Kuva:
Shutterstock
Uutinen

Vihreälle ilmastorahastolle luvattiin lähes 10 miljardia dollaria

Kehitysmaiden ilmastotoimia tukevan rahaston tavoitepääoma seuraavalle neljälle vuodelle ei vielä aivan täyttynyt. Suomi antoi sata miljoonaa dollaria.
Sanna Jäppinen
21.11.2014

Berliinissä 19.-20. marraskuuta kokoontuneessa kansainvälisen vihreän ilmastorahaston konferenssissa vauraat teollisuusmaata lupasivat rahastolle 9,3 miljardia dollaria tukea. Tavoitteena on ollut saada rahastoon tämän vuoden aikana 10 miljardia dollaria.

Vaikkei tavoitepääomaa vielä aivan saavutettu, kiitteli rahaston toimitusjohtaja Hela Cheikhrouhou osanottajamaita suureen rahamäärän keräämisestä.

"Kokoon saadut miljardit luovat uutta uskoa ja intoa nyt joulukuussa Perussa ja sen jälkeen ensi vuonna Pariisissa pidettäviin ilmastokokouksiin", Cheikhrouhou totesi The Guardian -lehden mukaan. Pariisissa tavoitteena on saada aikaan sopimus sitovista globaaleista päästövähennystavoitteista.

Suurin rahoittaja Yhdysvallat

Vihreä ilmastorahasto on tarkoitettu kehitysmaiden ilmastotoimien tukemiseen, ja alkupääoma 10 miljardia dollaria on tarkoitus käyttää neljän vuoden aikana. Cheikhrouhoun mukaan rahat kohdennetaan tasapuolisesti sekä ilmastonmuutoksen sopeutustoimiin kuten merenpinnan nousuun varautumiseen että sen torjumiseen esimerkiksi puhtaaseen energiaan panostamalla.

Erityistä huomiota kiinnitetään hauraimpiin valtioihin, kuten pieniin saarivaltioihin ja Afrikan köyhimpiin maihin.

Eniten rahaa vihreälle ilmastorahastolle ovat myöntäneet Yhdysvallat (3 miljardia) sekä Japani (1,5 miljardia). Saksa, Ranska ja Britannia ovat kukin luvanneet noin miljardin. Suhteellisesti eniten rahaa lupasi Ruotsi, jonka tuki on 500 miljoonaa. Suomi myönsi ilmastorahastolle 100 miljoonaa dollaria.

Rahastoon toivotaan lisää rahaa vielä ennen reilun viikon kuluttua Perussa alkavaa ilmastokokousta, jotta 10 miljardin dollarin tavoite täyttyisi. Muun muassa Kanadalta tukea olisi vielä luvassa, The Guardian kirjoittaa.

Isot saastuttajat antaneet päästövähennystavoitteensa

Uutta puhtia ilmastoneuvotteluihin toivotaan myös suurimpien kasvihuonepäästöjen aiheuttajien, Yhdysvaltain, Kiinan ja EU:n viimeaikaisista ilmastolupauksista.

EU-maiden johtajat päättivät lokakuun lopulla, että unioni ajaa Pariisin ilmastoneuvotteluissa vähintään 40 prosentin vähennyksiä kasvihuonepäästöihin vuoteen 2030 mennessä.

Yhdysvallat ja Kiina puolestaan julkistivat yhdessä ilmastotavoitteensa viime viikolla Pekingissä. Kiina aikoo pysäyttää kasvihuonekaasujensa päästöjen kasvun vuoteen 2030 mennessä, ja Yhdysvallat lupasi vähentää päästöjään neljänneksen vuoden 2005 tasoon verrattuna.

Ilmastojärjestöt muistuttavat, että leikkaustavoitteet eivät edelleenkään ole riittävän kunnianhimoisia ja linjassa Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuoreiden suositusten kanssa. Ilmastopaneelin vajaa kuukausi sitten ilmestyneessä yhteenvetoraportissa vaaditaan nollaamaan kaikki fossiiliset päästöt vuoteen 2100 mennessä.