Uutinen

Wangari Maathai: Aids nostettava Afrikan asialistan kärkeen

Nobelin rauhanpalkinnon saaja muistuttaa 1. joulukuuta vietettävän Maailman aids-päivän kynnyksellä, että Afrikka tarvitsee apua, mutta osaa itsekin ratkoa ongelmia.
Wangari Maathai
29.11.2004

IPS -- Aidsin köyhässä ja hylätyssä Afrikassa aiheuttaman tuhon vakavuudelle ja laajuudelle ei löydy vertaa. Aids on hiljainen, väärinymmärretty ja suunnaton uhka maanosan rauhalle ja turvallisuudelle.

Kylissä kulkiessani näen ihmisten hautaavan kuolleitaan sukulaistensa hautojen viereen ja tajuan, että menetämme miljoonia ihmisiä aidsin vuoksi. Tieto siitä täyttää meidät afrikkalaiset valtavalla tuskalla ja tulevaisuuden pelolla.

Meillä on pian 15 miljoonaa aids-orpoa. Kodit seisovat tyhjillään, koska kaikki asukkaat ovat kuolleet. Tai vanhemmat lapset keskeyttävät koulunkäyntinsä huolehtiakseen nuoremmista sisaruksistaan. Lapsista tulee entistäkin haavoittuvampia, kun he joutuvat kohtaamaan tulevaisuuden yksin. Tällaista haastetta Afrikka ei ole aiemmin kokenut.

On välttämätöntä saada oikeaa tietoa kyliin asti, jotta ihmiset tietävät, mitä tehdä. Yhteisöjen on otettava sairaus vakavasti, patistettava ihmiset testeihin ja pysäytettävä taudin leviäminen.

Jos naimisissa oleva nainen tietää miehensä saaneen tartunnan, hänellä täytyy olla oikeus kieltäytyä suojaamattomasta seksistä.

Naisten ja tyttöjen sosiaalinen ja taloudellinen asema yhteisössä tekee heidät erityisen alttiiksi aidsin vaikutuksille. Tytöiltä puuttuu usein oikeus koulutukseen, terveydenhoitoon ja omaisuuteen, mikä kaikki altistaa heitä väkivallalle, raiskauksille ja prostituutiolle. Silti tyttöjen odotetaan hoitavan muita sairastuneita.

Mitä on tapahtunut moraalisille arvoille ja aikuisten velvollisuudelle suojella lapsia ja heikkoja? Entä oikeudenmukaisuudelle ja tasa-arvolle? Onko muita mahdollisuuksia? Kuunteleeko tai välittääkö kukaan?

***

Minua, kuten monia muitakin, askarruttavat teoriat hi-viruksen alkuperästä, luonteesta ja käyttäytymisestä. Olen ymmärtänyt maailman tiedemiesten olevan yhtä mieltä siitä, että virus lienee lähtöisin Afrikasta, vaikka varmat todisteet puuttuvat.

Teoria, jonka mukaan virus olisi syntynyt laboratoriokokeissa kauhean virheen seurauksena, on levinnyt melko laajalle. Uskon kuitenkin tutkijoiden jatkavan ponnistelujaan, jotta se voidaan haudata lopullisesti.

Minulle on tärkeätä korostaa, että en usko enkä väitä, että valkoiset ihmiset tai valtaryhmät kehittivät hi-viruksen tuhotakseen afrikkalaiset. Sellaiset näkemykset ovat vääriä ja tuhoisia.

Taistelussa aidsia vastaan on välttämätöntä palauttaa kunniaan perinteiset arvot, jotka ovat pitäneet yhteisöjämme koossa. Niihin kuuluvat seksistä pidättyminen nuorten keskinäisessä seurustelussa ja puolisojen uskollisuus avioliitossa. Nykyisin on mahdollisuus käyttää kondomia, mutta kaikkia mahdollisuuksia on tärkeätä hyödyntää oikein ja vastuullisesti.

Kuten olen useaan otteeseen sanonut, en ole hivin tai aidsin asiantuntija, enkä ole koskaan väittänyt osaavani ratkaista niiden aiheuttamia ongelmia. Yritän kuitenkin ottaa asioista selvää, koska viruksen vaikutus yhteiskuntaani on niin valtava.

***

Kun minulta kysytään neuvoa, vastaan, että olen pelkästään kuulemani ja lukemani tiedon varassa - koska minulla on etuoikeus osata lukea ja kirjoittaa. Minulle esitetyt kysymykset ja vastaukseni niihin tulee ymmärtää maani kulttuurista ja taloudellista taustaa vasten.

Olen varoitellut ihmisiä vääristä uskomuksista ja valheista, kuten siitä, että tauti on Jumalan lähettämä kirous tai että siitä paranee makaamalla neitsyen kanssa. Nämä käsitykset ovat yleisiä kotiseudullani, ja ne ovat lisänneet lapsiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa.

Meidän afrikkalaisten on kannustettava entistä vapaampaa ja valistuneempaa keskustelua aidsin uhasta. Samalla meidän täytyy oppia omista onnistumisistamme taistelussa tautia vastaan.

Ugandassa pelättiin 15 vuotta sitten, että aids tuhoaa koko yhteiskunnan. Nyt tilanne on kohentunut merkittävästi, mistä kiitos kuluu paljolti presidentti Yoweri Musevenin hallituksen vastuulliselle toiminnalle.

Miespuolisten johtajien kautta Afrikan pitäisi ottaa esimerkkiä Etelä-Afrikan ja Sambian entisistä presidenteistä Nelson Mandelasta ja Kenneth Kaundasta, jotka omistavat runsaasti aikaansa ja voimiaan taistelulle vitsausta vastaan.

YK:n turvallisuusneuvosto on keskustellut uhasta, jonka aids muodostaa Afrikan rauhalle ja vakaudelle, ja pääsihteeri Kofi Annan on kiinnittänyt asiaan erittäin vakavaa huomiota. Olen täysin samaa mieltä, ja mielestäni aids pitäisi nostaa Afrikan unionin poliittisen asialistan kärkeen.

Me afrikkalaiset emme kuitenkaan kykene voittamaan aidsia yksin. Tarvitsemme avuksemme maailmanlaajuista kulttuurisen ympäristömme ymmärtämistä, solidaarisuutta ja käytännön tukea, kuten kopiolääkkeiden nykyistä laajemman valmistuksen sallimista, köyhyyden poistamista ja ihmisten ravitsemustilanteen parantamista.

Tämä on maailmanlaajuinen haaste niin poliittisille kuin uskonnollisillekin johtajille. Samalla, kun tarvitsemme muun maailman rohkaisua, tukea ja yhteistyötä, kaipaamme myös kunnioitusta ja luottamusta siihen, että oma arvojärjestelmämme pystyy tuottamaan osan ratkaisuista.

 

Kirjoittajalle myönnettiin tänä vuonna Nobelin rauhanpalkinto hänen ansioistaan luonnonsuojelutyössä.