Uutinen

WSF: Velan poistamisen vaatimukset voimistuvat

Afrikkalaisten lisääntynyt osallistuminen Maailman sosiaalifoorumiin (WSF) tuotti samalla myös lukuisten afrikkalaisten liittymisen eri maiden liikkeisiin eteläisten kansojen velkojen mitätöimiseksi.
Glory Mushinge
31.1.2005

Vaatimus köyhien maiden velkojen mitätöimiseksi on saanut uutta pontta tsunamin aiheuttaman tuhon jälkeen. Vaatimuksen kannattajat korostavat, että lainanantajien täytyy ottaa huomioon luonnonkatastrofin jo muutenkin vaikeuksissa oleville valtioille aiheuttama lisärasite. Velkataakka tuhojen lisäksi on liikaa.

Viime viikkojen aikana jotkut hallitukset ja lainanantajat ovat tarjonneet tsunamin vaikutusalueen valtioille helpotuksia ja joustoa lainan takaisinmaksuun. Jubilee-verkoston järjestämässä keskustelussa puheenaiheeksi nousi useiden maiden tilanteen kriittisyys. Ulkomaanvelka pahentaa syrjäytymistä ja köyhyyskriisiä.

Keskustelussa oli mukana osallistujia mm. Filippiineiltä, Indonesiasta, Intiasta ja Haitilta. Mukana oli Nobelin rauhanpalkinnon saaja Adolfo Perez Esquivel. Muita osallistujia olivat Lidy Napcil, etelän Jubileen kansainvälinen koordinaattori, Anti-debt Coalitionin Indonesian koordinaattori Kusfiardi, Etelä-Amerikan Jubileen koordinaattori Camille Chalmers sekä Vonod Raina All India Popular Science Networkista. Osallistujat vastasivat joihinkin maksuaikatarjouksiin ja selostivat oman maansa sekä katastrofialueen maiden tilannetta.

"Meillä on suuri ongelma, enkä usko useimpien afrikkalaisten tiedostavan sitä. Jos pyydämme hallituksia muuttamaan politiikkaa, rahoittajat ovat vastahakoisia. Ihmiset eivät ymmärrä ongelman olevan siinä, että IMF ja Maailmanpankki, kuten myös suurin osa hallituksista kiirehtivät toteuttamaan politiikkaa asettamatta sitä ensin arvioitavaksi", sanoi eteläafrikkalainen Chris Kgadima.

Afrikan maiden pitäisi palata taaksepäin ja aloittaa paikallisia strategioita, eikä vihoitella toisilleen, mikä hänen mukaansa on suurimpia esteitä Afrikan tavoitteiden saavuttamiselle, esimerkkinä YK:n vuosituhattavoitteet. "Hallitukset eivät ymmärrä mitä vuosituhattavoitteet tarkoittavat, ja mitä me teemme? Rakennammeko vain poliittisia kehyksiä", Kgadima kysyi.

Kirjoittaja on sambialainen toimittaja.

Lisää tietoa aiheesta

Kepan kooste WSF:stä