia maaseudun asukkaita vaatimattomilta viljelyksiltään. Ruoan tuonti ulkomailta tarkoittaa työttömyyden tuomista, mutta WTO ei ole suostunut laatimaan tasetta, josta näkyisivät sen ajaman mallin inhimilliset ja ympäristökustannukset.

Maailmanpankin virheellisen arvion mukaan kaupan vapauttaminen tuo yli 400 miljardin euron hyödyt. Totuus on kuitenkin se, että avaamalla lisää rajojaan tuonnille kehitysmaat raunioittivat oman maataloutensa.

Kun Filippiinit vapautti maissintuonnin 1997, miljoonat viljelijät menettivät elinkeinonsa. Tuolloin yhdysvaltalaiset maissintuottajat saivat keskimäärin 16 400 euroa tukiaisia vuodessa ja viljelijät Filippiinien Mindanaon saarella ansaitsivat 300 euroa vuodessa.

Keski-Amerikassa raakakahvin hinta on romahtanut neljännekseen vuoden 1960 tasosta, alan tappiot olivat 584 miljoonaa euroa vuonna 2001. Afrikan maista esimerkiksi Etiopian ja Ugandan vientitulot ovat huvenneet rajusti. Indonesia kuului maailman kymmenen suurimman riisinviejän joukkoon ennen WTO:n perustamista, mutta 1998 se oli maailman suurin riisintuoja. Peru tuo nykyisin 40 prosenttia ruoastaan.

Maataloustuotteiden tuonti Intiaan on nelinkertaistunut kuuden viime vuoden aikana, ja Pakistan ja Bangladesh ovat samalla tiellä. Tämän kehityssuunnan kääntämiseksi uusi WTO-sopimus ei tee mitään mainittavaa.

Kun halvat maataloustuotteet valtaavat kehitysmaat, maailma saa nähdä tähän asti suurimmat väestönsiirrot, joiden aiheuttajana on maatalouden kuihtuminen. Sen taloudelliset ja poliittiset seuraukset jäävät kehitysmaiden kannettaviksi.

Kirjoittaja on elintarvike- ja kauppapolitiikan tutkija. Hän on julkaissut muun muassa teokset GATT to WTO: Seeds of Despair ja In the Famine Trap.