Uutinen

Virallista kehitysyhteistyötä tehty jo 50 vuotta

Vuonna 1960 perustettu kehitysapukomitea DAC on saanut nostettua jäsenmaidensa apusummat ennätyslukemiin. Kritiikittä kehitysapuun ei kuitenkaan suhtauduta Pohjoisessa sen paremmin kuin Etelässäkään.
Lauri Haapanen
14.1.2010

Newphotoservice/Shutterstock

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n alaisuudessa toimiva DAC on kansainvälisen kehitysavun tärkein elin.

DACin jäsenistöön kuuluvat maailman suurimmat kehitysavun antajat. Niiden yhteenlaskettu apusumma vuonna 2008 oli 82,6 miljardia euroa, mikä on kaikkien aikojen ennätys.

"Kehitysyhteistyömaisema on tänä päivänä melko erilainen kuin mitä se oli DACin perustamisen aikoihin, ja muutos on nopeutumaan päin", sanoo DACin puheenjohtaja Eckhard Deutscher.

"Puheenaiheet ja kysymykset, joita ennen käsiteltiin vain avunantajien ja -saajien kesken ovat nyt pääotsikoissa kansainvälisissä viestimissä."

DACin viimeaikaisina saavutuksina voi pitää muun muassa avun tuloksellisuuskeskustelun aloittamista, joka synnytti tarpeellisia mittareita kehitysmaiden omistajuudesta. Myös ns. vuosituhattavoitteiden solmimisessa ja kehitysavun tilastoimisessa DACin rooli on merkittävä.

Tukea yksityiselle sektorille?

Kehitysavun ympärillä on vellonut myös kasvavaa kritiikkiä.

Onnistumisista huolimatta tulokset esimerkiksi Afrikassa – johon viidennes kehitysavusta kanavoituu – eivät ole olleet aina toivotunlaisia.

Eikä kritiikkiä suinkaan lauota vain talouskriisissä rypevässä Pohjoisessa, vaan monet kriittiset kannanotot avun laadusta, kohdentamisesta ja olemassaolosta ylipäänsä tulevat Etelästä.

Viime vuonna aihe nousi valtavirtaan erityisesti Dambisa Moyon bestselleriksi nouseen Dead Aid -kirjan myötä. Kirjassaan sambialainen taloustieteilijä vaatii, että kehitysapu pitäisi lopettaa viiden vuoden sisällä. Korvaavaksi lääkkeeksi Moyo ehdottaa valtioiden talouskasvun tukemista.

Monet muutkin Afrikan intellektuellit ovat viime aikoina korostaneet, että köyhyydenvastaisen taistelun keskiöön pitäisi ottaa yksityinen sektori.

Yksi heistä on vastaperustetun ugandalaisen The Independent -lehden toimituspäällikkö Andrew Mwenda.

"Apu pitäisi mieltää riskipääomaksi", Mwenda sanoo Development and Cooperation -lehden haastattelussa.

"Ruohonjuuritason liiketoiminta, joka pitää saada köyhissä maissa eloon, tarvitsee pääomasijoituksia. Toistaiseksi tämä sektori on riippuvainen suuria vakuuksia vaativista, korkeakorkoisista lainoista."

Kansalaisia ei tarvitse kuunnella

Mwendan mielestä nykyinen kehityspolitiikka on kiinnostunut kehitysmaiden kansalaisten köyhyydestä, ei heidän hyvinvoinnistaan.

"Tämä johtaa siihen, että kehitysavulla paikkaillaan tapahtuneita virheitä sen sijaan, että sillä tuettaisiin kehitysmaiden kansalaisten omia innovaatioita ja saavutuksia."

Mwendan mukaan köyhien ihmisten hyvinvointi paranisi, jos valtion tulojen pääasiallinen lähde olisi kehitysmaiden oma talous, ei kehitysapu.

"Valtaapitävä eliitti joutuisi kuuntelemaan kansalaisiaan, jos valtion varojen kertyminen olisi näiden hyvinvoinnista riippuvaista. Tämä kannustava rakenne pakottaisi päättäjät luomaan järjestelyjä, jotka tukisivat kansalaisten yritteliäisyyttä ja siten ohjaisivat maata taloudellisen kasvun tielle."

"Hyvä hallinto" on tyhjä klisee

Mwendan mielestä Afrikan-maiden ei pidä liikaa tuudittautua esimerkiksi Kiinan ja Intian kanssa solmittujen kauppakumppanuuksien varaan. Ratkaisun köyhyteen täytyy löytyä ensisijaisesti valtionsisäisen talouden toimintatavoista.

"Afrikan maat tarvitsevat poliittisesti vahvan enemmistön, joka tukee kasvua edistäviä toimintatapoja, hyödyntää kotimaisia ja ulkomaisia voimavaroja ja kehittää tarvittavaa osaamista kansalaisten keskuudessa", Mwenda sanoo.

Näistä teemoista puhuttaessa on tapana viitata hyvään hallintoon. Mwenda mielestä "hyvästä hallinnosta" on kuitenkin tullut klisee, jonka merkityssisältö on hämärtynyt. Hän myös muistuttaa, ettei hallintomuoto itsessään ole talouskasvun luoja eikä este.

"Ei ole todisteita, että sen paremmin demokratia kuin diktatuurikaan olisi ratkaiseva tekijä taloudellisen kehityksen aikaansaamiseksi."

Mwenda sanookin, että avunantajat harhautuvat luulemaan kehitysprosessien tuloksia niiden syiksi: moni piirre, jota kutsutaan hyväksi hallinnoksi, on todellisuudessa myönteisen kehityksen sivutuote, ei sen syy.

Development and Cooperation -lehden haastattelun lopulla Mwenda vielä varoittaa, että nykyisenkaltainen kehitysapu voi toimia pahimmillaan esteenä kansalaisten vapauden ja poliittisten vaikutusmahdollisuuksien toteutumiselle.

"Koska hallitus kuuntelee lähtökohtaisesti avunantajia, pontimena vastuulliseen hallintoon pidetään kehitysavulla rahoitettuja hallinnollisia uudistuksia. Vastuullisen hallinnon pitäisi kuitenkin syntyä kansalaisten painostuksen ja vaatimusten tuloksena", Mwenda sanoo.

Kehitysapu tukee elinkeinoelämää

Kepan kehityspoliittisen sihteerin Tytti Nahin mielestä keskustelu avun kohdentamisesta on paikallaan.

"Tuotannon ja työllisyyden tukeminen ei ole saanut viime vuosikymmenellä ansaitsemaansa tukea."

Nahi kuitenkin varoittaa pitämästä yksityisen sektorin tukemista ainoana autuaaksi tekevänä ratkaisuna.

"Jos heikkojen tieyhteyksien takana olevassa kylässä toimiva pikku firma saa tonnin, niin ei se firman toimintaa mullista - eihän yritys saa edelleenkään kuljetettua tuotteitaan markkinoille", Nahi antaa esimerkin.

"Suora rahoitus yksittäisille yrityksille ei valitettavasti riitä yritystoiminnan vilkastamiseen, sillä infrastruktuurin, osaamistason ja hallinnollisten ongelmien selättäminen vaatii monipuolisempia kehitysponnisteluita. Nimenomaan näihin päämääriin tähdäten kehitysyhteistyöllä jatkuvasti parannetaan kehitysmaiden elinkeinoelämän toimintaympäristöä."

Myös köyhät mukaan keskusteluun

Merkkipäiviään viettävää DACia Nahi kiittelee siitä, että DAC on ottanut aktiivisen ja kursailemattoman roolin tuloksellisuuskeskustelun herättelijänä sekä esimerkiksi teollisuusmaiden kauppa- ja maatalouspolitiikkojen köyhyysvaikutusten esiin nostajana.

"Jonkinlaisena heikkoutena DACissa ja OECD:ssa tietysti on se, että virallisina jäseninä on vain vanhoja teollisuusmaita", Nahi sanoo ja muistuttaa, että monet kehityskeskustelut vaativat myös nousevien talouksien kuten Kiinan ja Intian sekä kaikkein köyhimpienkin maiden mukaan ottamista.

Nahin yleisarvio DACista on kuitenkin positiivinen.

"DAC on tarttunut viime vuosikymmeninä moniin kiperiin kysymyksiin, ja kansalaisjärjestönäkökulmasta ei voi kun toivoa, että vastaava rohkeus jatkuu myös tulevaisuudessa."

DAC on 23 jäsenen kehitysapukomitea

  • Kehitysapukomitea DAC (Development Assistance Committee) perustettiin kehitysapua antavien maiden yhteistyöfoorumiksi tammikuun 13. päivänä 1960.
  • DAC toimii taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n alaisuudessa ja sillä on 23 jäsentä: 22 valtiota (mm. Suomi) sekä Euroopan komissio.
  • Lisäksi Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja YK:n kehitysohjelma UNDP osallistuvat DAC:n toimintaan tarkkailijoina.
  • DAC on määritellyt virallisen kehitysavun (ODA) kriteerit:
  1. Päämääränä tulee olla kehitysmaan talouden ja hyvinvoinnin edistäminen. Esimerkiksi sotilaallinen toiminta ja terrorismin torjunta eivät ole kehitysyhteistyötä.
  2. Kohteena on kehitysmaa tai kansainvälinen kehitysjärjestö.
  3. Lähde ovat verovarat tai muut julkiset varat. Yksityisiä lahjoituksia tai yritysten tukea ei lasketa kehitysaputilastoihin.
  4. Suurin osa kehitysavusta on lahjamuotoista eli avunsaajan ei tarvitse maksaa rahaa takaisin. Lisäksi kehitysavuksi lasketaan ns. pehmeät lainat, joiden ehdot ovat lainansaajalle markkinaehtoisia lainoja edullisempia.
  5. Pääasiassa kehitysapu (raha, tavara ja palvelut) siirtyy avunantajamaasta kehitysmaahan. Tietyissä määrin kehitysavuksi voidaan kuitenkin laskea myös esimerkiksi kehitysyhteistyön hallintokuluja, kehitysmaakysymyksiin liittyvä tiedottaminen sekä pakolaisten vastaanotosta aiheutuvia kuluja.
  • DACilla on ollut suuri merkitys kansainvälisen kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteiden asettelussa, muun muassa syksyllä 2000 YK:n huippukokouksessa hyväksytyissä Vuosituhattavoittessa.