Gabriel Zucman.

Veroparatiiseissa on vähintään kahdeksan prosenttia maailman varallisuudesta

Ranskalaista tutkijaa alkoi askarruttaa, miksi koko maailmantalous on velkaantunut. Hän tutki pankkien dataa ja huomasi, että suuri osa maailman varallisuudesta on piilossa.
Jukka Aronen
17.9.2015

"Maailman varallisuuden eriarvoistuminen jatkuu yhä."

Näin totesi taloudellisen eriarvoistumisen guru Tony Shorrocks tänään Helsingissä YK-yliopisto Widerin järjestämässä konferenssissa.

Samassa paneelissa istui myös James Davies. Hän tuottaa yhdessä Shorrocksin kanssa "eriarvoisuusraamattua" eli Credit Suisse -pankin vuosiraporttia globaalista varallisuudesta.

Davies juoksutti yleisölle madonlukuja maailman vaurauden kasautumisesta.

"Vuosina 2000-2007 globaali eriarvoisuus pieneni, mutta sen jälkeen se on taas ollut nousussa."

Myös koko maailman varallisuus on nousussa. Omaisuuskakku on jo yli 20 prosenttia suurempi kuin mitä se oli suurimmillaan ennen finanssikriisiä.

Veroparatiisien rahoja ei mitata

Varallisuusluvut saadaan tekemällä kotitaloushaastatteluita, mutta osa tilastoista perustuu silkkaan arvioon. Totuutta kaivetaan esiin muun muassa verotietojen ja Forbes-lehden laatiman miljonäärilistan pohjalta.

Etenkin miljardöörien osuus koko väestöstä vääristyy monessa maassa liian pieneksi.

Ja mikä vaikutus onkaan veroparatiiseilla vaurauden mittaamiseen? kysyi Kepan verkkotoimitus James Daviesilta.

"Veroparatiiseissa olevia varoja on vaikea mitata. Niitä ei ole otettu mukaan tutkimukseemme."

Entä miten suureksi Davies arvioisi piilotetut varat, jos esimerkiksi Tax Justice Network on arvioinut ne noin 21 000 - 32 000 miljardiksi dollariksi? (Credit Suisse -raportin mukaan koko maailman varallisuus oli viime vuonna 263 000 miljardia.)

"Tätä on tutkittu tieteellisesti tosi vähän, mutta esimerkiksi Thomas Pikettyn oppilas Gabriel Zucman on arvioinut, että veroparatiiseissa olisi noin kahdeksan prosenttia varallisuudesta. Hän käytti erittäin nokkelaa menetelmää tutkiessaan pankkien dataa."

Kahdeksan prosenttia on alakanttiin

Ranskalaisen Zucmanin kirjoittamasta kirjasta "The Missing Wealth of Nations" on tullut Ranskassa bestseller.

Zucman sanoo ihmetelleensä, miksi koko maailmantalous on velkaantunut ja mihin katoaa suuri osa sijoituksina tehdyistä rahansiirroista.

Tutkija sai sveitsiläisiltä ja luxemburgilaisilta pankeilta tarkkaa tietoa tileistä - niin sanottua "big dataa" - ja pystyi sitä kautta tekemään karkean arvion koko varjotalouden suuruudesta.

Kahdeksan prosenttia jää vajaaksi Tax Justice Networkin arviosta, mutta on samaa suuruusluokkaa. "Se on konservatiivinen arvio", totesi Zucman viime vuonna New York Timesin haastattelussa.

Kehitysmaat menettävät biljoonan

Varojen piilottaminen veroparatiiseihin on osa maailmanlaajuista ongelmaa, johon kytkeytyy muun muassa verojen välttelyä.

Samaisen Tax Justice Networkin arvion mukaan kehitysmaat menettivät 954 miljardia dollaria laittoman pääomapaon vuoksi vuonna 2011.

Nyt ollaan varmasti jo yli biljoonan eli tuhannen miljardin. Summa on noin seitsemän- tai kahdeksankertainen koko kehitysapuun verrattuna.

YK-yliopisto Wider juhlii 30-vuotista taivaltaan juhlaseminaarissaan Mapping the Future of Development Economics 17.-19.9.2015. Puhujina on muun muassa kolme nobelistia Joseph Stiglitz, Amartya Sen ja Martti Ahtisaari.