Uutinen

Vesi kamppailujen kohteena

Kiista maailman vesivarojen käyttöoikeudesta on monien konfliktien taustalla. Vesivarojen suojelun ympärille voitaisiin kuitenkin rakentaa myös rauhaa ja yhteisymmärrystä, tuumivat asiantuntijat.
Tomi Kuhanen
18.8.2003

YK:n ympäristöohjelman (UNEP) edustaja Pekka Haavisto ja politiikan tutkija Kari Laitinen kritisoivat vesivaroista käytävää keskustelua lyhytnäköiseksi. Maan ystävien ja Vastedes ry:n Vedenjakajat-seminaarissa puhuneet asiantuntijat haluaisivat muuttaa koko "kylmän sodan aikaisen" suhtautumistavan turvallisuuskysymyksiin, sillä se on ainoa keino taata kohtuullisesti vettä kaikille.
 

  Kuva: Pekka Haavisto (Kuvaaja: Tomi Kuhanen)
Pekka Haaviston mielestä vesivarojen suojelun ympärille voitaisiin rakentaa rauhaa ja yhteistyötä.

Bagdadista ja Basrasta muutama päivä sitten Suomeen saapunut Haavisto tuntee miehityksen aiheuttamat ympäristöongelmat mm. Palestiinassa, jossa UNEP suoritti vesivaroja ja ympäristöongelmia koskevan kartoituksen.

"Havaitsimme, että ympäristöasiat kärjistävät konfliktia. Väestönkasvu on nopeaa sekä Israelissa että palestiinalaisalueilla ja vesivarat ovat jo ennestään rajalliset. Paine rajallisista luonnonvaroista kärjistyy. Molemmilla osapuolilla on käsitys, että rajan ylittävät pohjavesivarat kuuluvat kokonaan omalle valtiolle", kertoo Haavisto.

"Kun molemmat vaativat määrällistä oikeutta vesivaroihin, niiden laatuun ei kiinnitetä huomiota, vaan vesiä myrkytetään koko ajan. Pitäisi ymmärtää suojelun tärkeys, edes sitten siksi että olisi jotain mistä riidellä tulevaisuudessakin", naurahtaa Haavisto.

Haaviston mukaan Lähi-idän rauhansopimuksissa vesivarat ovat olleet keskeisessä osassa. Poliittisista syistä molemmat osapuolet vaativat sopimuksiin lisää pumppausoikeuksia, vaikka vesivarojen käyttö alueella ylittää jo nyt kestävän käytön rajat.

Mitään todella kestävää ratkaisua alueen vesikiistaan Haavisto ei näe.

"Kun huomioidaan vesivarojen laadun heikkeneminen ja jatkuva väestönkasvu, ei ole kestävää ratkaisua. Vettä ei ole riittävästi kaikille. Vaihtoehtona voisi olla tehdä juomakelpoista vettä merivedestä, mutta silloin veden hinta nousee ja se on pois esimerkiksi köyhän palestiinalaisen viljelijän ulottuvilta. Alueen mahdollisuudet tuottaa omia elintarvikkeita heikkenevät."

Yhteiskunnan hajoaminen tuhoisaa



UNEP on ollut vuoden verran mukana myös sotien runteleman Afganistanin jälleenrakentamisessa. Afganistanilaiset valittavat viimeisten vuosien kuivuutta, jonka vuoksi kokonainen joki ja entinen kosteikkoalue ovat nykyisin kuivaa maata. UNEP:n tutkimusten mukaan kolmen-neljän vuoden kuivuudella on osansa katastrofissa, mutta vielä olennaisempi syy on yhteiskunnan ja hallinnon hajoaminen sotien seurauksena.

"Kun ei ole auktoriteettia, joka kontrolloisi ja suunnittelisi kokonaisuutta, ongelmat kärjistyvät. Silloin se, joka ehti, ottaa vedet käyttöönsä ensin. Ongelma kärjistyy joen alajuoksulla, kun kaikki vesi käytetään jo yläjuoksulla", Pekka Haavisto kuvailee.

"Ollaan selvästi nähty, että sota ja konfliktit aiheuttavat ympäristöongelmia. Ympäristökysymysten ympärille voidaan kuitenkin rakentaa rauhaa, luottamusta ja yhteisymmärrystä. Vesivaroja on suojeltava tulevaisuuden tähden", sanoo Haavisto.

Poliittisten asenteiden muututtava



Yhteisymmärryksen tiellä ovat edelleen poliittiset asenteet, jotka estävät järkevien ratkaisujen tekemistä. Haaviston mukaan jo UNEP:n pääsy palestiinalaisalueille oli vaikeaa, koska kaikki rajapisteetkin ovat Israelin kontrollissa. Israelin ympäristöministeriöstä kymmenhenkinen asiantuntijatiimi heitettiin kirjaimellisesti kadulle, kun selvisi, että myös itä-Jerusalemin tilannetta aiotaan kartoittaa. Israelin mukaan se ei kuulu palestiinalaisalueisiin.

Tampereen yliopiston politiikan tutkijan Kari Laitisen mielestä Israel on hyvä esimerkki siitä, että kiistan osapuolet eivät ole yhtä mieltä mistään pikkuseikoistakaan, saati sitten todellisen hyvinvoinnin luomisesta. Israelin tapauksessa maailmaa katsotaan perinteisen kylmän sodan aikaisen turvallisuuskäsityksen valossa, mikä tuottaa vain lisää turvattomuutta.

"Pitäisi muuttaa näkökulmaa koko turvallisuuteen. Vesivaroja ei pitäisi nähdä jonkun valtion yksityisomaisuutena, vaan yhteisenä resurssina. Onko vihollisena toinen vai me? Länsimainen elämäntyyli kuluttaa vettä niin, että kohta ei enää ole mitä jakaa", toteaa Laitinen.

Laitinen muistuttaa, että 1,2 miljardia ihmistä joutuu elämään ilman puhdasta vettä. Vuonna 1998 maailmassa käytettiin vesihuoltoon ja viemäröintiin vain 9 miljardia dollaria, mutta asevarusteluun 780 miljardia. Nyt – YK:n makean veden vuonna – asevarusteluun käytetään jo reilusti yli tuhat miljardia dollaria vuosittain, mutta vesiongelman ratkaisemisen resurssit eivät lisäänny.

"Onko asevarainen turvallisuus edes turvallisuutta? Todellista turvallisuutta ei voi rakentaa toisten turvattomuuden varaan", sanoo Laitinen.