Ihmisoikeustyössä saatetaan sortua ylimieliseen asenteeseen eikä kuunnella, mitä ihmiset itse haluavat.
Kuva:
Rahul Sengupta
iStockphoto
Uutistausta

Vyöryvätkö ihmisoikeudet päälle kyselemättä?

Avustustyössä korostetaan ihmisoikeuksia, mutta kuka määrittelee malawilaisen homon tai tansanialaisen naisen ihmisoikeudet? Ja voiko niiden puolustamisesta tulla dogmi, jonka ulkopuolelle ei nähdä?
Johanna Latvala
30.5.2012

Ihmisoikeuksien erilaiset tulkinnat ovat puhuttaneet viime vuosina muun muassa afrikkalaisten homoseksuaalien asemaan liittyen.

Yhdysvallat ja Britannia ovat uhanneet leikata kehitysapua mailta, jotka syrjivät sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä, ja useat maat – Suomi mukaan lukien – korostavat yhä enemmän oikeusperustaisuutta kehitysyhteistyössään.

Yksi apuleikkausten uhan alla olevista maista on Malawi, jossa ensimmäinen homoliitto solmittiin vuonna 2009. Siitä syntyi valtaisa kohu. Pari tuomittiin vankeuteen, sillä Malawi on monen muun Afrikan maan tavoin kriminalisoinut homoseksuaalisuuden. Maan äskettäin valtaan noussut presidentti Joyce Banda on tosin ilmoittanut muuttavansa lain ensi töikseen.

"Media liioitteli homokammoa"

Antropologi Harri Englundin mukaan kohu Malawin homoliiton ympärillä aiheutui lähinnä siitä, että pari tuotiin julkisuuteen, vaikka seksuaalinen suuntautuminen kuuluu yksityiselämän piiriin.

"Ihmisiä nolotti", Englund sanoo. Hänen mukaansa media esitti malawilaiset paljon homokammoisempina kuin he oikeasti ovat.

Myös järjestöjen motiiveja ihmeteltiin.

"Huhuttiin jopa, että miehet olisi palkattu esittämään homoja, jotta järjestöt voisivat sillä tavalla provosoida valtiota", kertoo Cambridgen yliopistossa työskentelevä Englund.

"Ongelmana oikeusperustaisessa lähestymistavassa on se, että homot Malawissa nähdään samanlaisena seksuaalisena vähemmistönä kuin vaikkapa Suomessa, eikä erilaisille identiteeteille jää tilaa", pohtii Englund.

Myös toiminnanjohtaja Frank Johansson Suomen Amnestystä on sitä mieltä, että homokysymyksen vaikeus liittyy osin juuri identiteettiin, mutta sen kautta voi katsoa laajemminkin kehitysyhteistyöhankkeita ja niiden ehdollistamista.

"Jos ehdollistamme avustustyötä, toimimme jonkinlaisina nykypäivän lähetyssaarnaajina, jotka tietävät paremmin, mitä muut tarvitsevat."

Mutta entä jos asianomaiset nimenomaan pyytävät tukea?

"Olen tavannut afrikkalaisia homoaktivisteja, jotka pelkäävät henkensä puolesta. Eräs heistä kritisoi sitä, että lausuntoja kyllä annetaan, mutta kun pitäisi fyysisesti puolustaa heitä, niin mitä me teemme? Kyllä se vetää hiljaiseksi", miettii Johansson.

Kumpi menee edelle, köyhyys vai silpominen?

Niinikään ihmisoikeuskysymykseksi nostettu käytäntö on naisten sukuelinten silpominen.

"Amnesty on saanut hyvää palautetta Länsi-Afrikassa tekemästään ihmisoikeuskasvatuksesta. Siellä on koulutettu paikallisia naisia käymään silpomisesta hienovaraista keskustelua ja pohtimaan, olisiko sille vaihtoehtoja", kertoo Johansson.

Toisaalta Amnestyn Suomen osasto kieltäytyi osallistumasta Euroopan laajuiseen maahanmuuttajanaisten silpomista vastustavaan kampanjaan, vaikka Amnestyn Irlannin osasto sai sitä varten valtavan lahjoituksen.

"Sanoimme, ettemme halua olla siinä mukana, koska emme usko sellaiseen kampanjointiin. Kuulemme mieluummin maahanmuuttajajärjestöjä ja toimimme niiden asioiden puolesta, joita he pitävät tärkeinä."

Harri Englundin mukaan silpomisasiassa ulkomaisten avustusjärjestöjen ja paikallisten tavoitteet eivät läheskään aina ole samoja. Esimerkiksi tansanialaisten maasai-naisten oma järjestö Mwedo tähtää naisten taloudelliseen ja sosiaaliseen voimaannuttamiseen.

"Kyllä he silpomisestakin keskustelevat, mutta selvästi enemmän elinolosuhteiden parantamisesta, köyhyydestä ja koulutuksesta", huomauttaa Englund ja jatkaa, että ulkopuolisten toimijoiden näkemys naisten voimaannuttamisesta sen sijaan kytkeytyy juuri silpomisen lopettamiseen.

"Tunnista ylimielisyys ja luovu siitä"

Homojen oikeudet ja silpominen ovat esimerkkejä kulttuuristen erojen haasteista avustustyölle.

Sekä Englund että Johansson näkevät, että halu edistää ihmisoikeuksia joskus jyrää alleen muunlaiset tavat etsiä oikeudenmukaisuutta — nimetään pyrkimys sitten Englundin tapaan ihmisoikeusfundamentalismiksi tai Johanssonin tapaan ihmisoikeususkonnoksi. Molemmat pitävät ihmisoikeustyössä tärkeänä kykyä nähdä vaihtoehtoja ja kuunnella toisenlaisia näkökulmia.

"Ihmisoikeuksia käsittelevissä hankkeissa kannattaisi miettiä tarkkaan yhteistyökumppanit ja pyrkiä mahdollisimman läpinäkyvään ja moniääniseen toimintatapaan", pohtii Englund.

Frank Johansson puolestaan korostaa, että käytännön ihmisoikeustyössä itsestäänselvyydet tulee kyseenalaistaa lähes jokaisessa tilanteessa.

"Tärkeintä olisi päästää irti siitä hybriksestä, että meillä on kaikki vastaukset. Se on vahvasti olemassa, mutta siitä on vaikea puhua. Tunnistan sen itsessänikin joka päivä. Välillä tuntee olevansa kuin ihmisoikeuksien Coca-Cola, joka vyöryy päälle paikallisilta kyselemättä."

Johansson myöntää suhtautuvansa nykyisin ihmisoikeuskeskusteluihin entistä kriittisemmin.

"Uskon kuitenkin vakaasti ihmisoikeustyöhön ja sen muutosvoimaan, silloin kun se tapahtuu asianomaisten omista lähtökohdista käsin ja heidän ehdoillaan."

Artikkeli perustuu Harri Englundin Pohjoismaisen Afrikka-instituutin juhlaseminaarissa 21. toukokuuta pitämään luentoon ja Frank Johanssonin haastatteluun.