Uutinen

WTO:n kehityskierros kaatui itsekkyyteen

Rikkaat maat unohtivat, miksi Dohan kierros nimettiin kehityskierrokseksi - sillä piti korjata maailmankaupan vääryyksiä.
Pasi Nokelainen
11.8.2008
TIMO KURONEN080811_TKuronen_kastelu.jpg

 

WTO-neuvotteluissa kinattiin esimerkiksi kehitysmaiden oikeuksista suojata pienviljelijöidensä elinkeinoja.

Maailman kauppajärjestö WTO:n neuvottelujen katkeaminen heinäkuun lopussa on otettu varsin rauhallisesti vastaan verrattuna etukäteispuheenvuoroihin, joissa korostettiin niiden ainutlaatuista tärkeyttä ja "nyt tai ei koskaan" -henkeä.

Kehitysmaat ja niiden etuja ajavat kansalaisjärjestöt ovat olleet hiljakseen, sillä kehitysmailla oli loppujen lopuksi vain vähän voitettavaa Genevessä. Esimerkiksi tunnettu amerikkalainen kehitystaloustieteilijä Dani Rodrik arvioi blogissaan, ettei kierroksen kaatumista kannata jäädä itkemään. Rodrikin mukaan sopimuksen ainoa todellinen hyöty kehitysmaille olisi nimittäin voinut olla Yhdysvaltojen puuviljanviljelijöille maksettavien tukien tuntuva leikkaaminen.

Kilpailua vääristävät puuvillatuet laskevat maailmanmarkkinahintoja ja vaikeuttavat siten erityisesti länsiafrikkalaisten viljelijöiden asemaa. Puuvillatuista ei kuitenkaan koskaan edes ehditty neuvotella yhdeksän päivän kokousrumbasta huolimatta.

***

Periaatteessa kehitysmailla olisi tietysti kaupan sääntöjen muuttamisessa enemmän voitettavaa kuin muilla mailla. Näin on jo sen vuoksi, että maataloustuotteiden kauppaa, jossa köyhät maat ovat kilpailukykyisempiä, on vapautettu muuta kauppaa hitaammin. Kauppakierrosta käynnistettäessä Qatarin pääkaupungissa Dohassa vuonna 2001 olikin tarkoitus ryhtyä korjaamaan juuri tätä ja muita kaupan rakenteiden epäkohtia. Pian syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen aloitettu neuvottelukierros ristittiinkin Dohan kehityskierrokseksi.

Genevessä pöydätyt neuvotteluehdotukset olivat kuitenkin etääntyneet kauaksi alkuperäisistä lähtökohdista. Perusasetelmana oli "kaupankäynti", jossa kehitysmaiden maataloustuotteet ja puolivalmiit teollisuustuotteet olisivat päässeet rikkaiden maiden markkinoille vapaammin, ja vastineeksi kehitysmaat olisivat avanneet markkinansa teollisuusmaiden tuotteille. Kierroksen loppumetreillä palattiin siis "silmä silmästä, hammas hampaasta" -periaatetta noudattavaan kauppapolitiikkaan.

Sekä maatalouskauppaa että teollisuustuotteiden kauppaa koskevissa esityksissä oli yli sata sivua. Ne sisälsivät kaavoja tullien ja tukien laskemisesta, mutta käytännössä lähes jokaisella WTO:n 153 jäsenmaalla oli ainakin yhtä tuotetta koskevia poikkeusvaatimuksia. Lopputuloksena esitykset koostuivat yleisistä laskukaavoista, poikkeuksista niihin, poikkeuksia koskevista säännöistä ja sääntöjä koskevista tarkennuksista. Kenenkään Geneven piirien ulkopuolella oli siis lähes mahdotonta saada selvää kompromissien kompromisseista.

***

Sekä Yhdysvaltojen että EU:n neuvottelutarjoukset kuulostivat toki hyviltä, mutta vain paperilla. Esimerkiksi Yhdysvaltojen kauppaneuvottelija Susan Schwab julkisti neuvottelujen toisena päivänä suurieleisesti lehdistötilaisuudessa esityksen, jonka mukaan maa laskisi kauppaa vääristävien kotimaisten maataloustukien enimmäistason 15 miljardiin dollariin eli noin kolmasosaan nykyisestä tukien enimmäismäärästä. Kauppaneuvottelujen ulkopuoliseen maailmaan tällä ei kuitenkaan olisi ollut vaikutusta ainakaan lähitulevaisuudessa, koska Yhdysvallat maksaa viljelijöilleen todellisuudessa näitä tukia vain noin seitsemän miljardia korkeiden maailmanmarkkinahintojen vuoksi.

Sama ongelma koski tarjouksia teollisuusmaiden maataloustullien laskemisesta 65-80 prosentilla riippuen siitä, mitä ne saavat kehittyviltä talouksilta ja kehitysmailta vastineeksi: WTO:ssahan neuvotellaan tullikatoista eli suurimmista sallituista tullimääristä, ei todellisista tulleista. Tällä hetkellä teollisuusmaat ovat asettaneet monien kehitysmaiden tuotteiden tullikatot jopa yli sataan prosenttiin. Tullikattoja voidaan siis laskea komeilta kuulostavilla prosenteilla ilman, että kehitysmaiden tuottajien maksamat todelliset tullimaksut laskevat yhtään. Jonkin verran vaikutuksia reaalimaailman esityksillä olisi toteutuessaan kuitenkin ollut - sen verran äänekkäästi EU-maista esimerkiksi Ranska kritisoi unionin omaa kauppaneuvottelijaa eli kauppakomissaaria Peter Mandelsonia.

***

Maataloustullien ja tukien taso ei tällä kertaa kuitenkaan loppujen lopuksi kariuttanut neuvotteluja. Neuvottelut kaatuivat ainakin nimellisesti kiistaan maatalouden suojalausekkeesta. Kehitysmaat olisivat halunneet oikeuden nostaa tullejaan nykyistä tasoa korkeammaksi, jos niitä kohtaisi äkillinen tuontituotteiden tulva tai tuonnin hintojen raju lasku. Mekanismin tarkoitus olisi ollut suojella miljoonia pienviljelijöitä.

Yhdysvallat taas olisi halunnut saada käytännössä esteettömän pääsyn erityisesti Kiinan ja Intian valtaville elintarvikemarkkinoille. Maa vaati yhdessä vaiheessa, että kynnyksenä tullien nostamiselle pidettäisiin jopa 150 prosentin nousua tuonnin määrässä, kertoi neuvotteluja seurannut Third World Networkin johtaja Martin Khor.

Julkisuudessa kysymys suojalausekkeesta leimattiin Yhdysvaltojen ja Intian väliseksi kiistaksi, mutta todellisuudessa Intiaa tuki yhteensä ainakin 44  kehitysmaan ryhmä. Tilanne kuvastaa sitä, että kaikkein köyhimmille maille teollisuusmaiden tuki- ja tullipolitiikat ovat vasta toissijaisia kysymyksiä, sillä maat eivät pärjää edes omilla markkinoillaan. Nyt samoja maita vaadittiin käytännössä luopumaan oikeudesta suojella elinkeinoa, joka työllistää ja tuo ravinnon valtaosalle niiden kansalaisista.

Yhdysvaltojen taipumattomuutta kysymyksessä on selitetty muun muassa sillä, että seuraavana neuvottelujen asialistalla olisivat olleet sille kipeät puuvillan viljelijöiden tuet. Totta tai ei, Eurooppa ja Yhdysvallat eivät olleet valmiita tekemään sellaisia myönnytyksiä, että Dohan kierroksesta olisi voitu puhua todellisena kehityskierroksena.

 

Lisää tietoa aiheesta