Uutinen

WSF: Toisenlainen maailma edellyttää uutta arvojärjestystä

Sambialainen järjestö hahmottelee suunnitelmia muutokselle paremman maailman toteuttamiseksi.
Glory Mushinge
31.1.2005

"Toisenlainen maailma on mahdollinen, jos sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset oikeudet sekä eettiset ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymykset asetetaan etusijalle kansallisessa ja kansainvälisessä kehityssuunnitelmassa", Jesuit Centre for Theological Reflection (JCTR) valistaa. Sambian Lusakassa toimivan JCTR:n poliittinen asiantuntija Jack Jones Zulu kertoi järjestön julistuksesta Maailman sosiaalifoorumissa Porto Alegressa. Sanoma on, että kehitystä vie eteenpäin vain ihmisarvoihin perustuva politiikka ja paikallisten ihmisten pyrkimykset eivätkä ulkopuolisten yhtiöiden edut.

JCTR on järjestö, joka muun toimintansa ohella avustaa jesuiittoja Sambiassa lähestymään sambialaista arkipäivää sekä olemassaolevan materiaalin tutkimuksen että uusien projektien avulla. Kolmen kirkollisen tahon, Sambian episkopaalikonferenssin, Sambian evankelisen yhteisön ja Kristityn kirkkoneuvoston, vetoomus maan velkojen mitätöimiseksi suuntasi järjestön toimintaa tarttumaan vakavasti Sambian taloudellisiin ongelmiin, velkaan ja köyhyyteen. Tämä johti Sambian Jubilee 2000 -kampanjan aloittamiseen vuonna 1998. Jubilee-kampanja jatkuu edelleen täydessä mitassaan, sillä Sambian velkataakka ei ole toistaiseksi helpottanut.

Zulu totesi, että tarvitaan velkojen mitätöintiä ilman ehtoja, jotta pahasti velkaantuneiden maiden köyhyyteen voidaan puuttua. Tämän lisäksi tarvitaan rikkaiden maiden runsaskätistä avustusta nimenomaan lahjoituksina eikä lainana. "Toisenlainen maailma on mahdollinen, jos taloudellinen johto asettaa inhimilliset tarpeet harvalukuisen voittoja tavoittelevan joukon motiivien edelle." Tarvitaan aitoa demokraattisiin ihanteisiin perustuvaa kumppanuutta pohjoisen ja etelän välille. Rauhaa voidaan edistää vain keskustelun, perustavien ihmisoikeuksien tunnustamisen sekä sotilasvallan ja asekaupan torjumisen keinoin, Zulu jatkoi.

Sosiaalinen sukupuoli on otettava keskeiseksi teemaksi kestävän kehityksen pyrkimyksissä Zulun mukaan. Myös nuorten ja lasten oikeudet päätöksenteossa ja suunnitelmien toteutuksessa ovat perustavia oikeudenmukaisessa tulevaisuudessa.

Ympäristökysymyksilläkin on osa julistuksessa. Maapallon kunnioituksen ja säilyttämisen on ohjattava taloudellista päätöksentekoa. Kauppasuhteiden pohjoisen ja etelän välillä sekä Maailman kauppajärjestön WTO:n sopimusten on perustuttava yhdenveroisuuteen.

Rikkaiden pohjoisen valtioiden ylivalta on julistuksen mukaan murrettava demokratisoimalla YK:ta sekä Maailmanpankkia ja Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää. Samalla johtajien olisi oltava rehellisiä ja epäitsekkäitä kansan palvelijoita. Julistus tavoittelee myös ihmisten kuvan hiv:stä ja aidsista muuttumista pohjimmiltaan kehityskysymykseksi lääketieteellisen ongelman sijasta, jos maailma haluttaisiin muuttaa paremmaksi.

Kirjoittaja on sambialainen toimittaja.

Lisää tietoa aiheesta

Kepan kooste WSF:stä