Uutinen

Velka ja kehitysapu festivaalin teemoina

Maailma kylässä -festivaali on alusta asti ollut avoimen poliittinen tapahtuma, jolla on pyritty nostamaan erilaisia teemoja julkiseen keskusteluun. Aikaisempia teemoja ovat olleet muun muassa kehitysapu ja köyhien maiden velat.
Mika Railo
9.4.2003

1999 festivaalin teemana olivat kehitysmaiden velat ja Jubilee 2000, joka oli yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä kansainvälisistä kampanjoista. Sen tavoite oli 52 köyhimmän ja pahiten velkaantuneen maan velkojen täydellinen mitätöinti.

Vuonna 1996 alkanut ja yli 60 maassa toiminut kampanja keräsi neljän vuoden aikana velkojen mitätöintiä vaativaan vetoomukseen 24 miljoonaa allekirjoitusta 166 maasta. Kampanja yhdisti ja aktivoi yhteiskunnallisia ryhmiä kirkoista ja ammattijärjestöistä anarkisteihin. Eteläisen pallonpuoliskon maissa kampanjalla oli myös merkittävä rooli yhteiskunnallisen keskustelun ja demokratisoitumisen edistäjänä.

Kampanjan menestyksestä huolimatta velkakysymys on edelleen ratkaisematta. Jubilee-kampanja arvioi, että luvatun 110 miljardin leikkauksen sijaan velkoja on peruttu vain noin 30 miljardin dollarin edestä. Sanojen ja tekojen välillä on siis vielä ammottava aukko.
 

Kehitysapu nousuun!

 


Suomen tuore hallitus sitoutui nostamaan asteittain Suomen kehitysavun YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta.

Lupaus on tervetullut voitto kampanjalle, jota käytiin myös vuoden 2001 Maailma kylässä -tapahtumassa. Kahden päivän aikana yleisöltä ja esiintyjiltä kerättiin nimiä määrärahojen nostoa vaativaan adressiin. Muun muassa Apulanta allekirjoitti adressin. Se luovutettiin ministeri Satu Hassille seuraavan vuoden maaliskuussa.

Kampanjaa veti noin kymmenkunta suomalaista kansalaisjärjestöä, joihin kuului kirkollisia ja nuorisojärjestöjä sekä ammattiyhdistyksiä. Vuosien varrella järjestöt olivat useaan otteeseen olleet yhteydessä hallitukseen ja puolueisiin ja vaatineet määrärahojen nostoa. Käännekohdaksi kampanjassa muodostui vuoden 2003 eduskuntavaalien aikainen kampanja, jonka aikana seitsemän suurinta puoluetta ilmoitti kannattavansa YK:n tavoitetta.


Maailma kylässä -sivuille